Kokeilin naapurin ysivuotiaan jättitrampoliinia. Se oli aika hurja, kun pompusta viskautuu lähes ulkoavaruuteen. Tai siltä ainakin tuntui. Hyp hyp hyp ja POMP.
Toissapäivänä oltiin Tavastialla PMMP:n keikkaa katsomassa. Eteen änkeytyi kaapin kokoinen mies, jonka takaa en nähnyt mitään muuta kuin 10cm päässä nenästä uhkaavasti heiluvan kyynerpään. Tanssia rytkytin miehen vieressä ja päässä takoi musiikin bassojytkeen lisäksi yksi ainoa ajatus: "Jos tuo kyynerpää osuu nenään, minä puraisen siitä palan." Ja olisin ihan varmasti puraissutkin, sen verran rasitti se jättiläinen, jonka oli ihan pakko ängetä eturiviin seisomaan, vaikka olisi nähnyt kaikkien päiden yli.
Tällä hetkellä odottelen äitin kanakeiton valmistumista ja nautin elämästä kotikotona. Tänään pääsen vihdoin ja viimein näkemään kaverin vauvelia. M meni kotikotiinsa käymään ja samalla juhlistamaan luokkakokousta. Minä en viitsinyt mennä mukaan, koska ei ole ehkä maailman ensteksi kivoin tapa viettää lauantai-iltaa appiehdokasvanhempien kanssa poikaystävän ollessa bilettämässä.
Luin eräästä blogista (jonka nimeä en juuri nyt muista) pähkäilyjä sedittelyn ja tädittelyn tiimoilta. Minua täditellään harva se päivä. Kieltämättä tuntuu hassulta. En tunne itseäni 24-vuotiaaksi tädiksi. Mutta. Ja tässä tulee se perustelu, miksi minä voin hyvin olla täti. Tytöttely ja pojittelu on mielestäni epäilyttävää. "Tyttö hei, annapa se salaatti tänne." Hm. Minusta tuo kuulostaa alentavalta. Mä sulle mikään tyttö oo, hemmetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti