lörps

Lörpsähtänyt olo. Etureppu on täynnä spagettia ja päätä väsyttää. Päiväuniaika iskee heti välittömästi ruokailun jälkeen. Vaan eipä ole hemulilla aikaa maata tai hapantua sängyssä saati nurmikolla, kun työskenneltävä on, jotta ruokansa voisi maksaa. Kahvit ehtii sentään vielä juomaan ennen työpäivän alkamisajankohtaa. Ja nurmikollakin on hapannuttu niin kauan kuin vaaleaihoisen kevyesti pisamaisen ihon kanssa kykenee.

Vihdoin ja viimein huomenna mennään Korkeasaareen Korkeasaareen. Heti aamusta ponkaisen itseni liikenteeseen kohti elukoita ja ötököitä. Voi kun väsyttää. Ei tule ajattelusta nyt mitään. Pitäisi saada hetki nukkua. Eikä työpäivä houkuta senkään takia, että työparina on se Vakava. Minulla on jotenkin olo, että ihminen, jota en lainkaan tunne, inhoaa minua. Kai hän on syntyessään saanut hemulinvihaamisgeenejä jostain. Ehkä hän ei edes vihaa. On vain jotenkin täysin välinpitämätön. Hyvä, jos edes tervehtii mennessäni töihin. Eikä hymyile. Koskaan. En oikein ymmärrä yhtään, miltä pohjalta hän käyttäytyy minua kohtaan kuten käyttäytyy. Kai hän sitten on sellainen kaikille. Outoja tuollaiset ihmiset jotenkin. Pelottavia. Että anteeksiko tässä pitäisi mennä pyytämään, vai ollako kuin ei olisikaan. Ainakaan en mene tänään kysymään, jos jotain onnistun taas rikkomaan. Korjaan itse.

Kahvia, sanoi hemuli. Kahvia.