Hyvää tätä vuotta. Ja paskat.

Vuosi vaihtui ystävä L:n poikaystävän mökillä kuraisissa tunnelmissa. Vuodenvaihteen jälkeen autoja irroiteltiin mutanurmelta hartiavoimin. L kaatui mutaan turvalleen ja muut muuten vain olivat pyörien mutaroiskeista ruskeita.

Työt alkoivat. Muksut ovat jo ihan mukautuneita koulutyöhön ja oikeastaan jo viikon kuluttua kevätlukukauden alkamisesta yksi oppilaistani totesi, että "Lomasta tuntuu olevan ihan MIELETTÖMÄN pitkä aika." Olin samaa mieltä.

Maanantai ja tiistai kuluivat tällä viikolla koulutuksessa. Istumista kuusi tuntia kahtena peräkkäisenä päivänä tekivät sen, että nyt olen saikulla ja huomenna menen moikkaamaan kiropraktikkoa. Selkä on aivan perkeleen paskana, jos suoraan sanotaan. Lähes itkun kanssa hilasin perseeni keskiviikkoaamuna autoon ja autosta ulos ja pohdin mielessäni, kuinka hullu olen. Jos minussa olisi mikä muu tahansa kohta yhtä kipeä kuin mitä selkä keskiviikkona oli, en ikimaailmassa olisi mennyt töihin. Töissä hyydyin opehuoneeseen vievälle käytävälle, koska selkä ei antanut myöten ottaa askeltakaan. Onneksi sentään pääsin liikenteeseen. L:n mielestä näytin tiistaina pingviiniltä, kun kävelin selän takia hieman hassusti. Keskiviikkona tilanne oli se, että L kuvaili minua pakastetuksi pingviiniksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, etten kyennytkään olemaan työpäivän loppuun asti, vaan päästin oppilaat kotiin kaksi tuntia aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Apulaisrehtori lykkäsi kaksi päivää sairaslomaa ja täällä sitä nyt sitten maataan. Tuntuu syntiseltä olla saikulla, sillä tokihan selkä on lihasrelaksanttien avustuksella nukutun yön jälkeen paljon parempi. Ei selkä kunnossa ole, mutta käveleminen sujuu. (Istuminen ei.)

Tänään tosiaan olen sentään jo päässyt vähän kävelemään ja työsopimuksensa irti sanonut vasen jalkakin on alkanut toimia ihan kiitettävästi. Eilen vasen jalka suostui ottamaan vain pienen pieniä kääpiöaskelia. Joku hermo on ihan kirjaimellisestikin selästä niin kireällä, ettei jalkojen liikuttelu oikein toimi. Kaksi kertaa olen potkaissut koiralle lelua lattialta ja yhtä monta kertaa olen todennut, että tässä kunnossa ei todellakaan pitäisi potkia yhtään mitään.

Selkäni on kuvattu ensimmäisen kerran yli 15 vuotta sitten, eli olen kipuillut lähes koko elämäni. Tähän selkäkipuun on jo niin tottunut, ettei oikein hahmota, olisiko selkä ulkopuolisen kokemana nyt kipeä vai todella kipeä. Kumartelun olen varmastikin vuosia jo tehnyt käsiavusteisesti. Eli nostan itseni syvästä kumarruksesta pystyyn käsivoimin. Tervehenkistä, eikö?