leppoisaa

Onpa taas kovin leppoisa matematiikan tunti. Kutosluokkalaiset tekevät prosenttilaskuja ja välillä vitsaillaan. Sellaista erittäin erittäin leppoisaa. Tätä minä jään kaipaamaan ensi vuonna. Sarkastista vitsailua ja höpöttelyä. Ja parasta siinä on, että oppilaat itsekin ovat oppineet käyttämään sarkasmia ja pystyvät vitsailemaan itseensä liittyvistä asioista.

Lep-poi-saa.

veni, vidi, vici, alea iacta est, jne

Rooma tuli nähtyä ja koettua. Kevätauringolla käyvään ihmiseen vihreys ja lämpö iskivät kuin metrinen halko. Olisin voinut laulaa, niin mahtava sää oli koko reissun ajan.

Terminin lähellä asumisen hyvä puoli oli se, että kassien kantaminen lentokenttä-junalta hotellille ja takaisin sujui helposti. Myös kaikki kuuluisimmat nähtävyydet olivat kävelyetäisyydellä. Pantheon, Colosseum, Forum Romanum, Circus maximus, Fontana di trevi, Espanjalaiset portaat... Vatikaaniin matkustimme suosiolla metrolla. Olin valmistautunut jonottamaan nähtävyyksiin, mutta esimerkiksi Vatikaanin museoihin emme meinanneet aluksi löytää ollenkaan sisäänkäyntiä, sillä jonoja ei kerta kaikkiaan ollut. Lainkaan. Kävelimme suoraan sisään. Suosittelen lämpimästi Roomaa sesongin ulkopuolella. Ainakin meitä sää suosi ja helli jo näin helmikuun puolivälissä. Roomalaiset olivat kyllä pukeutuneet toppatakkeihin, mutta suomalaisesta +5-+10 asteen lämpötila tuntui lähes kesältä.

Koira säilyi hoitopaikassa elossa. ;) Olin kovin huolestunut, sillä koira ei oikein ole tullut toimeen pikkuveljen tyttöystävän kanssa. Mutta kaikeksi onneksi kaikki sujui hienosti ja tyttöystäväkin oli silminnähden rentoutuneempi koiran seurassa kuin reissuamme ennen. Sain luvan viedä koiran hoitoon heille myöhemminkin - ja lupauduin itse ottamaan koiranpennun hoitoon sitten, kun he sellaisen vihdoin ja viimein ottavat.

Eilen tuntui siltä kuin olisin saapunut pohjoisnavalle neljän päivän kevästelyn jälkeen. Lentokone näytti laskeutuvan keskelle ei-mitään lumihankeen. Pelkäsin, kuten aina lentokoneessa. Mutta hengissä ollaan!

eka kerta.

Pääsin todistamaan elämäni ensimmäistä oikeaa kunnon baaritappelua. Ei mitään perinteistä yksi vastaan yksi, vaan yksi maassa makaava vastaan kolme biljardikeppiä ja potkija. Veri sekä biljardikeppien palaset lensivät ja ihmiset pyrkivät paineella karkuun. Minä menin paineen mukana ja vastakkaiseen suuntaan minua kohtaan pyrki baarin ovimies ja humalainen kanta-asiakaskunta. Tuntui aika hurjalta, kun pelkona oli, että jään ympäriinsä säntäilevien ihmisten jalkoihin poljettavaksi. Näytti siltä, että tappelu leviää koko baariin kuin elokuvissa ikään. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan onneksi päässyt käymään, vaikka lähellä oli. Pubissa nimittäin oli henkilökuntaa tasan yhden ovimiehen ja yhden rouva/neiti baarimikon verran. Onneksi ONNEKSI rouva/neiti baarimikolla oli todella vahva ammattimainen ote tilanteen pysäyttämiseen eivätkä biljardikeppien jämiä heilutelleet miehet käyneet naiseen käsiksi.

Jälkikäteen puhuimme kavereiden kanssa, että todennäköisesti naista tilanteessa suojeli nimenomaan pieni koko ja sukupuoli. Mies olisi todennäköisesti saanut itsekin biljardikepistä.

Tappelu pysäytettiin varmasti alle parissa minuutissa. Silti iskuja saanut joutui keikalle sairaalaan ja tappelun jalkoihin jääneet tavaramme oli koristeltu veriroiskeilla. Ammattimaisen tehokkaalta se piekseminen näytti. Ei tainnut porukalla olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

---

Koira kiukutteli pikkuveljen tyttöystävälle. Murinaa. Jäykistelyä. Ilmeisesti tyttöystävä pelkää koiraa ja kyllähän koira sen näkee, kun minäkin aistin pelon jollain tasolla. Ja juuri pikkuveljelleni ja hänen tyttöystävälleen koira on menossa viikon päästä neljäksi päiväksi hoitoon. Minua huolestuttaa. Onneksi vanhempani asuvat suhteellisen lähellä, joten koiran voi viedä sinne, jos sukset menevät ihan ristiin neljän päivän aikana.

katumuksen päivä

Minä tein jotain, jonka seurauksena lapsi sai vanhemmaltaan rankan käsittelyn. Tunsin todella suurta syyllisyyttä. Miksi menin mokaamaan? Miksi ihmeessä mokasin? Jossain vaiheessa tätä viikkoa kävi mielessä, että nyt meni pieleen jotenkin, mutta en mitenkään arvannut että tekemisilläni olisi ollut niin kauaskantoiset vaikutukset. Yritin selvitellä asiaa, mutta tietämättäni olin autuaan myöhässä. Asia oli jo selvitetty - tosin ihan väärin keinoin.

Paha mieli on niin lapsen kuin - yllättäen itsellenikin - vanhemmankin puolesta.

Kävin tunnustamassa syntini kuraattorille. Kuraattori sanoi sen, mitä olin ajatellut tietoisella tasolla. Ei minkään toimintani tai toimimatta jättämiseni pitäisi johtaa siihen mihin se nyt johti. Ja kuulemma kyse ei ollut oikeastaan edes minun tekemisistäni. Suuressa itsekkyydessäni tietenkin ensiajatus on, että "tämä kaikki johtuu minusta". Todellisuus lienee kuitenkin jotain paaaaaaljon monimutkaisempaa.

Koko päivä meni jotenkin ihan sumussa.

Illalla otin yhteen M:n kanssa ja nyt kadun sitäkin, että menin arvioimaan kovin sanoin M:n sosiaalisia taitoja. En ollut aiemmin sanonut asiasta näillä sanoilla ja näin suoraan M:lle. Sanoin kuitenkin, että en halua missään nimessä ryhtyä muuttamaan M:a. Ei kai kenenkään luonteesta voi noin määräävää piirrettä lähteä poistamaan..? En minäkään suostuisi luopumaan sosiaalisuudestani tai vaikkapa huumorintajustani vain siksi, että joku toinen pitäisi niitä ikävänä piirteenä. M haluaisi kuitenkin minun muuttuvan. "Lopeta toi huolimattomuus. Muutu." Eikä se hittovie tajua eikä tiedä - vaikka tämän sanoinkin M:lle ihan suoraan - miten kovasti olenkaan yrittänyt muuttua. Huolimattomuuteni ja tietty suurpiirteisyyteni ahdistaa minua itseänikin. Ja sitten kun asiasta kerrotaan provosoivaan tyyliin "Miten sä VOIT olla TOLLANEN?!" ja pyöritellään silmiä, niin itkuhan siitä tulee.

Tunsin itseni taas tyhmäksi. Ja mitään muuta en inhoa niin paljon kuin tuota tunnetta, sillä koen olevani ihan fiksu ihminen. En hallitse tiettyjä yleissivistykseen kuuluvia knoppitietoja - mutta se ei mielestäni ole kovin olennaista. Voisin opetella nuo tiedot ulkoa, päässäni ei ulkoaoppimisen suhteen ole mitään vikaa. Mutta miksi ihmeessä opettelisin tietoa, jota en koe a) kiinnostavaksi b)olennaiseksi elämäni suhteen..? Vain siksikö, että M pitää jotain Suomen ensimmäinen presidentti oli: ____________ -tyyppisiä faktoja fiksuuden määrittäjinä? Ei käy. Tuolla perusteella en ikävä kyllä ihan oman itsekunnioitukseni, maailmankuvani ja ihmiskäsitykseni vuoksi voi ryhtyä opiskelemaan. Tarvitsen jonkun oikean syyn, jos jotain tuon tyyppisiä knoppioppeja ryhtyisin opiskelemaan. Ja sitä syytä en ole vielä löytänyt.

Paska päivä ja päätä vihloo.