katumuksen päivä

Minä tein jotain, jonka seurauksena lapsi sai vanhemmaltaan rankan käsittelyn. Tunsin todella suurta syyllisyyttä. Miksi menin mokaamaan? Miksi ihmeessä mokasin? Jossain vaiheessa tätä viikkoa kävi mielessä, että nyt meni pieleen jotenkin, mutta en mitenkään arvannut että tekemisilläni olisi ollut niin kauaskantoiset vaikutukset. Yritin selvitellä asiaa, mutta tietämättäni olin autuaan myöhässä. Asia oli jo selvitetty - tosin ihan väärin keinoin.

Paha mieli on niin lapsen kuin - yllättäen itsellenikin - vanhemmankin puolesta.

Kävin tunnustamassa syntini kuraattorille. Kuraattori sanoi sen, mitä olin ajatellut tietoisella tasolla. Ei minkään toimintani tai toimimatta jättämiseni pitäisi johtaa siihen mihin se nyt johti. Ja kuulemma kyse ei ollut oikeastaan edes minun tekemisistäni. Suuressa itsekkyydessäni tietenkin ensiajatus on, että "tämä kaikki johtuu minusta". Todellisuus lienee kuitenkin jotain paaaaaaljon monimutkaisempaa.

Koko päivä meni jotenkin ihan sumussa.

Illalla otin yhteen M:n kanssa ja nyt kadun sitäkin, että menin arvioimaan kovin sanoin M:n sosiaalisia taitoja. En ollut aiemmin sanonut asiasta näillä sanoilla ja näin suoraan M:lle. Sanoin kuitenkin, että en halua missään nimessä ryhtyä muuttamaan M:a. Ei kai kenenkään luonteesta voi noin määräävää piirrettä lähteä poistamaan..? En minäkään suostuisi luopumaan sosiaalisuudestani tai vaikkapa huumorintajustani vain siksi, että joku toinen pitäisi niitä ikävänä piirteenä. M haluaisi kuitenkin minun muuttuvan. "Lopeta toi huolimattomuus. Muutu." Eikä se hittovie tajua eikä tiedä - vaikka tämän sanoinkin M:lle ihan suoraan - miten kovasti olenkaan yrittänyt muuttua. Huolimattomuuteni ja tietty suurpiirteisyyteni ahdistaa minua itseänikin. Ja sitten kun asiasta kerrotaan provosoivaan tyyliin "Miten sä VOIT olla TOLLANEN?!" ja pyöritellään silmiä, niin itkuhan siitä tulee.

Tunsin itseni taas tyhmäksi. Ja mitään muuta en inhoa niin paljon kuin tuota tunnetta, sillä koen olevani ihan fiksu ihminen. En hallitse tiettyjä yleissivistykseen kuuluvia knoppitietoja - mutta se ei mielestäni ole kovin olennaista. Voisin opetella nuo tiedot ulkoa, päässäni ei ulkoaoppimisen suhteen ole mitään vikaa. Mutta miksi ihmeessä opettelisin tietoa, jota en koe a) kiinnostavaksi b)olennaiseksi elämäni suhteen..? Vain siksikö, että M pitää jotain Suomen ensimmäinen presidentti oli: ____________ -tyyppisiä faktoja fiksuuden määrittäjinä? Ei käy. Tuolla perusteella en ikävä kyllä ihan oman itsekunnioitukseni, maailmankuvani ja ihmiskäsitykseni vuoksi voi ryhtyä opiskelemaan. Tarvitsen jonkun oikean syyn, jos jotain tuon tyyppisiä knoppioppeja ryhtyisin opiskelemaan. Ja sitä syytä en ole vielä löytänyt.

Paska päivä ja päätä vihloo.