Lomaan enää tämän lukukauden rippeet matkaa. Ystävä L:n kanssa kokoonnuttiin eilen punaviinin voimin pohtimaan seuraavaa lukuvuotta. Minulla oli melkoinen ketutus päällä, kun L saapui, sillä Kevätpörriäisrumba pisti tämän opettajan hermot kyllä ylenpalttisen venyttelyn ja vanuttelun kohteeksi. Lehtiä ja/tai rahoja on ruljanssin aikana kadonnu useamman kymmenen euron verran. Pankkitilini ei anna lupaa maksaa pörriäislaskua, koska summa on liian suuri. Eräpäivä on juuri sillä hetkellä. Pankit menevät kiinni 25 minuutin päästä. Ketuttaa. Lopulta homma tulee hoidetuksi ja L saapuu todistamaan hikistä ja hermonsa riekaleiksi raastanutta hemulia.
"Mä aattelin odottaa siihen, että saadaan punkkupullo auki, mutta sulla on hermo nyt niin kireellä, että kerronpa heti."
Minä alan jotenkin vaistomaisesti odottaa huonoja uutisia.
"Kun sulta ens vuonna lähtee ne neljä oppilasta pois, niin.." Tässä kohtaa olen ihan varma, että L:n luokalta siirtyy eräs rasittavaakin rasittavampi oppilas minun luokalleni. Olen valmistautunut sanomaan, että kai sen siirron sitten voi tehdä jos on pakko, mutta sitten L jatkaa:
"..niin lisää hyviä uutisia! Ne yhdet vanhemmat suostui erityisluokkahakemuksen allekirjoittamiseen! Oppilas siirtyy nyt jonottamaan paikkaa!"
Helpotus on nääääääääääääääin suuri. Jumatsuikka, eihän se ollutkaan huono uutinen, vaan ihan päinvastoin. On siis mahdollista, että tämä kyseinen oppilas saa elämälleen ja olemiselleen paljon soveliaamman paikan jo ensi vuoden aikana. Ehkä jo vaikka jouluna! Se olkoon tässä nyt virallisesti ainoa joululahjatoiveeni.
Niinpä ensi syksynä luokaltani poistuu suulastakin suulaampi oppilas, integroitu oppilas, masennuksesta (ja muistakin ongelmista) kärsivä oppilas, luokka-asteen kertaava oppilas ja ehkä jo jouluna tämä esy-paikkaa hakeva ystäväinen. Todellakin jännää nähdä syksyllä, miten luokkani ilmapiiri muuttuu. Ja kuka ottaa luokan häirikön paikan, kun häirikkökuningas ja perintöprinssikin häipyvät näillä näkymin kuvioista. Tässä hurmoksessa uskallan luvata, että otan jaksamiseni suhteen luottavaisin mielin vastaan syksyllä luokalleni mahdollisesti saapuvat uudet oppilashaasteet.
Toivon poistuville oppilaille kaikkea hyvää. Ehkä he löytävät itsestään rauhaa ja elämänhallintaa jossain muualla paremmin kuin mitä he ovat onnistuneet minun luokallani löytämään. Ehkä puhtaalta pöydältä aloittaminen tekee heille hyvää. Ehkä heistä kasvaa sitten joskus kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ihan kunnon kansalaisia. Toivon niin koko sydämeni pohjasta.
"Mä aattelin odottaa siihen, että saadaan punkkupullo auki, mutta sulla on hermo nyt niin kireellä, että kerronpa heti."
Minä alan jotenkin vaistomaisesti odottaa huonoja uutisia.
"Kun sulta ens vuonna lähtee ne neljä oppilasta pois, niin.." Tässä kohtaa olen ihan varma, että L:n luokalta siirtyy eräs rasittavaakin rasittavampi oppilas minun luokalleni. Olen valmistautunut sanomaan, että kai sen siirron sitten voi tehdä jos on pakko, mutta sitten L jatkaa:
"..niin lisää hyviä uutisia! Ne yhdet vanhemmat suostui erityisluokkahakemuksen allekirjoittamiseen! Oppilas siirtyy nyt jonottamaan paikkaa!"
Helpotus on nääääääääääääääin suuri. Jumatsuikka, eihän se ollutkaan huono uutinen, vaan ihan päinvastoin. On siis mahdollista, että tämä kyseinen oppilas saa elämälleen ja olemiselleen paljon soveliaamman paikan jo ensi vuoden aikana. Ehkä jo vaikka jouluna! Se olkoon tässä nyt virallisesti ainoa joululahjatoiveeni.
Niinpä ensi syksynä luokaltani poistuu suulastakin suulaampi oppilas, integroitu oppilas, masennuksesta (ja muistakin ongelmista) kärsivä oppilas, luokka-asteen kertaava oppilas ja ehkä jo jouluna tämä esy-paikkaa hakeva ystäväinen. Todellakin jännää nähdä syksyllä, miten luokkani ilmapiiri muuttuu. Ja kuka ottaa luokan häirikön paikan, kun häirikkökuningas ja perintöprinssikin häipyvät näillä näkymin kuvioista. Tässä hurmoksessa uskallan luvata, että otan jaksamiseni suhteen luottavaisin mielin vastaan syksyllä luokalleni mahdollisesti saapuvat uudet oppilashaasteet.
Toivon poistuville oppilaille kaikkea hyvää. Ehkä he löytävät itsestään rauhaa ja elämänhallintaa jossain muualla paremmin kuin mitä he ovat onnistuneet minun luokallani löytämään. Ehkä puhtaalta pöydältä aloittaminen tekee heille hyvää. Ehkä heistä kasvaa sitten joskus kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ihan kunnon kansalaisia. Toivon niin koko sydämeni pohjasta.
