pyöräilyn huumaa

Voi jehna, että pyöräily tuntuikin mukavalta. En muistanutkaan miten hauskaa se voi olla. Puolisentoista tuntia viiletin pitkin maita ja mantuja kuin sekopää. En todellisuudessa kyllä pyöräillyt hurjaa kuntoiluvauhtia, mutta sellaista sopivaa, että välillä hengästytti villisti ja välillä lasktettelin menemään rauhallisemmin. Huomenna on sitten perse mustelmilla. Ei tullut mitenkään tappo-olo, ettei enää liikkua jaksaisi tai eväänsä väräyttää, mutta sopivasti kulutettu fiilis. Vielä kun saisi sen oman pyörän, niin kaikki olisi hienosti.

Töitä on hirmu vähän tulevina viikkoina. Ensin otti päähän. Hemmetti, niin vähän töitä ja niin vähän palkkaa. Mutta sitten. (Minulle käy usein niin, kun ehdin asioita ensivitutuksen jälkeen miettiä) Sitten ketutus meni ohi ja tajusin, että voin syksyllä tehdä sijaisuuksia kouluissa, tienata siten rahaa ja luoda yhteyksiä pääkaupunkiseudun kouluihin. Ja toisaalta. Voin myös nostaa kolmanneltakin kesäkuukaudelta tukia. Hienoa, että pystyn asiaa pohdittuani löytämään tästä myös sen hyvän puolen. Minulla on yleensäkin tapana hermostua välittömästi ja kiskaista herne salaa takaraivoon asti. Sitten, kun saan hetkisen sulatella ja miettiä asiaa, pystyn käsittelemään sen ilman hernekeittoa aivokopassa.

Nyt urheilulla ansaitulle päivälevolle.

tekemättömyyden dilemma

"Olisipa vapaapäivä. Sitten tekisin sitä, ja sitä ja tätä ja yhtä toistakin juttua. Olisipa vaan." Ja sitten tulee se odotettu vapaapäivä. (Useampikin vapaapäivä.) "Hitto. Onpas nää päivät pitkiä tällä tavalla vietettyinä. Hm. Aika tylsää jopa. Hm." Minusta tulisi erittäin kehno työtön. En varmastikaan pitäisi siitä hommasta. Tosin en tiedä pitääkö kukaan siitä. Luultavasti, koska jossain mielessä vapaaehtoisesti työttömiä ihmisiäkin lienee olemassa tämän maan kamaralla. Tylsistyisin heti ensimmäisten päivien aikana. Kaikki kunnon ihmiset ovat töissä ja minä happanen kotona kuin silli. Jottai pitäis tehrä. Tänään ajattelin lainata M:ltä polkupyörän, kun omani (jihuu!) on vielä Lahdessa odottamassa parempaa huomista. Uudet rullaluistimenikin (jihuu!) ovat siellä. Pahus.

Huomenna voisin koittaa palautella kaverilleni mieleen ehdotusta Korkeasaaresta. Tähän väliin sopisi siis mitä mainioimmin värssy tai kaksi tunnetusta hittibiisistä:

"Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen, Korkeasaareen :|| koko päiväksi.
Lähdetään vaan vaan vaan, uudestaan taan taan Korkeasaar saar saarta katselemaan maan maan!"

ahdistusta

Vaan minua ei ahdista. Tällä kertaa kyse on pikkuveljestä. Ihan hirveän vaikea suhtautua asiaan. Hieman yli parikymppinen pikkuveljeni on koko ikänsä ollut huolehtijatyyppiä. Hän huolehtii mitä ihmeellisimmistä asioista ja syyllistää itseään rankasti, jos jättää itsensä kanssa sopimia asioita tekemättä. Hän kouluttautuu muusikoksi. Ja voi sitä syyllisyyden määrää millä hän ruoskii itseään, jos jättää päivittäisen harjoituksen (tai osan siitä) väliin. Pienempänä hän pelkäsi erinäisiä asioita, ja siihen liittyen häntä muistaakseni käytettiin perheterapeutillakin. Tuolloin "Äitii.. Onks tää vaarallista?" -kysymys oli arkipäivää. Kaikeksi onneksi pikkuveljeni näyttäisi olevan kohtuullisen aktiivinen itse kertomaan vanhemmilleni huolistaan. Huomattavasti pahempaahan olisi, jos hän vain hautoisi asiaa yksinään. Ja kaikeksi onneksi ihanat ihanat vanhempani ovat niin ymmärtäväisiä ja aktiivisia, että he tarttuvat välittömästi asiaan ja ovat ryhtyneet etsimään yhdessä pikkuveljeni kanssa keinoja selvitä elämästä. Onko muuten mitään palkitsevampaa vanhemmalle, kuin että oma lapsi uskaltaa ja haluaa ensimmäisenä tulla kertomaan ahdistuksesta omille vanhemmilleen? Aika suuri luottamuksen osoitus, mielestäni. (Tästä tekstistä saa nyt ihan sellaisen kuvan, että pikkuveli olisi jotenkin omituinen ja aina ollut hieman terapiaa vailla. Eikä. Ihan tavallinen pikkuveli se on ollut.)

Miten minun pitäisi suhtautua asiaan? Pikkuveli tietää kyllä melko varmasti, että äiti puhuu hänen asioistaan minulle. Niin äiti puhuu minunkin asioistani pikkuveljelle. Mutta miten ihmeessä osaisin auttaa pikkuveljeäni? Jos hän ei pysty nukkumaan, ei minulla ole mitään keinoja auttaa. En myöskään osaa sanoa, miten ahdistusta voisi vähentää. Lähetin äitille kyllä mailin, että YTHS:n terkan kautta pääsee eteenpäin, jos siltä vaikuttaa. Ei tässä tilanteessa auta, että soitan pikkuveljelle ja kerron vitsin. Ei se piristä. Hm. Vaikea uusi tilanne, johon pitäisi löytää keino ja tapa suhtautua.

vapaapäivä

Toinen vapaapäivä ja vielä yksi edessä. M uhkasi ottaa töitä illaksi, jos duunikaveri maksaa 50 euroa. Phyyy :( Tänään aion suunnata nokkani kohti serkkua ja kummitätiä. Josko niitä moikkaisi, kun täällä suunnalla asumme kaikki. En saa persettäni koskaan raahatuksi kylään, vaikka aikaa olisikin. Tänään on auto käytössä, joten perse laahautuu pitkin Kehä I:stä niin pitkälle kuin on tarpeen.

Eilen olin Lahdessa. Pikavisiitti, enkä nähnytkään vauvelia. Sairaalassa ovat vielä. Peikkopoika saa rusketushoitoa kuulemma. No, kaipa vaavi tulee ns. kaapista ulos tässä lähipäivinä, niin ensi viikolla sitten menen katsomaan. Rullaluistimet saivat iskältä rasvauskäsittelyn ja ovat nyt Lahdessa odottamassa parempia päiviä. Hitto kun pääni on hatara ja muisti huono. Sinne jäivät, vaikkei tarkoitus ollutkaan. Ja onnistuin bongaamaan itselleni huuto.netistä polkupyöränkin. Lähetin mailin huudattajalle, että "Tulen vaikka heti noutamaan ja maksan käteisellä." Ja sillähän se irtosi. Iskä menee tänään sitä katsomaan/ostamaan, kun itse kaikkosin Lahdesta juuri sillä hetkellä, kun mailiini vastattiin, että "Tule vaan vaikka heti hakemaan." Hitto.

Nyt ruokaa ja vapaapäivän viettoa.

huumoria huumoria

Meinasin kirjoittaa, että pelkään huumorintajuttomia ihmisiä. Oli aivan vähällä, etten todennut tuota ja ohittanut sen sitten sitä ihmeemmin ajattelematta. Mutta. En voi uskoa, että täysin huumorintajuttomia ihmisiä on. Eihän niitä voi olla? Siis jos ihan kunnolla pohtii. Tai sitten jos se on mahdollista, niin toivon sydämeni pohjasta ettei se olisi mahdollista. Kai jokainen ihminen jonkin asian kokee huumorina, joka koskettaa juuri hänen nauruhermoaan? Pieruhuumori tai pissa-kakkahuumori ei välttämättä naurata kaikkia. Mutta kai joku sentään? Tilannekomiikka? Blondivitsit? Olipa kerran suomalainen ruotasalainen ja norjalainen -vitsit? Haloo? Joku? Mikä? Television sitcomit?

Ja silti luulen eilen törmänneeni taas vaihteeksi hyvinkin huumoriköyhään (?) ihmiseen. Minä olen tottunut selviämään kevyen ikävistä tai vaikeista tilanteista kääntämällä asian nauruksi. Se auttaa. Huumoria peliin, niin ei mene liian vakavaksi turhaan. Siis tottahan vakavaa suhtautumistakin tarvitaan, mutta erityisesti vieraiden ihmisten kanssa on mielestäni superisti helpompi tulla toimeen ja juttuun, eikä kiusallista hiljaisuutta tarvitse sietää, jos mukana on ripaus tai loraus huumoria. Tästä syystä pelkään huumoritajuttomia (kutsuttakoon heitä tässä nyt tuolla nimellä, vaikka se onkin aika radikaalia) ihmisiä. Miten heidän kanssaan pitäisi toimia? En osaa yhtään suhtautua, kun toinen vastaa hymyyn vakavalla katseella, eikä suostu naurahtamaan, kun olen hetkellisesti rikkonut kaupan alennuslaitteen. Eikö tuo tilanne jotenkin vaadi sitä, että kun minä tulen sanomaan, että "Hhihihi taisin vähän sössiä tän koneen kanssa.. Osaatko sä auttaa.. Hitto mikä rähmätassu mä oon.. Hihi." Niin siihen olisi kätevintä vastata hymyillen jotain. Ihan mitä vaan, mutta hymy auttaisi. "En osaa auttaa. En tiedä miten se korjataan. Ei." Vakavalla naamalla. Pelottavaa. Yritin moneen otteeseen kysyä apua ja neuvoja, olenhan vasta aloittanut kesäduunini vuoden jälkeen ja monet asiat ovat muuttuneet. Sain vastaukseksi vakavalla naamalla esitettyjä lyhyitä lausahduksia. "Joo." "Aha." "Nii.." "Okei." Ja minä yritin niin kovasti näyttää iloiselta ja positiiviselta.

Kyseinen ihminen toimii myös asiakkaiden kanssa hyvinkin hmm.. miten sen sanoisi, ettei loukkaisi.. kylmäkiskoisesti (?). Siltä se ainakin vaikuttaa. Ei hymyjä. Ei turhia löpinöitä. "Kiitos. Kolme kuusikymmentä. Olkaa hyvä. Näkemiin." Ja mille paljon paljon luontaisempaa on hymyillä, keskustella asiakkaiden kanssa mitä turhemmista asioista, ja katsoa asiakasta silmiin. Etenkin pikkukaupassa työskennellessäni nuo asiat ovat mielestäni osoittautuneet tärkeiksi. Ja ilmeisesti ne ovat asiakkaidenkin mieleen, sillä olen jo tällekin kesälle saanut kehuja pirteästä ja iloisesta palveluasenteestani.

Huumorintajuttomiin palatakseni. Miltähän tuntuisi, jos mikään asia ei naurattaisi? En osaa kuvitella, koska itse koen nauramisen, hihittelyn ja repeilemisen loistavan ihanaksi asiaksi. Totta kai pitää murjottaakin ja olla joskus vakava. Mutta ei aina, eihän? Ärsyttääkö huumorintajutonta ihmistä nauravainen ihminen? Pitäisikö hänen mielestään kaikkien olla vakavia, kuten minun mielestäni kaikkien pitäisi ainakin edes joskus nauraa? Naurattaako huumorintajuttomalta näyttävää ihmistä sisäisesti? Ehkä hän vain ei päästä naurua kasvoille asti?

Ja mitä huumorintajua minä arvostan? Omaani. Minulla on niiin hyvä huumorintaju, että lähes kuolen nauruun omia juttuja ajatellessani. (Nytkin naurattaa tuo.) Nautin myös tilannekomiikasta ja pystyn nauramaan itselleni. Omien kömmähdysten hihittely hyvässä seurassa ja hyvässä mielessä on hienoa. Nauru helpottaa kanssakäymistä ja vähentää paineita. Olkaa ystävällisiä ja naurakaa joskus. Tai hymyilkää edes. Jooko?

tiesitkö tämän

Juttuja, joita sinä ET ole keksinyt ensimmäisenä ja hyvinkin nokkelana herra/rouva/neiti asiakkaana käyttää:
1) "Pelataanko vähän korttipeliä.. Hehe." Viitaten viiteenkymmeneenkahteen tai useampaan eri yrityksen ja pankin korttiin lompakossa.

2) "Ai tämä tuote on sitten ilmainen. Hehe." Käytetään, kun viivakoodinlukulaite ei suostu lukemaan EAN-koodia tuotteesta.

3)"Meneekö tämä kuitti verotukseen? Eikö? En minä sitä sitten tarvitse. Hehe."

4)"Saanko palkinnon, kun olen illan viimeinen asiakas." Et. Kello on 10min yli sulkemisajan. Kassatätiä moinen vitsailu ei juuri naurata. Mene pois.

5) Ajankohtainen: "Jos vessapaperi loppuu Suomesta, niin käytetään sanomalehteä. HEHEHEHE." HEHEHHE.

Yllättäviä tietoja, joita asiakas ei ikinä voisi arvata todeksi:

1)Kassatäti vastaa mielellään kysymyksiin. Siksi hän on kaupassa töissä.

2)Kassatäti kuulee, mitä kassajonossa/kassan pakkauspäässä puhutaan. Hän EI yleensä ole niin kuuro kuin voisi olettaa. Kaverille kuiskatun "Missähän täällä on se-ja-se, kysynkö tolta kassalta.. Emmä viiti.. Missähän se.." kysymyksen voi esittää myös suoraan kassatädille.

3) Kassatäti EI muista/tiedä kaikkien tuotteiden hintaa/punnitusnumeroa.

4)Kassatäti EI (yleensä) tarkoituksella murskaa viilejä ja tomaatteja limu- ja olutpullovuoren alle. Litistymistä on vain hirmu vaikea estää, jos viili ja tomaatti tulevat ensimmäisenä ja perässä seuraa 50+kg painavat ja koko kassapöydän valtaavat muut ostokset.

5) Kassatädit EIVÄT ole siinneet Pahasta Hengestä. He ovat ihmisiä, joille sattuu virheitä. Kaikki hintavirheet eivät siis ole perkeleestä ja osa suurta huijausoperaatiota, vaan kyse on inhimillisestä elämästä.

6) Kassatäti muistaa yllättävänkin monen asiakkaan kasvot. Kassatäti EI muista juuri yhdenkään (ei siis edes juuri sinun) ostoksia, vaikka ostotapahtumasta olisi kulunut alle 5min. (Testasin tänään töissä. En muista edes parhaillaan käynnissä olevan ostotapahtuman tuotteita.) Tästä syystä ei kannata tulla palauttamaan tuotetta ilman kuittia luottaen siihen, että täti kassatäti kyllä muistaa onko hän ottanut tuotteesta alennuksen vai ei.

7)Kassatädit ovat ihmisiä, joten heilläkin on hyviä ja huonoja päiviä. SILTI tulisi pitää mielessä, että kassatädin työnkuvaan kuuluu kohteliaisuus ja palveluhenkisyys. Sitä saa ja pitääkin vaatia.

diu diu diu

Voi että. Voi että. Voi että. :) (: :) (:
Kaveri soitti, että ovat tänään vaavin kanssa pääsemässä kotiin. Ja minä pääsen näkemään uutta tulokasta torstaina. Jeiii. Kuulemma oli syntynyt niin helposti, ettei mikään koskaan. Ei kipuja. Ei särkyjä. Ei tikkejä. Parissa tunnissa koko rytäkkä ohi ja istumalihaksisto ihan normaalissa kunnossa. "Olo on kuin olis ihan normaalina aamuna heränny, kun synnytyksestä tulin." Eipä taida kaikilla mennä synnytysoperaatio yhtä helposti. Mutta ihanaa, että kaverini selvisi kunnialla suorituksesta. Ja vaavikin on kuulemma peikkopoika. Voin kuvitella. Tummat hiukset sikin sokin ja pystyssä sinne tänne sojottaen. Ruskeat silmät, ehkä. Pikkuruiset sormet. Vauvan varpaat. Harhailevat silmät, jotka eivät vielä osaa kohdistaa katsetta. Voi voi oi ja voih!

Vähemmän tärkeää: rullaluistimet tulivat postissa ja ne ovat kuin ovatkin sopivat. Molemmissa luistimissa yksi pyöristä särisee. Pitänee illalla tarkastaa tilanne, että mistä ääni johtuu. Nyt töihin.

matkustaja

Yöllä linja-autossa yksi väsynyt matkustaja.
Huuruisesta ikkunasta katsoo vaihtuvat maisemat.
Laskee vastaantulijat, pysäkit kun ohi vilahtavat.
Tietäen niistä mikä tahansa oisi voinut olla
se oikea.

Asemalta kaikuivat kuulutukset
kutsuna, jota pakoon ei pääse.
Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina.

Aina matkalla jonnekin. Minne ikinä päätyykin,
on puolitiessä jostain. Tietää sen varsin hyvin itsekin.
On olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita,
ettei niistä puhumalla selviä.

Jotenkin tuo Egotripin biisi kuulostaa niin tutulta joka kerta. Tuota minun joka viikonloppuinen matkustamiseni on. En osaa sitä edes kuvailla, mutta juuri tuolta se tuntuu. Nousin kyytiin neljä vuotta sitten ja siitä lähtien olen aina ollut kyydissä. Eikä minulla tällä hetkellä ole mitään mahdollisuutta nousta pois kyydistä. Ja vaikka kuinka matkustan, olen jatkuvasti puolitiessä. Matkustaessani Espooseen, olen puolitiessä takaisin opiskelukaupunkiin ja siellä odotan puolitiessä pääsyä takaisin Espooseen. Mikä tahansa pysäkki olisi voinut olla se oikea. Minulle vain sattui sopimaan päätepysäkki.

urheiluhenki

Tänään on tullut urheiltua ihan villisti. Ensin rullaluistellen töistä kotiin, sitten frisbeetä M:n kanssa. Eikä siinä vielä kaikki. Hölmöyksissäni lähdin kävelemään kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle karkkia ostamaan. Ja miksikö tämä oli hölmöä? Karkissa ei ole mitään hölmöä. Ei niin. Mutta miksi ihmeessä lähdin kävellen kaiken urheilun jälkeen, kun käytössä olisi ollut myös skootteri. Jaa-a. En vain jaksanut lähteä hakemaan kypärää ja avaimia todettuani skootterin vieressä, että "Tämäkin olisi tässä.."

Väsyttää. Onneksi huomenna on kesätyöputken ensimmäinen vapaapäivä. Vietän sen leväten.

lihaksisto liikkeellä

Rullaluisteltu on. On heitelty frisbeetä. Ja rullaluisteltu. Ja viskelty jälleen frisbeetä. Ja oi voi voi miten hemulin pikkuruista lihaksistoa särkee. Käsi on jumissa. Selkäänkin koskee. (Hemmetti.) Jalat painavat ainakin viisikymmentä kiloa enemmän kuin normaalisti. Jee, olen ollut aktiivinen. :) Itse asiassa olen ollut niinkin aktiivinen, että ostaa paukautin tuossa uudehkot rullaluistimetkin, kun halvalla sai. Ja isukki on ottanut elämäntehtäväkseen löytää minulle polkupyörän. Hienoa olla näin aktiivinen.

Hassua olla hereillä tähän aikaan. Ei siis sikäli hassua, että eilen olin tähän aikaan ollut töissä jo 3,5 tuntia. Mutta ennen kymmentä herääminen iltavuoropäivänä on aivan uusi piirre verrattuna viime kesään. Viime kesänä heräsin näinä "aamuina" yleensä yhden aikaan ja valuin suoraan töihin. Nyt on neljä tuntia aikaa ennen töiden alkamista. Ja kaikki tämä on sen ansiota, että herra M lähti töihin jo kymmeneksi. Mukavaa saada itsensä ylös jo näin aikaisin.

Hirmu nopeasti palaa mieleen se, mitä tuo kassatäteily onkaan. Sormet muistavat erinäisiä ENA-koodeja, joita pää ei näyttäisi muistavan. Napunapunapu, ja enter. Ohhoh, kassan näytölle ilmaantui tuote, jonka enaria en tiennyt muistavani. Tänään iltavuorossa onkin työparina tyttö, jota en tunne viime kesältä. Toivottavasti juttu niin sanotusti luistaa.

vä syt tää

Ensimmäinen työpäivä takana. Miljoona työpäivää edessä. Tai paskat tämä mikään työpäivä edes ollut, vaan työaamu, hommat nimittäin alkoivat klo 6:30. Ei pystynyt mitenkään kääntämään kouluelämärytmiä työelämärytmiin yhdessä yössä. Eteenkään, kun stressasi luonnollisesti taas tämä töiden aloittaminen. Näin unta (sen vähän mitä nukuin), että olin nukkunut pommiin. Ja ihan paniikissa huusin ja itkin, että "Viekää joku mut töihin!! Hei tajuutteko, viekää mut töihin! APUA." Eikä kukaan lähtenyt viemään mua töihin. Alussa olin myöhässä vain puoli tuntia, mutta lopulta saavuin töihin kaksi tuntia myöhässä toteamaan, että pomokin tuli mun kanssa vasta yhtä aikaa ja kauppa aukesi näin ollen kaksi tuntia myöhässä. Yöllä oli hiki. Pyörin kuin väkkärä. Ei unta. Ei millään. Ja siksi nyt väsyttää aivan rajattomasti.

Jaa niin, jos en ole maininnut, niin olen siis kassatätinä pienessä lähikaupassa hyvin ansaitsevien kansalaisten asuttamalla alueella. Työpaikkaa on aivan turhaa mollata, koska viihdyn työssäni. Etenkin, jos työtä vertaa parin vuoden takaiseen kassatäteilyyn jättisuperhypermarketissa. Hyhhyh, mitä työtä se on. Liukuhihnatyötä kirjaimellisesti. Lähikaupassa sentään voi tehdä monia juttuja, höpötellä asiakkaiden kanssa ja viettää muutenkin aikaa vapaammin kuin supermarketissa.

M meni tänään ensimmäistä päivää oman alansa töihin. Tai lähinnä työharjoitteluun. Ei se myöntänyt millään, että olisi yhtään pikku riikkisenkään vertaa jännittänyt uusi työ. Ehkä sitten ei. Minua olisi jännittänyt. (Kun vanha tuttu työkin jännitti/stressasi näin paljon.) Ehkä M osaa ottaa rennommin kuin minä. Ehkä? EHKÄ? No todellakin osaa. Minä en osaa ottaa kovin rennosti, sen olen huomannut.

Lupauduin olemaan töissä elokuun ensimmäiseen viikkoon asti. Sitten onkin edessä kuukauden loma. Upeaa. Mahtavaa. Hienoa. Ihanaa. Viimeksi olen lomaillut kesällä vuonna 2002 muistaakseni. Siis kirjaimellisesti. Ainakin kolme viimeisintä kesää on mennyt niin, että menen töihin seuraavana arkipäivänä opiskelujen loppumisen jälkeen, ja lopetan työt edellisenä arkipäivänä ennen opintojen alkamista. Olen rahanahne. Myönnän. Mutta tänä vuonna aion pitää itseni kurissa. Kirjoittaessani tänään työsopimukseen, että "Suostun olemaan töissä 7.8. asti", kielelläni pyöri houkuttelevasti lause: "Nii pomo siis voin mä olla ehkä pidempäänkin, jos tarvitaan", mutta pystyin pitämään tuon lauseen kielelläni ja kielen suussani. Jos opiskelijakaverini tulevat vuoden toimeen olemalla kuukauden ja risat töissä, miksen minä pärjäisi ensi jouluun asti olemalla kolmisen kuukautta töissä. Eikö niin? Eikö niin? Eikö? Jooko? En lupaudu töihin pidemmäksi aikaa. En.

last supper

Viimeiset lihapullat. Pari (ex-)kämppiksen kalapuikkoa. Pari hassua ranskanperunaa. Esipaistettua patonkia. Ja pannussa jämiä erinäisistä pakastetuista vihanneksista. Viimeinen ateria täällä. Viimeinen yhteinen ateria nyt virallisesti ex-kämppiksen kanssa. Pakkasentyhjennysateria ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kannettiin kämpsyn kamat autoon ja hän suunnisti kohti Lahtea. Kesälle on pari yhteistä hommaa jo nyt sovittuna. Toivottavasti opiskelukaverit saavat pikaisesti netin käyttöönsä, niin irkkikanavamme ei aivan kokonaan kuoleudu.

Huomenna Lahteen ja siitä vanhempien kyydissä Espooseen. Tämä opiskelijakämppä on nyt kesäpaketissa vuokralaista odottamassa.

Tämän vuoden saavutus: yliopistolta suoritus kolmesta kurssista, joita en ole suorittanut kokonaan. Hienoa hienoa, miten helpotukset osuvatkin juuri minun kohdalleni. Ja ei, minä en ole niin rehellinen, että menisin kertomaan suorittamattomista tehtävistä kurssien järjestäjille.

kevään viimeinen

Viimeistä kertaa tälle keväälle tein viisituntisen reissun Espoosta tänne. Lahteen asti pääsin vanhempien kyydillä ja siitä jatkoin perinteisellä bussilla matkaa. Tiistaina suuntaan Espooseen. Koko kesäksi. Ei reissaamista. Ei kouluasioiden pähkäilyä. Puhdasta kesätyötä, jossa ei paljon aivoja tarvita. Ei kotitehtäviä. Mukavaa. Tuntui kyllä himpun höhlältä matkustaa viisi tuntia tänne (ja viisi tuntia takaisin) vain käydäkseni koululla viiden tunnin ajan. Muuttokamaakin on enää vain ihan vähän pois vietävänä. Tänään väsytti jotenkin ihan villisti. En meinannut aamulla päästä millään sängystä ylös sen jälkeen, kun olin ottanut vastaan vanhempien Espooseen kuskaaman kesä-skootterini. Olisin voinut jatkaa unia miten pitkään tahansa. Minut on kai kasvatettu sellaiseksi, ettei koko päivää saa nukkua. Niin sen on oltava, vai miksi muuten en halua nukkua sunnuntaina niin pitkään kuin nukuttaa. En vain halua. Aikaa olisi, eikä mitään tekemistäkään. Silti kampean itseni ylös viimeistään puolilta päivin, vaikka nukkumaan olisi käyty aamukuuden jälkeen. Olen outo.

omituisia olotiloja

Ei ole mitään älyllistä tekemistä. Kuvaamataidon kurssin esseen voisi kirjoittaa, mutta yhtä hyvin sen voi kirjoittaa maanantaina. Siis todella voi, tämä ei mielestäni ole asian siirtämistä "huomiseen". Olen ansainnut tämän olotilan. Koko ilta aikaa, eikä oikeasti mitään mitä voisin tehdä. Siis sellaista virallista.

Kokeilin eilen illalla piiitkästä aikaa rullaluistelua. Viime kesä meni ohi, kun polvi oli tähystämättä. Tänä kesänä aion ottaa menetetyt luistelut takaisin. Tosin luistimet ovat hitsin huonossa kunnossa. Pitäisi ostaa uudet. Ja uusi polkupyörä. Tänään käytiin M:n kanssa kokeilemassa luistelua. Totesin minussa olevan lihaksia, jotka rasittuvat erityisesti luistellessa. Voi hyvänen aika, miten on puupökkelöolo. Takareidet jumissa. Käsiinkin koskee. Mutta sen siitä saa, kun potee polvea lähes vuoden, eikä sinä aikana hölkkää, saati ryntää juoksuun tai rullaluistele. En juossut lähes vuoteen askeltakaan. Outoa. Ensimmäiset juoksuaskelet olivatkin ihan outoja tähystyksen jälkeen. Ja voi ihme, miten nautinkaan eilisiltaisesta lenkistä rullilla. Vauhti oli päätä huimaava kävelylenkkeihin verrattuna. Vauhtia verotti lähinnä se, että kello oli lähemmäs yhtätoista illalla, eikä valo riittänyt turvalliseen luisteluun.

Tänään oli hirmu mukava päivä. Nukuin M:n vieressä ensin kahteentoista. Sitten nousin ylös vain köllähtääkseni M:n viereen lähes tunniksi uudelleen. Pötköttelyä. Ruokaostoksia. Rullailua. Leffaa. Rutisteluja ja läheisyyttä.

Nyt on liput Provinssiin. Elämäni ensimmäinen festari. Olen elänyt suojattua elämää.

aivoituksia tai ei

Ja tentin tuloshan selvisi hetkeä myöhemmin: 1. Puhdas ykkönen. Sivuaineopintojeni heikoin suoritus, mutta.. Niin. Ei edes harmita. Miten voisikaan harmittaa, kun en ole edes käynyt kurssilla? Ei matikkaa suoriteta viimeisenä iltana tenttiin lukemalla. Tai näköjään suoritetaan, mutta silloin lienee turha odottaa mitään muuta kuin ykköstä. Pinnistelemäni ajatuskulkukin oli mennyt ihan pieleen. No, tulihan pinnisteltyä.

Nyt olen taas Espoossa ja käynyt kinkkiraflaamassa pikkuveljen kanssa. Mukavasti soljahti kaksituntinen M:ää töistä odotellessa ja pikkuveljen kanssa höpötellessä. Paljon helpompi tulla pikkuveljen kanssa toimeen, kun nähdään muualla kuin kotikotona. Ja etenkin kun ei asuta saman katon alla. Pikkuveljistä on ajan kanssa tullut lähinnä kavereita, ja se on kivaa se. Niin sen pitääkin mennä. Ainakin minusta tuntuu siltä. Vietän mielelläni aikaa pikkuveljien kanssa kotona, kahvilla tai vaikkapa baarissa. Pienempi pikkuveli kyllä taitaa vielä pitää meikäläistä hieman vanhana kaveriporukoihinsa, mutta sekös minua haittaisi. ;) Hänen kaverinsa tuntevat minut ja minä heidät, joten voin änkeytyä seuraan, jos niin päätän. Vanhempi pikkuveli puolestaan elää niin kiireistä elämää, ettei pyynnöistä ja kehotuksista huolimatta olla taas pitkään aikaan päästy baarittamaan yhdessä. Mukava sitä oli taas nähdä ja lätistä Asioista.

M tulee ihan kohta töistä. Minua nukuttaa.

Noin. Nyt olisi tämän kevään viimenen tentti vetästy. Saapi nähdä, mitä tulokseksi tulee. Ainakin yhteen tehtävään joutui pinnistelemään ihan villisti ennen kuin sai omat ajatukset niin järjestykseen, että osaa pistää jotain paperillekin. Hassu tunne, kun tietää että MELKEIN osaa, muttei sitten kuitenkaan niin melkein, että osaisi kirjoittaa ajatuksensa. Ja sitten POMPS, se ajatus vaan tulee ja sitten pikapikaa se paperille, ettei katoa. Se on se ajatus, jota on koko ajan hakenut, mutta ei ole saanut pullautettua aivoista.

Kämppä alkaa olla aika tyhjä, kun olen raahannut kamoja yläkaappeihin ja vähän alakerranverkkokoppiinkin. Jotenkin en tänä keväänä ole jaksanut piilottaa tavaroitani mitenkään erityisesti. Jos vuokralainen kokee tarpeelliseksi viedä esim. matikan muistiinpanoja, niin sitten ne on varmaan tarpeellisempia sille kuin minulle. Ja luotettavalta tuo vuokralainen tuntuu, kun ehdoin tahdoin haluaa nähdä mut ennen vuokra-ajan alkamista. Mulle ei olisi niin tärkeetä, voisin hoitaa asiat kyllä postitsekin, mutta hän tahtoo nähdä.

Nyt aamukahville. Vatsa ei arvosta, mutta henkinen puoli kyllä.

karhu

Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä. Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään. Karhu nukkuu, karhu nukkuu, EIPÄS NUKUKAAN!

Tämä karhu nukkui kyllä niin sikeästi ja rennosti. Ja rauhallisesti. Ja herättyään tämä karhu oli niin levännyt, ettei vaaraa ole silloinkaan kellään. Taas 10 tuntia. Kroppa ja pää vaatii vissiin mätkyinä veroja takaisin viime kuukausien osalta.

Matikan huomiseen tenttiin en ole vielä oikein saanut luettua. Onneks koko tämä päivä on aikaa. Analyysin kurssista sain 2-, joten elämä hymyilee. Saapi nähdä saanko matikan sivuaineen suoritettua niin, ettei yksikään kurssi mene uusintaan. Se olisi hienoa se. Matikan lukemista tällä erää hidastaa se, että on paljon mukavampi tehdä jotain, joka ei vaadi aivosoluilta liikehdintää. Siksipä mielummin siirrän kamoja kesävarastoon ja pakkaan mukaan lähteviä tavaroita. No, kai sitä on tuupittava aivotkin liikkeelle kohta.

pieni mustakantinen

Nukuin kuin tukki. Kirjaimellisesti. 11 tuntia pidin silmiäni rauhallisesti kiinni (, mitä nyt välillä luulin ex-kämppiksen tulevan omilla avaimillaan takaisin). 11 tuntia. Niin pitkään en ole nukkunut miesmuistiin. Yleensä kuuden tunnin unet ovat ihan normaalit. Nyt piiitkistä unista huolimatta ajattelin vielä vetäistä pienet päiväunisessiot vapaaillan kunniaksi.

Päivä on kulunut kuin siivillä. Kävin katsomassa yliopiston "kevätjuhlaa" ja kävelin keskustaan muuttamaan kesäksi osoitteeni Espooseen. Ja keskustassa muistin jopa nostaa rahaa. Tarmouksissani tallustelin yliopiston mäelle ja hain kansitetut geemme. Ihanat. Oi voi. Äiskän vauva. Pikku mussu, jota on pinnistetty maailmaan kuukausia. Liitteet ovat paikoillaan, sidokset ratisevat uutuuttaan, kun sivuja kääntelee. Sileät ja valkoiset sivut. Oi joi. Ai jai. Ihana.

se oli siinä

Eräs ajanjakso elämästä on ohi. Kämppis/ystävä/geepari muutti pois. Surullista. Ehdimme asua yhdessä kolme vuotta. Tuota pidempään olen asunut vain perheeni kanssa. Gee huipensi yhteiselämän kokopäiväiseksi yhdessä olemiseksi. Ei sentään vierekkäin nukuttu, mutta se olikin päivästä ainoa hetki moneen kuukauteen, kun emme olleet samassa huoneessa tai yhdessä ulkona. En ehkä ihan vielä sisäistä tätä. Hm. Täällä kaikuu. Tuntuu siltä, että minut on unohdettu muuttokuormasta. Emme puhuneet oikeastaan sanallakaan tästä päivästä. Ei sovittu, että pidetään yhteyttä. Ei annettu jäähyväislahjoja. Ei halattu hyvästiksi. Ja hyvä niin. Inhoan jäähyväisiä. Ja toisaalta ainakin omalta osaltani on täysin selvää, että yhteyttä pidetään. Onhan meillä vielä yhteistä omaisuuttakin täällä. Marimekon unikko-kuosiin maalattu keittiön pöytä ja neljä tuolia odottavat parempia aikoja. Myyn ne sitten ensi syksynä parhaiten tarjoavalle, ja pistän puolet rahoista kä.. (ei kämppikselle) ystävälle. Vihasin yli kaiken neljä vuotta sitten sitä, kun asuin kuukauden päivät yksin kolmen hengen solussa. Onneksi tätä yksin asumista ei tällä erää kestä kuin muutama päivä.

Emme riidelleet kertaakaan. Ärsyyntymisiä tapahtui, mutta riidaksi ei mennyt koskaan. Kodinhoito sujui yhteisellä sävelellä. Vapaa-aikaa vietettiin yhdessä. Kaverit sanoivat pariskunnaksi. Paita ja perse. Sepä se. Paitani on nyt kadonnut elämän tuuliin ja perse tuntuu paljaalta. Kenenhän kanssa jaan kotini ensi syksynä..

sanaton

Sanaton olo. Tai ei edes. Olut tuo päähän paljonkin ajatuksia ja puhetta, jota vain tulee ulos suusta. Tänään voisi tehdä pitsaa. Melkein-maisteri leipoo. Uusi kokkisarja. Gradu on jätetty. Lähes juoksin kotiin kylmä olut ajatuksissa siintäen. Mmmmm. Nam.

Geeohjaaja lähetti vielä korjausehdotuksia, kun gee oli jo jätetty. Ei juma. Minä tyttö se sitten kipitin pitkin ja poikin kuin hikoileva sika, ja tulostin korjauksia erinäisille sivuille. Voi hyvänen. Laitoksen johtaja on näillä näkymin toinen arvostelija. Ja jos rehellisiä ollaan, niin oli lievä pettymys, kun geeohjaaja tokaisi geen todennäköisesti olevan M. Sitä vartenko minä olen puurtanut viimesen viikon? Se oli M jo toissa viikolla. Miksi olen tehnyt korjauksia yömyöhään, jos se ei vaikuta mitenkään.. Hemmetti. Olisi edes sanonut, että "Ehkä E." Kornia sikäli, että lähdimme hakemaan C:tä. Mutta geeohjaaja on onnistunut syöttämään meille pajunköyttä tai muuta puukasvustoa, joten olemme sukeltaneet siihen höttöajatukseen, että voisimme tavoitella E:tä. Ei kai sitten. Hassua olla tavallaan pettynyt M:ään. Etenkin, kun laitoksen yleisin arvosana on C. M:n saavat melko harvat, E:n vuodessa muutama opiskelija.

Olut nousee päähän. Tekisi mieli juoda lisää ja lisää. Ja lisää. Tekisi mieli itkeä. Tekisi mieli nauraa. Tekisi mieli huutaa, että "se on ohi". Viime yö oli ihan kauhea. Korjasin gradua sen viisi tuntia mitä "nukuin". Minusta ei tule tutkijaa. En sano "ei ikinä tutkija", koska vituttaisi sitten vaan myöhemmin tohtoriksi väitellessä, kun joku blogin sadoista lukijoista aukoisi, että "SANOIT EI IKINÄ JA KATSOHAN NYT!" Onneksi opiskelu ei aina ole näin hermoja raastavaa ja stressaavaa. Onneksi opiskelu- ja koulumenestys on ollut helposti saavutettavissa. En kadehdi niitä, jotka joutuvat oikeasti lukemaan ja lukemaan ja pänttäämään saadakseen hyviä arvosanoja. Rehellisesti sanottuna. Kiitos ja anteeksi. VALMIS. huh.

heräämisiä ja ei-heräämisiä

Näinhän se menee. Tehtiin gradua eilen yöllä yli kahteen. Herätys tänä aamuna oli soittamassa klo 6:45, eli nukkumisaikaa jäi noin neljä tuntia. Neljän tunnin ajan ehdin siis puolivalveilla miettiä niitä kaikkia korjauksia, joita graduun pitää tänään vielä tehdä. Ja sitten avasin silmäni klo .... 8:20. Voi pyhä jysäys. Mitä ihmettä tapahtui. En tiedä. Kännykkä on kai soittanut ja soittanut.. ja soittanut.. En vain ole herännyt. Sitten vaan pikapikapikaa vaatteet niskaan ja 25min myöhemmin olin jo koululla. (Kävelemiseen menee noin 15min, joten olin kohtalaisen tehokas;) Tarkoitus oli tulla seitsemän jälkeen koululle korjaamaan gradua, mutta eihän se sitten onnistunut. Saavuin teknologian tunnille puoli tuntia myöhässä toteamaan, että 75% opiskelijoista puuttui. Muutkin kai nukkuivat. Nyt istun puukässäluokan tietokoneella ja korjaan gradua. Näin se menee. Sainpa nukkua, ja hommatkin tulee tehtyä. Ihmetyttämään jäi, että missä kaikki muut alkukasvatuksen teknologian opiskelijat olivat.. Kymmenen aikaan paikalle on valunut 90% opiskelijoista. Tunnit alkoivat klo 8:15. Ja kaksi tuntia minä olen korjannut gradua. Räjähtänyt olo.

viimeisiä viedään

Tämä kevät alkaa olla ohitse. Ja minut valtaa tuttu stressi siitä, miten paljon asioita on vielä tehtävänä. (Gradu opetti pistämään pilkun kysyvän sivulauseen eteen.) En tajua vaihteeksi matikasta mitään. Hmh. Hmmmhh. Oikeastaanhan tuo on ainoa syy stressata. Oho. Hämmästyttävää. Alkukasvatuksen tehtävät ovat kevyttä kesäheinää muihin asioihin verrattuna. Vai mitä sanot tästä: "Kirjoita 2-3 sivua pitkä essee siitä miten itse käsität taidekasvatuksen." Plä plää, tuo on sellaista läpinää. Tai: "Tee suunnitelma miten toteuttaisin valmistamasi teknologisen välineen oppilaiden kanssa." Plä plää. Kuin pala kakkua. Me teimme kellon, jonka valmistamiseen tarvitaan vaneria, maalia, pieni saha, hiomapaperia, pora ja kellokoneisto. Helppoa.

Stressistä putosi pala pois, kun liian kauan hiljaa ollut kesävuokralainen ilmoitti olevansa edelleen tulossa kämppääni muutamaksi viikoksi. Se on sellasta ilmaista rahaa, että hienoahienoa. Se vaan vähän harmittaa, etten pitänyt päätöksestäni kiinni olla toukokuu kesälomalla. Nyt työt alkavat välittömästi seuraavana päivänä, kun koulu loppuu. Hmph. Olisi pitänyt pysyä tiukkana.

M nukkuu. Minä en oikein osaa nukkua kovin pitkään. Telkasta ei tule mitään. Kohtalaisen tylsää pitkästä aikaa. En oikein osaa olla tekemättä mitään.

heräämisiä

Ihmisen muisti on valtaisa. Vai miten muuten on mahdollista, että edelleen aika ajoin edesmennyt koirani palaa uniin tekemään kuolemaa. Sillä oli krooninen haimatulehdus, mutta asia selvisi vasta kun mitään ei ollut tehtävissä. Koira ehti kärsiä, kun sairaudesta ei saatu selkoa. Epäiltiin selkävikaa, vatsatautia ja vaikka mitä. Se puoli vuotta oli koko hyvin suojellun elämäni kamalinta aikaa. Koira oli kuin lapsi, joka kärsi enkä minä voinut mitään. Paitsi lopulta päättää, että nyt ei saa enää kärsiä. Äsken heräsin siihen, kun koirani kärsi taas tuskissaan ja koitti tehdä oloaan edes jotenkin paremmaksi. Eihän se millään onnistunut, kun haiman ruokaa sulattavat aineet tuhosivat sisuskaluja. En pysty näkemään koirastani hyviä unia, vaan joka kerta unet ovat täynnä kärsimystä ja kipua. Ja ahdistusta. Ja kuitenkin koirasta oli niin paljon iloa. Mistähän tuokin uni taas putkahti..

odottelua

Odotan, että päivä olisi ohitse. Odotan, että olisi perjantai klo 13:25. Odotan, että ojennan opiskelijakortin ja pankkikortin bussikuskille. "Opiskelija Helsinkiin." Sitten se olisi ohi.

Gee tuli oikoluettuna takaisin. Eipä siinä paljon enää ollut lisäämistä, mitä nyt muutamat hassut abstraktiotason nostot heitettiin sekaan. Puhuttiin behaviorismista ja kognitivismista. Ja drilleistä. Geeohjaaja arvosti. Olemme geeparin kanssa varmaan kohta niin abstrakteja, ettei meitä tunnista edes Picasso.

Tämä päivä enää. Mahdollisesti koulullle pistämään gee tulostuskuntoon. En tiedä miksi me heräsimme näin aikaisin tekemään geetä, mutta en jaksa väkyttää vastaankaan, kun on enää vain tämä päivä. Geeohjaaja sanoi lähettävänsä perjantaina vielä kommenttinsa geestä. Lähettäköön. Minä olen silloin jo kaukana täältä.

Isipappa kopioi värilliset liitteet geehemme. Niiden pitäisi olla täällä huomenissa. Siinä se sitten olisi. Koko paska.

äidinkieli + +

Olen saanut kehuja oikolukijalta. Helsinginsanomien oikolukija siis tarkastaa geen kieliasun. Minä olen kirjoittanut geestä noin 90%, ja ainoat kriittiset heitot ovat tulleet geeparin kirjoittamista osuuksista. On mukavaa saada vahvistusta sille ajatukselle, että hallitsen kielioppisäännöt ja yhdys sanat edes osittain. Helmasyntini on "sekä"-sanan viljely SEKÄ pilkku ennen sekää. Geeparin pahin virhe on "hänen mielestä" -kammottavuus. Ja minä olen totaalisen surkea oikolukija, koska en pysty huomaamaan noinkaan selkeitä virheitä hänen tekstistään. Välittömästä alkaessani oikolukea ajatukseni alkavat harhailla, minua alkaa tylsistyttää ja alan harppoa tekstiä. Ei minua ole luotu oikolukijaksi. Hyi mitä puuhaa. Kirjoitan mielellään, mutta en halua lukea kirjoittamaani.

loppusuora häämöttää

Enää keskiviikko ja torstai. Perjantaista ehkä muutama hassu tunti. Enää niin vähän. Hirmu vähän. Korjausehdotuksia otamme vastaan enää todella nihkeästi. Ehkä yhden tai kaksi, ei enempää. Aika loppuu. Ihanaa. Eikä enää ole paniikkikaan, vaan lähinnä olen luovuttanut. En pahassa mielessä, vaan minusta tuntuu valmiilta. Olen valmis luovuttamaan gradun pois. Hyvää jatkoa ja hyödykästä tulevaisuutta. Tuntui mukavalle, kun geeohjaaja sanoi, että graduamme tullaan luultavasti käyttämään esimerkkitapauksena uuden tutkintorakenteen myötä. Geen rakenne poikkeaa tavallisesti aika reilusti, sillä esimerkiksi teoriaosuus on ripoteltu pitkin ja poikin analyysin sekaan ja vaikka minne. Aluksi tuntui hirmu vaikealta muuttaa gee sellaiseksi, mutta nyt en osaa kuvitella muita vaihtoehtoja. Ei geetämme voi ahtaa tavalliseen malliin. Ei se käy.

Ihanaa, enää kolmisen päivää. Ota ja omista, pidä ja purista.

vappu vapumpi vapuin

Heikohko olo, vatsa möyrii ja murisee. Väsyttää. Vapusta selvittiin taas elossa, pieniä naarmuja ja kolhuja ei lasketa. Jouduin riitaan M:n kaverin kanssa. Syytä en tiedä. Tulipa se kyllä tänään Ulliksella selvitettyä, ei siinä mitään. Oli vaan häkellyttävää riidellä ihmisen kanssa, jota ei tunne. Ja voi kamala, miten kylmä Ulliksella oli. Lahdessa satoi lunta, ja niin satoi muuallakin. Helsingissä sentään ei, mutta enpä silti muista, millon olisi viimeksi ollut niin kylmä. Aivan käsittämättömän kylmä, ja jotenkin edelleen tuntuu sisältä kylmälle. Niin, ettei ole vielä lämmennyt takaisin normaaliksi. Ulliksella tein sen valinnan, että (täysin selvin päin) vaihdoin itselleni sukkahousut päälle. Housut pois, sukkahousut jalkaan, housut takaisin. Tuhansien ihmisten keskellä. Toisaalta lähes jokainen niistä tuhansista oli tuhannen tuiterissa, ja monenmoista muutakin ihmeellistä oli katseltavana. Eräs ryhmä esimerkiksi poltti pallogrillin. Ei "pallogrillissä", vaan nimenomaan "pallogrillin." Nerokasta.

Väsyttää.