pyöräilyn huumaa

Voi jehna, että pyöräily tuntuikin mukavalta. En muistanutkaan miten hauskaa se voi olla. Puolisentoista tuntia viiletin pitkin maita ja mantuja kuin sekopää. En todellisuudessa kyllä pyöräillyt hurjaa kuntoiluvauhtia, mutta sellaista sopivaa, että välillä hengästytti villisti ja välillä lasktettelin menemään rauhallisemmin. Huomenna on sitten perse mustelmilla. Ei tullut mitenkään tappo-olo, ettei enää liikkua jaksaisi tai eväänsä väräyttää, mutta sopivasti kulutettu fiilis. Vielä kun saisi sen oman pyörän, niin kaikki olisi hienosti.

Töitä on hirmu vähän tulevina viikkoina. Ensin otti päähän. Hemmetti, niin vähän töitä ja niin vähän palkkaa. Mutta sitten. (Minulle käy usein niin, kun ehdin asioita ensivitutuksen jälkeen miettiä) Sitten ketutus meni ohi ja tajusin, että voin syksyllä tehdä sijaisuuksia kouluissa, tienata siten rahaa ja luoda yhteyksiä pääkaupunkiseudun kouluihin. Ja toisaalta. Voin myös nostaa kolmanneltakin kesäkuukaudelta tukia. Hienoa, että pystyn asiaa pohdittuani löytämään tästä myös sen hyvän puolen. Minulla on yleensäkin tapana hermostua välittömästi ja kiskaista herne salaa takaraivoon asti. Sitten, kun saan hetkisen sulatella ja miettiä asiaa, pystyn käsittelemään sen ilman hernekeittoa aivokopassa.

Nyt urheilulla ansaitulle päivälevolle.