Eräs ajanjakso elämästä on ohi. Kämppis/ystävä/geepari muutti pois. Surullista. Ehdimme asua yhdessä kolme vuotta. Tuota pidempään olen asunut vain perheeni kanssa. Gee huipensi yhteiselämän kokopäiväiseksi yhdessä olemiseksi. Ei sentään vierekkäin nukuttu, mutta se olikin päivästä ainoa hetki moneen kuukauteen, kun emme olleet samassa huoneessa tai yhdessä ulkona. En ehkä ihan vielä sisäistä tätä. Hm. Täällä kaikuu. Tuntuu siltä, että minut on unohdettu muuttokuormasta. Emme puhuneet oikeastaan sanallakaan tästä päivästä. Ei sovittu, että pidetään yhteyttä. Ei annettu jäähyväislahjoja. Ei halattu hyvästiksi. Ja hyvä niin. Inhoan jäähyväisiä. Ja toisaalta ainakin omalta osaltani on täysin selvää, että yhteyttä pidetään. Onhan meillä vielä yhteistä omaisuuttakin täällä. Marimekon unikko-kuosiin maalattu keittiön pöytä ja neljä tuolia odottavat parempia aikoja. Myyn ne sitten ensi syksynä parhaiten tarjoavalle, ja pistän puolet rahoista kä.. (ei kämppikselle) ystävälle. Vihasin yli kaiken neljä vuotta sitten sitä, kun asuin kuukauden päivät yksin kolmen hengen solussa. Onneksi tätä yksin asumista ei tällä erää kestä kuin muutama päivä.
Emme riidelleet kertaakaan. Ärsyyntymisiä tapahtui, mutta riidaksi ei mennyt koskaan. Kodinhoito sujui yhteisellä sävelellä. Vapaa-aikaa vietettiin yhdessä. Kaverit sanoivat pariskunnaksi. Paita ja perse. Sepä se. Paitani on nyt kadonnut elämän tuuliin ja perse tuntuu paljaalta. Kenenhän kanssa jaan kotini ensi syksynä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti