korvat täynnä meteliä

Olin koiranäyttelyssä. Kyllä. Eikä olisi voinut juuri vähempää innostaa. Ajoin 350 kilometriä päästäkseni näyttämään koiraani ihmiselle, jota en tunne ja jonka mielipiteestä en ole oikeastaan yhtään kiinnostunut. Jep. No, tämän ihmisen mielestä koirani oli nätti ja sehän on mainiota. Mutta en näin jälkikäteen tarkasteltunakaan tunne käyttäneeni päivää lähimainkaan järjelliseen touhuun. Onneksi tuomarin arvio oli sen verran hyvä, että toiste ei tarvitse näyttelyyn tuon koiran kanssa enää mennä.

Näyttelyn jäljiltä korvani ovat täpötäynnä meteliä. Olen istunut nyt kolmisen tuntia sohvalla tietokoneen näyttöä tuijottaen ja edelleen on tunne, että melkein oksettaa ajatus metelistä ja äänisaasteesta. Korvissa ei vain ole tilaa.

Hiihtolomalta paluu arkeen tulee siis tehtyä väsynyttäkin väsyneempänä. Huoh..

Onneksi ulkona näyttää aivan huhtikuulta ja valon määräkin on lisääntynyt lomaviikon aikana taas minuuttimäärin per päivä. Toki on jotenkin todella kieroutunutta ja epäluonnollista, että helmikuussa tuntuu huhtikuulta, mutta kevätmaanikkona kykenen tyytymään tähän epäluonnollisuuteen. En kaipaa talvea, en hankia, en pakkasta. On ihanaa, että jalkojen alla rapisee kuivaa asfalttia vasten hiekoitushiekka ja että metsässä tuoksuu välillä hirmuisen paljon keväältä. Parin-kolmen kuukauden kevät kuulostaa näin etukäteen ajateltuna melko ihanalta. :)

Seuraava etappi on pääsiäinen ja sen jälkeen ollaan jo melkein kesälomassa. Järjetöntä.