ruoskintaa

Sattuu. Naamaan. Selkään. Käsiin. Polviin. Palleaan. Aivoissa on mustelmia. Geeohjaajan ruoskaniskut osuvat ja uppoavat. Voi juma sitä naista. Vaihteeksi taas ihan hirmuinen määrä korjausehdotuksia. Tänään oikeasti vasta tajusin jutun syvimmän ajatuksen: korjausehdotuksia satelee niin pitkään kuin me niitä kyselemme. En oikeasti ole tajunnut tätä aikaisemmin. Jotenkin kuvittelin, että jossain vaiheessa ohjaaja sanoo, että "Nyt se on hyvä. Hienoa tytöt, se on siinä." Mutta eihän sen homma niin ole sanoa. Edes laudaturin työstä ohjaajan tehtävä ei ole sanoa noin. Aina voi parantaa. Aina voi korjata. Aina voi pohtia syvällisemmin. Järkyttävää tässä on se, että siinä missä minä vauhkoan ja olen syvästi rasittunut ohjaajan ehdotuksista, geepari tyynesti toteaa, että "No niin.. Et kun sä oot jo sopinu kesätyön alotusajasta, että ei kai sitä geen jättöä sit siirretä.. Nii.." Ja minä vaahtoan kuin epileptikko siitä että "vittujumalautavittu eiiiiiii en jaksa enää mua KUVOTTAA K U V O T T A A tää gee.", niin geepari toteaa: "Hmm. Nii.. Mitäs me vielä korjattais? Pitikö ohjaajalta kysyä vielä jotain ohjeita?" EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII. ei. AHHAHHAHA kuolen. Kuolen varmasti. Geeohjaajalta tuli juuri viesti, että "usein myös pienimyöhästyminen jättöpäiväohjeista ei ole ollut esteenävalmistumiselle" Se nainen yrittää saada meidät työskentelemään ihan viimeiseen minuuttiin asti täysillä. En jaksa.

En todellakaan tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Hetken aikaa harkitsin kyllä vakaasti kyyneliä. Ei mun henkinen kapasiteetti riitä enää pidemmälle. Enpä ole aikaisemmin kokenut vastaavaa. Musta ei vaan enää ole tän pidemmälle. En halua, en jaksa, en pysty. Musta ei irtoa enää mitään tuolle geelle. Voin kirjoittaa geeparin juttuja sinne, mutta omia ajatuksia en pysty enää tuottamaan.

JA SILTI OHJAAJA LÄHETTÄÄ VIESTIN, ETTÄ "Odotan innolla, että pääsen lukemaan valmiin työn!!" Siis mitä v*ttua, justhan me sulle pistettiin valmis työ. *kuoleskel*

väsyttää

Väsyttää niin paljon. Ihan hirveästi. Koko ajan. Gee on melkein valmis. Minulle kelpaisi, että katsottaisiin sen jo olevan ihan valmis. Geepari potkii naamaan ja käskee tsemppaamaan. Vielä ei kuulemma saa luovuttaa, vaan ensi viikkokin pitäisi varata siihen, että tekstiä vielä luetaan ja luetaan läpi. EN JAKSA. En mä halua enää lukea sanaakaan kirjoittamaani tekstiä geehen liittyen. Tänään kirjoitettiin viimeinen teoriaosa ja tutkimuksen arviointi kokonaan uusiksi. En edes kehtaa kertoa miten paljon etsimme viisaita sanoja väikkäreistä ja pyrimme löytämään hienoille sanoille yhteyden omaan työhömme. Yksi pääkaupunkiseudun kaveri oikolukee tekstimme. Minä olen aivan täydellisen varma luottamaan siihen, ettei geelle tarvitse tehdä yhtään mitään hänen oikolukunsa jälkeen. Geepari ei ole varma. Hänen mielestään se on vasta alku, jonka jälkeen geelle tehdään vielä jotain. En vain keksi, mitä sille tekisin enää sen jälkeen. EN HALUA.

Huomenna pääkaupunkiseudulle vetämään perskännit tai kahdet. Väsyttää ihan hirveästi. Vielä on niin paljon tekemistä ennen kuin kevään opinnot ovat ohi. Aikaa vähän, tekemistä liikaa. Geen olen jaksanut pusertaa. En jaksaisi muuta. Vaan onhan se edelleen pakko.

Melkein aiheuti hermoromahduksen geeparille, kun totesin poistuvani täältä viikonlopun viettoon ensi viikolla perjantaina. En jaksa TODELLAKAAN viettää täällä viikonloppuani valmiin geen takia. Kyllä sen puolessatoista päivässä tekee. Valvon sitten vaikka yön tai kaksi, jos pakko on. En vietä täällä enää yhtään viikonloppua. EN. en en en en en en halua

helpotuksia

Käytiin vaihteeksi taas häiriköimässä geeohjaajaa. Mukava nainen, ja jaksaa aina vastailla pitkään listaan kysymyksiämme. Kirjoitamme aina kotosalla geetouhujen ohessa listaa epäselvyyksistä, ja käymme vähintään kerta viikossa niitä puimassa professori geeohjaajan kanssa.

Tänään löpistiin taas 45min asioista ja lopulta päästiin Siihen Asiaan. Eli arvosanaan. Kysyin geeohjaajalta suoraan arviota. "No." (Tämän jälkeen hän selosti ummet ja lammet, kunnes viimein..) "Eiköhän se vahva M tällä hetkellä ole. Enemmän kallellaan E:hen päin kuin C:hen." Huh. Minä voisin jo luovuttaa, mutta geepari potkii pyllylle ja käskee tsemppaamaan vielä. Ja kai minä tsemppaankin. Nyt väsyttää.

riemukasta

"olen ovi kiinni lukenut työtäönne tiiviisti niin että sain työrauhaa -liitteessä laitan sen takaisin kommentteineen. Upeaa työtä.

Muutoin olitte upeasti johdattaneet lukijaa eteenpäin - pidin tuloslukujenjohdattavista teksteistä :)
tsemppiä- älkää menettäkö hermoja. työ hyvä ja hyvässä mallissa jotkeintekisi mieli sanoa että paljon olette rutistaneet ja pinetä hiomista javiilausta vailla"

(Ohjaajallani on takuuvarmasti lukihäiriö. Ihan hirmuisesti virheitä kaikessa kirjoitetussa.)

Itse gradutekstissä on vain pintakorjausta, lähinnä pilkkuja, sanavalintoja ja lauseiden sanajärjestyksiä. Muutama lisäys ja sen yhden keskeneräisen teoriaosan kirjoittaminen, joskin siihenkin ohjaaja oli huomauttanut, että "älkää laajentako liikaa, vaan tiivis katsaus aiheeseen."

Tällä hetkellä on tunne, että C:kin on arvosanana pettymys. Niin paljosti kovin ohjaaja on työtämme matkan varrella kehunut. Ja huojentaahan sekin, että kaverin gradussa on korjausehdotuksia huomattavasti enemmän kuin meillä. En siis iloitse kaverin korjausta vaativasta työstä, vaan iloitsen lähinnä siitä, että meillä on sama ohjaaja. Ja tällä tarkoitan sitä, että ohjaaja kiinnittää kaverin työn perusteella kyllä tarkastikin huomiota virheisiin ja ehdottaa korjauksia. Meillä niitä ei työssä juurikaan ole, joten teksti mitä oletettavimmin on hyvää tieteellistä tekstiä. JES.

pieniä paniikkikohtauksia

Hyperaktiivinen olo. Säntäilen kuin västäräkki. Odotan kovasti, että geeohjaaja lähettäisi jo murskakritiikkinsä. Eilen olo oli hyvin paniikkinen. Ja edelleen. Yksi maili tuli jo, ja hyvin hyvin hermostuneena avasin sen vain todetakseni, että geeohjaaja lähetti mailin "Luen työnne mahdollisimman pian." Matematiikan luennolla oli täysi työ pitää aivoitukset kiinni verkkorakenteissa ja solmuissa ja kaarissa, kun päällimmäiseksi pyrki ajatus geestä. Tuntuu toisarvoiselta ajatella solmuja ja kaaria, kun kolmen kuukauden rankka työputki saa tänään läimäytyksiä perseelle. "KORJAA KORJAA KORJAA KORJAA."

Nälkäkin on. Ja huomiseen tenttiin pitäisi lukea. En kyllä taida pystyä. Onneksi olen niin fiksu ja filmaattinen, että luultavasti selviän ympäristö- ja luonnontiedon alkukasvatuksen kurssista pelkällä maalaisjärjellä. Sen verran on tullut neljässä vuodessa opittua, että luulisin pystyväni tekemään tuntisuunnitelman tai kaksikin ympäristö- ja luonnontietoon liittyen ilman, että luen tenttimateriaalina olevia opettajanoppaita. Tai oikeastaan ihan sama pystynkö. Toisarvoista. Vain gradulla on tarkoitus. Elämäni tarkoitus on gradu.

(Kuluisivat jo nämä kaksi viikkoa. 9.5. klo 8 elämäni tarkoitus siirtyy taas kohti inhimillisempiä uria.)

viimeinen voitelu

Gradu lähti viimeiseen lukuun. Huomenna siitä sitten saa RAKENTAVAA palautetta. Hirvittää aika rankasti. Tekstiä on tällä hetkellä 81 sivua. En tahtoisi koskea siihen enää pitkällä tikullakaan. Ja silti tiedän, ettei gee ole vielä valmis. Yksi teoriaosa ainakin on ihan totaalisen kesken. No, ei sitä puuttune kuin ehkä sivu. En tiedä miten valmis olen ottamaan vastaan kritiikkiä tuosta tekstistä. En ole valmis siihen. Kammoksuttaa ajatuskin.

Jos olisin tiennyt ennen gradun aloittamista miten suuritöinen se on, olisin luultavasti jättänyt tekemättä. Tietämättömyys on siunaus.

Voisinpa jo todeta, ettei geelle ole enää mitään tehtävissä. Vaan kun on. Neljä päivää aikaa alkavalla viikolla ja seuraavalla viisi. Tai seitsemän. Joka tapauksessa noin 1o päivää aikaa. Lähtölaskenta on alkanut.

kimeitä ääniä

Keskustelu käytiin kimeällä äänellä.

h = hemuli
g = gradupari

h: "Ei se siis voi sanoo, että joo joo joo tehkää uusiks ja keltanen tussi viuhuu, että pois pois!"
g: "Ei niin voi ei voi! Ei."
h: "Pistän sen solmuun, jos väittää, että metodiosa on huono! Ei se vaan voi haukkua! Olisi haukkunut viikko sitten. Ei se voi.. Ei voi? Eihän se voi?! Ei se v.."
g: "Ei nii! Ei ei voi. Ois se viikko sitten jo haukkunut.... Eiks oliski?!"
h: "Nii ois! Pakko. Mut kyl se perjantaina haukku sen yhen toisenki, vaik ei viikko sitte ollu. Hitto. ÄÄää. Ei se voi. Ei. En suostu. Sanon, että eikä. Ei."

...hetkeä myöhemmin... (edelleen kimeällä äänellä)

h: "Ei se vaan voi sanoa että tää on huono. Se tietää että pyritään c:hen. Ei tää voi olla mikää non sine. Ei voi, eihä?"
g: "Ei voi. Hitto. Ei se voi, eihän...?"

Keskustelu jatkui ja jatkui. Kimeä, hermostunut ja vahvasti puolustuskannalla ollut äänenpaino säilyi ja säilyi.

Kysymys, johon tahtoisin vastauksen: "Minkä arvosanan saisin, jos nyt jättäisin työni ja kieltäytyisin muuttamasta yhtäkään sanaa siitä? Saisinko lubenturin? non sinen? laudaturin? potkun perseelle/naamaan?"

(Päivä aikaa siihen, kun gradu jätetään viimeiseen lukuun. Kaksi viikkoa gradun vihovihovihoviimeiseen jättöpäivään. Apua.)

paremmat tuulet puhaltaa

Ei M vetänytkään perskännejä, ja herneet nenässäni saivat aikaan sen, että keskusteltiin muutenkin vähän asioista. Virkistävää. Nyt olen taas Espoossa pikavisiitillä. Tulin tänne katsomaan teatterissa Hitchcock ja blondi -näytelmän.

Juttuhan meni näin: Tulin Helsinkiin klo 17:45. Mentiin syömään. Lähdettiin teatterille noin 18:35 ja oltiinkin teatterissa klo 18:50. Kävelimme pienen näyttämön katsomoon. Totesimme, että jotkut ihmiset istuvat meidän paikoillamme, joten ei muuta kuin ovimiehelle valittamaan asiasta. "Tämä on kansallisteatteri. Teillä on liput Kaupunginteatteriin." JOO MORO. Kiva juttu, matkaa teatterien välillä on noin kilsa ja aikaa näytöksen alkuun tuolla hetkellä alle 10min. Kamat narikasta, reppu selkään ja rivakkaa kävelyä. (Tosin eri suuntaan kuin mihin neuvottiin...) Kiertoteitse oltiin Kaupunginteatterilla klo 19:09. Hirveä hiki, mutta päästiin sentään katsomoon. Eka kohtaus ainoastaan jäi näkemättä.

Näytelmä oli mukava ja viihdyttävä. Olisi varmaan saanut vielä enemmän irti, jos tuntisi Hitchcockin leffoja. Se oli vähän sellanen hitchcockmainen murha-näytelmä.

Puoliajan jälkeen päästiin omille paikoille eturiviin. Eikä ollut enää hikikään.

Tänään takaisin opiskelukaupunkiin. Maanantaina työ viimeiseen tarkastukseen graduohjaajalle. Kamalaa. (Kypsyysnäytteestä tuli suoritusmerkintä. Jee.)

vituttaa

Vapaapäivä = humala = vapaapäivä = humala. Välillä epäilyttää kasvaako M koskaan aikuiseksi. En halua viettää elämääni ihmisen kanssa, jolle vapaapäivä tarkoittaa perskänniä. Viikon sisällä neljä vapaapäivää. Viikon sisällä neljä kertaa humalassa. Tai kolme kertaa, koska yksi humala kesti kaksi päivää. Itkettää, että.. Haluaisin viettää normaalia elämää, mikä tarkoittaa viikonloppuvapaita, aamuheräämisiä, sekä esimerkiksi puuhastelua oman talon pihalla. Haluaisin, että kanssani elävä ihminen arvostaisi samoja asioita. Ei hän arvosta. Ihanaa.

jalat alta ja taputuksia selkään

Olipa melkoista röykytystä se graduohjaajan tapaaminen. Olin hetken aikaa himpusti verran tyrmistynyt, kun graduohjaaja sivalteli "parannusehdotuksillaan" pitkin sääriä ja selkää. Yllätysiskuja satoi kuin Esterin perseestä ja gradu tuli käytyä läpi sivu sivulta. "Tämä pitää muuttaa.." "Tähän joku parempi.." "Pientä epäloogisuutta." "Hmm. Miettikää vielä tätä." "Katsotaan näitä otsikkoja sitten myöhemmin."

Teki mieli tuupata sitä naista ja sanoa, että "Ei ole olemassa sellaista kuin myöhemmin. On vain tämä viikko. Tajuatko, nainen?!" Puhuttiin fenomenologis-hermeneuttisista jutuista, kehittämistutkimuksista, tapaustutkimuksista, ontologiasta ynnä epistemologiasta. En ymmärtänyt puoliakaan. No, onneksi ohjaaja on positiivinen ja parannusehdotuksissaankin myöntyväinen muiden ehdotuksiin. Päivän uutuus: yksi teorialuku lisää.

"Kaatuiko teidän maailma nyt tähän mun röykytykseen..?"

"No. Pieniä romahduksia tapahtui."

Perässä tuli maili, että "upealla mallilla työ:)" (Ohjaajamme käyttää hymiöitä. Haha.) Tuntui sellaiselta korvaavalta taputukselta selkään, se maili. On se silti mukava nainen, vaikka sivalteleekin.

lomalla

Aivoni ovat lomalla. Ja voi miten minua väsyttää. Väsymys on jotenkin ihan pohjatonta. Nukuttaa. Voisin nukkua ja nukkua. Ja nukkua. Annoin itselleni luvan tämän viikonlopun ajan olla täysin irti geestä. Kyllä stressi näkyy. Voi miten minua itketti, kun sain käpertyä M:n viereen. Sellaista väsynyttä itkettäväistä oloa, että.. Stressi pääsi jotenkin läpi.

...Odotanko turhaan sua sittenkin, mitä jos vaan käy niin kuin muillekin? Välimatka piinaa ja painaa mua, kuka päättää ketkä saa onnistua. Oo siellä jossain mun...

..Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen..

PMMP onnistuu vetoamaan tähän hemuliin. Oo siellä jossain mun -biisi on jotenkin kaukorakkauden kanssa elävälle tuttua tekstiä. Ja entäs Matoja-biisi? Hihihi ihanaa angstia, joka pistää hetkellisesti nyrpistämään nenää koko maailmalle.

Ja Onni. Olen kauhean kalpea. Ja niin hirveän pieni. Sinä ylpeä loistava. Valo kaunis ja ihana.
Ja Maria Magdaleenan ihanat kvartti-stemmat. (Taitaa tuo olla kvartti..) Sellaista hm.. Mieleen tulee itämaiset sävelet.

Ja Mummola. Voi että. Sellaista juuri kuin minullakin. En ajatellut koskaan kasvaa isoksi ja Aikuiseksi. Angstia ja kissanpentuja. Poljetaan poljetaan kissoja katsomaan, vaikka ei mummolaa vuosiin oo ollutkaan. Aika vei meiltä sen, mummolan, lapsuuden. Mutta ei saa meitä vanhenemaan. ... On kyyti ollut suhteellisen epätasaista ja siihen voisi kommentoida IHAN SAMA IHAN SAMA. ihansamaihansama.

HIHIHIHI. hihihihi.

Tänään olen lähinnä nukkunut. Eilen olin baarissa katselemassa, kun M pyöritti rulettia. Esiintymässä oli Peer Günt. Hirveästi nahkatakkisia ja -tukkaisia miehiä ja hirmu meikattuja naisia. Rokkareita isolla ärrällä. Ja hui aika pelottavia, kun humalassa tulevat kertomaan ihmeellisiä asioita kymmenen sentin päähän naamasta. Aina aikasemmin olen saanut tuolla olla rauhassa, mutta noin suuri lauma noin humalaisia ihmisiä kiinnostuu pienestä yksin seisoskelevasta naisihmisestä.

Äsken menin M:n autokyydillä muutaman kilometrin päähän M:n mennessä töihin. PMMP korviin soiden tepastelin pitkin ja poikin. Olisin kävellyt mielellään pidemmästikin, mutta hirvittää vähän tuolla pimeässä yksin kävellä.

järjen riemuvoitto

Miksihän ihmeessä halusin lähteä eiliselle reissulle Heurekaan? Sillä saa anteeksi kolme pakollista kaksoistuntia. Jaa, no. Katsotaanpa. Tässä lista siitä mitä kolmen kaksoistunnin eteen tein:

1 herääminen klo 4:45, minkä takia
4 nukuttua tuntia
1 minibussi, jonka jousitus on jotain aivan kamalaa, minkä takia
1 kipeät niskat ja ärtynyt olo
9 tuntia matkustamista
1 seurattu oppitunti ympäristö- ja luonnontietopainotteisella luokalla Helsingissä
14 euroa maksua matkoista
2 tuntia seikkailua pitkin pääkaupunkiseutua kesätyöasioissa
1 pomo lomilla, joten kesätyöasioista ei voinut puhua
1,5 tuntia ohjattua toimintaa Heurekassa ("Katsokaa, tässä on tällänen. Sitä vois testata, mutta ei nyt. Mennään eteenpäin. Tässä on tällänen. Sitä vois testata, mutta ei nyt. Mennään eteenpäin.")
0,5 tuntia omatoimista pyörimistä Heurekassa
1 raportti kokemuksistani Heurekassa

Kulutettuja tunteja yhteensä: 16 (+ raportin kirjoittamiseen kuluva yksi tunti)
Kulutettu rahamäärä: 14e

KANNATTAVA VAIHTOKAUPPA!

muistutus itselle

Tahtoisin korostaa erästä asiaa siltä varalta, jos joskus myöhemmin (tämän kevään jälkeen) eksin lukemaan näitä tekstejä.

Nämä viimeiset viikot (en oikein tiedä miten monta niitä on ollut, luultavasti viikolta 10 asti) ovat ihan _oikeasti_ olleet aika raskaita. Vapaapäiviä en muista olleen pitkiin aikoihin. Katsonpa kalenterista. Jaa niin. Pääsiäisenä oli neljän päivän loma. Mutta ne päivät, jotka olen ollut täällä gradukaupungissa, ne ovat olleet kiireisiä. Tämä on kuudes viikko, kun minulla ei ole ollut oikeastaan tuntiakaan vapaata nukkumaan menemisen ja heräämisen ulkopuolelle jäävien tuntien aikana. No, ei liioitella. Joka päivä on pidetty ruokatunti. Ja joka keskiviikko minulla on omaa aikaa noin 2,5 tuntia, kun kämppis on taichissä. Totta. Kaikkia hereilläolotunteja ei ole käytetty graduun. Osa on kulunut matematiikan luennoilla (joilta olen lintsannut gradun takia hävettävän paljon, laskareilla en ole käynyt g:n takia ollenkaan), osa alkukasvatuksen tunneilla (, joilta ei saa olla pois, joten en ole lintsannut). En enää erota stressaanko paljon vai hirmu paljon. Luultavasti aika paljon, sillä löhöily illalla ennen nukkumista tuntuu synniltä. Pitäisi tehdä. Ei saa pysähtyä. Ei saa levätä. En osaa edes kuvitella mitä tapahtuisi, jos sairastuisin. Tässä tilanteessa en voi sairastua.

(Voisin melkein uskoa, että jos toteuttaisin kämppikseni paljon mainostaman korvaamattomuustestin gradun näkökulmasta tarkasteltuna, se osoittaisi minun olevan korvaamaton. Ja mitenkö se menee? Tiedoksi niille, jotka uskovat vahvasti olevansa korvaamattomia: 1) Ota lasi vettä. 2) Laita sormi vesilasiin. 3) Odota hetki. 4) Ota sormi pois lasista. 5) Tarkista jäikö veteen kuoppa. Tulosten tarkastelu: Jos veteen jäi kuoppa, olet korvaamaton.)

Enkä minä sillä. Onhan tämä ollut kokemus. En ole koskaan joutunut työskentelemään kovinkaan paljoa menestyäkseni koulumaailmassa. Nyt olen joutunut. Ja mukavaakin on ollut. Paljon on tullut naurettua, ja kämppis alkaa tuntua ihan aikuisten oikeasti lähinnä parisuhteen toiselta osapuolelta. Tämä on platoninen parisuhde, joka kukoistaa. Meillä on mukavaa yhdessä, ja työskenteleminen sujuu. Meille on kehittynyt pelottavan samantapainen ajatusmaailma, ja yleensä toinen toteaa toisen ideaan jotenkin näin: "Mä aattelin IHAN samaa just sanoa." Ja vielä pelottavampaa on, että minun kohdallani tuo lause pitää oikeastaan aina paikkansa. Olen ihan ihan ihan oikeasti ajatellut täysin samalla tavalla kuin kämppikseni. On kehittynyt myös kämppämme sisäinen huumorintaju. Minä olen T-Rex. Kämppis on mursu. Pitäisi painaa paita, jossa T-Rexillä on kruunu ja mursu makaa lötkönä pötkönä sängyssä. Sellaista se on.

Ja suruhan se tulee, kun tuo kämppis tuosta lähtee työelämään. Hän on tämän kevään ajan ollut elämäni tärkein ihminen. Suoraan sanottuna. En pysty pitämään M:ää ykkössijalla. Se ei ole mahdollista. Hän on joko töissä tai nukkuu. Tai on humalassa. Tälläinen kuva minulla on hänen elämästään. Eihän se oikeasti tälläistä ole, en vaan kykene pistämään energiaa siihen, että.. En edes tiedä mihin. Johonkin. En pysty kaipaamaan häntä, siihen ei ole energiaa. Mukava sinne on perjantaina taas mennä. Ei sillä. En vain enää muista miltä tuntuu tulla rutistetuksi tai miltä tuntuu elää säännöllistä elämää. Kaipaan säännöllisyyttä. Tämä kevät on ollut täynnä epäsäännöllisyyksiä. Viikonloput ovat aina jotenkin säädettyjä ja normaalista poikkeavia. Ensi viikonloppuna olen sekä Espoossa että Lahdessa. Seuraavana viikonloppuna M:llä on sunnuntaina työkoulutusta. blablabla en jaksa edes miettiä.

Tekisi mieli itkeä.

mitä tapahtui?

En oikein osaa hahmottaa, mitä tänään on tapahtunut. Olen muistaakseni ollut koko päivän kotona. Kävin jossain vaiheessa omilla avaimilla kaverin luona ilman lupaa etsimässä tutkimuskirjaa. Jossain vaiheessa tein myös ruokaa. Kanankoipia ja riisiä. Olenko tosiaan kaikki muut tunnit tämän päivän aikana istunut kämppiksen huoneessa kirjoittamassa gradua? En oikein keksi muitakaan vaihtoehtoja, joten näin on ilmeisesti tapahtunut. Hämmentävää. En oikeasti muista olenko tehnyt jotain muuta. En usko. Yli seitsemän tuntia perse penkissä. Tässä alkaa hermo jo kiristyä.

haahuilua

En oikein tiedä mitä tekisin gradulle. Pyörittelen tekstejä koitan lukea niitä ulkopuolisen silmin. Ei se onnistu. Oma teksti tuntuu jotenkin ihan saippualta, eikä siitä saa mitään otetta. Graduparin tekstiä on huomattavasti helpompi lukea kriittisesti ja tehdä muutoksia. Kaksi päivää tähän haahuiluun nyt on mennyt. Olen saanut uutta tekstiä aikaiseksi muutaman hassun lauseen. Ja tiedän tähän aikaansaamattomuuteen syynkin: graduohjaajalle jätetty versio. Ei ole motivaatiota tehdä mitään, kun ei ole varmaa tietoa siitä, onko teksti menossa oikeaan suuntaan. Tahtoisin saada palautetta, jotta voisin tehdä jotain. Jos palautetta ei tule, olen aivan valmis hyväksymään kaiken kirjoittamani sellaisenaan. En pysty näkemään onko teksti hyvää vai huonoa, tarpeellista vai tarpeetonta. Olen liian lähellä tekstiä.

Pitäisi aloittaa johdannon ja johtopäätösten kirjoittaminen, mutta minulla ei ole käsitystä siitä, mitä kyseiset osiot sisältävät yleensä. Tai kyllä jotain, mutta pitäisi olla selvempi kuva, että voisin ryhtyä toimeen.

matematiikan luennolla kirjoitettua

Matematiikan luento. Kuppi kahvia. Lämmin gradutuloste. Ensimmäistä kertaa gradu on tähänastisessa pituudessaan kokonaan tulostettu. Oma lapsi. Hengentuote, josta annan itselleni luvan olla sangen ylpeä ... Derivaatan kulmakertoimet menevät ihan ohi ... Ulkona ropisee. Sataa. Voiko sadetta olla ikävä? Yllätyksekseni huomaan kaivanneeni ropinan ääntä. Rauhallista... Sateen äänestä herää mielikuva siitä kesästä, kun olin päiväkodissa työllistettynä. Minun piti valvoa lasten päiväunihetkeä. Huone täyttyi tuhinasta ja unien äänistä. Ulkona satoi ja pisarat ropisivat ikkunapeltiin. Tunkkaisessa hämäryydessä oli rauhallisempaa kuin missään koskaan. Rauha tarttui ja minä nukahdin. Nukuimme lasten kanssa välipala-ajan puoliväliin asti. Mukava muisto. Ropinaa.

ei hemmetti

Mitä.. Miksi.. Öö.

Miksi minut on pakotettu tilanteeseen, jossa vieras (?) mies tunnustaa epäilevänsä, että minä olen hänen elämänsä nainen? Mitä tässä tilanteessa pitää tehdä?

Aloitetaan alusta. Kyseinen mies on irc-tuttu vuosien takaa. Hän on irkkaillut samalla kanavalla kanssani enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Hän on aikaisemminkin höpissyt levottomia, mutta nyt viimeiset kolmisen viikkoa on ollut täysin mahdotonta, koska kyseinen mies on minuun täysin vittuuntunut (jostain syystä mitä en ymmärrä). Tänään ryhdyin selvittämään asiaa miehen kanssa. "Mulla on sua kohtaan ehkä tunteita." Argh. Jaa. No. No sehän onkin sitten hyvä syy aukoa ja vittuilla minulle kolme viikkoa. Ja kyseinen mies tietää vallan mainiosti, että seurustelen. En ole koskaan nähnyt kyseistä miestä "livenä", eikä minulla ole sen suurempaa haluakaan nähdä. Voisin olla hänen ystävänsä, mutta mitä ilmeisimmin tämä ei ole edes mahdollinen vaihtoehto. Etenkin, kun kyseinen mies ei voi sietää M:ää.

Kerran aikaisemmin olen joutunut samankaltaisen tilanteen keskelle. Ja tuon tilanteen jälkeen en enää koskaan ole ollut hyvä ystävä silloisen parhaan kaverini kanssa. Parhaan kaverini avomies ryhtyi osoittamaan minulle huomiota täysin tahtomattani. Olin täysin hämmentynyt, kun hän totesi olevansa kiinnostunut. Miksi? Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni sen?

Ja ikävintä tässä on se, ettei minulla ole oikeastaan ketään kenelle tästä asiasta puhua. Paitsi M:lle. Hän on tilanteesta täysin tietoinen. Onneksi. (Harmi vaan, että hän lähti tänään kavereidensa kanssa pelaamaan pokeria. Juuri tänään olisin kaivannut hänen seuraansa.)

velkasaldo: 0 tuntia

Univelka on nyt kuitattu pois. Tili on velkaosaltaan täysin tyhjillään, sillä nukuin viime yönä 11 tuntia. En ymmärrä miten minua väsytti niin paljon. Väsytti ihan pohjattomasti. Olin aivan valmis yöunille jo yhdeltätoista illalla. Sitkuttelin hetken ja totesin yhdeltä yöllä nukkuneeni leffan lopun ohi. No, nyt ei väsytä tippaakaan.

Pitäisi tehdä gradua. Pitäisi. Ehkä rupean kohta hommiin. Tai viimeistään silloin kun kämppiksen/graduparin vieras häipyy horisonttiin.

Haluaisin shoppailla. Uudet housut. (tai kahdet) Kevätkengät. Paitoja. Sukkia. Jotain kivaa. Tässä kaupungissa ei kuitenkaan ole mitään, missä voisin toteuttaa shoppailua. Citymarket ei oikein sovellu tarkoitukseen. Eikä Seppälä.

tyttöjen ilta

Yksi olut muuttui kolmeksi hollantilaiseksi. 8% alkoholia oluessa takaa sen, että humala meinaa karata käsistä. Halusin melkein kertoa seksielämästä ja muista kokemuksista tässä maailmassa, mutta pystyin välttämään ajatuksen toteuttamisasteen. Onneksi. Raahattuani kämppiksen halki kaupungin olen vakuuttunut siitä, että olen gebardi. Tai ainakin kämppis oli asiasta vakuuttunut. Huomenna pitäisi tehdä aamusta heti gradua, koska kämppikselle on tulossa kaveri yökylään huomenillalla. Epäilen vahvasti aamuista g-tuokiota, sillä kämppis puhunee huomenna lähinnä norjaa. Lauantaiksi on kutsu epämääräisiin kotibileisiin, joihin kämppikseni tahtoisi lähteä. Siihen menee siis lauantai-illan g-sessio. Sunnuntai menee biletyksestä johtuen lepäilyyn. Hienoa. Juuri tämän takiahan minä jäinkin tänne, enkä mennyt M:n luokse.

No, toisaalta en ole moneen päivään pystynyt olemaan niin vapautunut g-ajatuksista kuin tänä iltana.

iltakaljalle

Sanokoon omatunto mitä sanoo. Tämä hemuli lähtee nyt iltakaljalle tyttöporukassa. Ole sinä tyhmä tyhmä omatunto IHAN HILJAA. Älä jäkätä. Tänään on puurrettu gradun parissa kuusi tuntia. Eikö se muka riitä?! Ole hiljaa.

Nukuin jopa 10 minuutin päiväunet. Come and shoot me! Ampukaa vaan, eiköhän tuossa ole ihan tarpeeksi syytä teloituksen täyteen panoa varten?

Analyysiosa on oikoluettu. Teoriaosan kimppuun käymme huomenna.

Ruokatauko tuntuu synnillisen pahalta. Nukkuakaan ei saisi, paitsi jos muka on ihan pakko. Onko pakko?! Näköjään. Olen pahoillani siitä.

Kahdeksan päivää kypsäriin.

ilmoitusasia

Virallinen ilmoitus: hemulin kolo on tulevan kuukauden ajan hemulin graduinen kolo. Täällä käsitellään tuona aikana gradun aikatauluongelmia, tekstinkäsittelyohjelman järkyttäviä ominaisuuksia sisällysluetteloja tehdessä, tieteellisten tekstien lähdemerkintöjä, graduohjaajan pelottavia juttuja, sekä hautautumista stressakasan alle.

Tämän päivän saldo:

12 tuntia gradupainia
6 riisipiirakkaa
1 päiväunet
1 kappale käyttöön taas otettuja punaisia kevättakkeja
1 läppärin käytöstä rasittunut käsi
2 gradusta poistettua alalukua
2 uutta sivua teoriaosaan
20 lähdekirjaa sikin sokin lattialla
1 villi ehdotus graduohjaajalta, että graduamme voisi tarjota mahdollisesti Erityiskasvatus-lehteen artikkelimateriaaliksi
1 hetkellinen uupumus siihen, miten typeriä ihmiset irkissä välillä ovatkaan. (Miten joku jaksaa päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen klo 00.01 itkeä ja parkua sitä miten paska päivänkuva irc-galleriassa on?)
1 päivä vähemmän ensi viikon perjantaina olevaan kypsyysnäytteeseen
1 stressissä hampaita vasten rikki hangattu kieli (Onko minulla pakkoliikkeitä..?)
1 hemuli, joka ei malttaisi lopettaa gradupainia, vaikka kello on yli puolenyön

luvaton olo

Gradu. Matikan kotitehtävät. Harjoittelun viimeset rästihommat. Koulu.

Siinä lista asioista, jotka tänä aamuna herättivät minut tunti ennen herätyskelloa. Tuskanhiki ja sisäinen paniikki siitä, ettei aikaa ole riittävästi. En ehdi. En pysty. En jaksa. Älkää vaatiko minulta näin paljon. Tiedän, että kevään jälkeen tämä on ohi. Se ei vaan helpota sitä pakottavaa tunnetta ja ahdistusta, joka kytee sisällä. En tahdo koskea kalenteriini, koska viikkojen vähyys hyppää silmille.

Sanoin M:lle kuukauden päivät sitten, että gradu on tämän kevään ajan elämäni ykkösasia. M ehdotteli kovasti, että saisi pitää kärkisijan elämässäni. Nyt tuntuu etten kykene siihen. En kykene pistämään mitään gradun ohi tällä hetkellä. En mitään.

Ja kaiken lisäksi tänään oli koulua kymmenen tuntia. Kahdeksasta kuuteen. Viimeiset neljä tuntia melkoista sitkuttelua ja pyristelyä kiinni viimeisissä hyvän mielen rippeissä. Kotiin päästyä olo oli kuin ärsytetyllä emokarhulla. Jos kämppis/gradupari ei olisi ollut hiljaa, olisin varmasti puraissut häneltä pään irti. Tiskasin astiat vimmalla ja söin. Sen jälkeen nukuin. Ja sen olin ansainnut. Ja onneksi, kämppis ei esittänyt eriäviä mielipiteitä eikä huokaillut, kun en suostunut tekemään gradua tänään. Silti nyt on luvaton olo sen vuoksi, että olevinaan lepään ja olen tekemättä mitään ilman Hyvää Syytä. Ei suostu omatunto uskomaan, että 10h/pvä on aivan tarpeeksi kouluasioita.

(Ilmoittauduin tänään gradun kypsyysnäytteeseen, joka on viikon ja kolmen päivän päästä. Apua.)

vä sy nyt

Viikonloppu meni pääosin hyvin ja pääosin humalassa. Hitto että voi olla pää tyhjä älykkäistä ajatuksista tai ajatuksista yleensä. Selkä on taas kipeä - ei näköjään arvosta vuodesohvan kivikovaa nukkumisominaisuutta. Täällä yöpyi minun ja kämppiksen lisäksi 5 ihmistä, joten viikonloppu on ollut sosiaalisesti yltäkylläinen. Olo on sellainen, että mukavaa oli, mutta nyt kaipaa hiljaisuutta ja omaa elämää.

Hm. En todellakaan keksi mitään älyllistä sanottavaa.