muistutus itselle

Tahtoisin korostaa erästä asiaa siltä varalta, jos joskus myöhemmin (tämän kevään jälkeen) eksin lukemaan näitä tekstejä.

Nämä viimeiset viikot (en oikein tiedä miten monta niitä on ollut, luultavasti viikolta 10 asti) ovat ihan _oikeasti_ olleet aika raskaita. Vapaapäiviä en muista olleen pitkiin aikoihin. Katsonpa kalenterista. Jaa niin. Pääsiäisenä oli neljän päivän loma. Mutta ne päivät, jotka olen ollut täällä gradukaupungissa, ne ovat olleet kiireisiä. Tämä on kuudes viikko, kun minulla ei ole ollut oikeastaan tuntiakaan vapaata nukkumaan menemisen ja heräämisen ulkopuolelle jäävien tuntien aikana. No, ei liioitella. Joka päivä on pidetty ruokatunti. Ja joka keskiviikko minulla on omaa aikaa noin 2,5 tuntia, kun kämppis on taichissä. Totta. Kaikkia hereilläolotunteja ei ole käytetty graduun. Osa on kulunut matematiikan luennoilla (joilta olen lintsannut gradun takia hävettävän paljon, laskareilla en ole käynyt g:n takia ollenkaan), osa alkukasvatuksen tunneilla (, joilta ei saa olla pois, joten en ole lintsannut). En enää erota stressaanko paljon vai hirmu paljon. Luultavasti aika paljon, sillä löhöily illalla ennen nukkumista tuntuu synniltä. Pitäisi tehdä. Ei saa pysähtyä. Ei saa levätä. En osaa edes kuvitella mitä tapahtuisi, jos sairastuisin. Tässä tilanteessa en voi sairastua.

(Voisin melkein uskoa, että jos toteuttaisin kämppikseni paljon mainostaman korvaamattomuustestin gradun näkökulmasta tarkasteltuna, se osoittaisi minun olevan korvaamaton. Ja mitenkö se menee? Tiedoksi niille, jotka uskovat vahvasti olevansa korvaamattomia: 1) Ota lasi vettä. 2) Laita sormi vesilasiin. 3) Odota hetki. 4) Ota sormi pois lasista. 5) Tarkista jäikö veteen kuoppa. Tulosten tarkastelu: Jos veteen jäi kuoppa, olet korvaamaton.)

Enkä minä sillä. Onhan tämä ollut kokemus. En ole koskaan joutunut työskentelemään kovinkaan paljoa menestyäkseni koulumaailmassa. Nyt olen joutunut. Ja mukavaakin on ollut. Paljon on tullut naurettua, ja kämppis alkaa tuntua ihan aikuisten oikeasti lähinnä parisuhteen toiselta osapuolelta. Tämä on platoninen parisuhde, joka kukoistaa. Meillä on mukavaa yhdessä, ja työskenteleminen sujuu. Meille on kehittynyt pelottavan samantapainen ajatusmaailma, ja yleensä toinen toteaa toisen ideaan jotenkin näin: "Mä aattelin IHAN samaa just sanoa." Ja vielä pelottavampaa on, että minun kohdallani tuo lause pitää oikeastaan aina paikkansa. Olen ihan ihan ihan oikeasti ajatellut täysin samalla tavalla kuin kämppikseni. On kehittynyt myös kämppämme sisäinen huumorintaju. Minä olen T-Rex. Kämppis on mursu. Pitäisi painaa paita, jossa T-Rexillä on kruunu ja mursu makaa lötkönä pötkönä sängyssä. Sellaista se on.

Ja suruhan se tulee, kun tuo kämppis tuosta lähtee työelämään. Hän on tämän kevään ajan ollut elämäni tärkein ihminen. Suoraan sanottuna. En pysty pitämään M:ää ykkössijalla. Se ei ole mahdollista. Hän on joko töissä tai nukkuu. Tai on humalassa. Tälläinen kuva minulla on hänen elämästään. Eihän se oikeasti tälläistä ole, en vaan kykene pistämään energiaa siihen, että.. En edes tiedä mihin. Johonkin. En pysty kaipaamaan häntä, siihen ei ole energiaa. Mukava sinne on perjantaina taas mennä. Ei sillä. En vain enää muista miltä tuntuu tulla rutistetuksi tai miltä tuntuu elää säännöllistä elämää. Kaipaan säännöllisyyttä. Tämä kevät on ollut täynnä epäsäännöllisyyksiä. Viikonloput ovat aina jotenkin säädettyjä ja normaalista poikkeavia. Ensi viikonloppuna olen sekä Espoossa että Lahdessa. Seuraavana viikonloppuna M:llä on sunnuntaina työkoulutusta. blablabla en jaksa edes miettiä.

Tekisi mieli itkeä.