köh.

Ei hemmetti tätä oloa. Käväisin tänään töissä toteamassa, ettei hommasta tule yhtään mitään. Olo oli puolikuollut. Soitto pomolle ja kaksi päivää saikkua. Tämä päivä on mennyt lähinnä nukkuessa ja yskiessä. Ostin apteekista jotain jänniä pillereitä, joiden pitäisi vaikuttaa suoraan yskänkeskukseen. Kyllä ne nopeasti vähentävätkin yskimisrefleksiä, mutta eivätpä vaan onnistu kokonaan poistamaan.

Mitähän elämässä nykyään tapahtuu (tai ei tapahdu), kun tänne ei tule oikein kirjoiteltua. Töissä on joulustressi menossa. Itsenäisyyspäivävastaavana en olisi voinut sairastua. Vaan minkäs teet. Ei tässä kunnossa olisi päivästä selvinnyt. Olisin pillahtanut yskimisen lomassa itkuun.

Eräs lapsukaisistani jäi viime viikolla kiinni lunttaamisesta. Kädet täristen sekä ope että oppilas yrittivät valita oikeaa tapaa suhtautua asiaan. Olin kovin pettynyt, sillä kyse on kiltistä, vastuuntuntoisesta, luotettavasta oppilaasta. En suuttunut. En huutanut. "Olen pettynyt suhun." Enpä muuta osannut sanoa, ja se varmaan myös riitti rangaistukseksi (jälki-istunnon lisäksi siis). Viime viikon lopulla harjoittelimme kirjeen kirjoittamista. Muksut toivat kouluun postimerkin ja niinpä pistimme kirjeet maailman tuuliin. Ja mihin luntannut tyttö halusi lähettää kirjeen? No minulle, tietenkin. Arvasinkin syyn jo etukäteen. Ja eilen se varmistui, kun tytön kirje putosi luukusta. "Kirjoitin sinulle ope sadun. -- Niin ja anteeksi siitä lunttaamisesta. On ollut paineita ja nyt hävettää." Pelottavan kypsää tekstiä.

Huomenna kotikotiin parturoitavaksi ja pikkuveljen tupareita juhlimaan. Toivottavasti olo paranee sen verran, että riekkuminen Lahden yössä onnistuu.

sairasta sairasta sairasta.

Ok, on flunssa. Se on sairasta.

Mutta sen lisäksi sairasta on se uni, jonka viime yönä näin. Irkki-ihmisellä oli satiaisia. Ne olivat isoja kuoriaisia, joita vilisti intiimeillä alueilla ihan holtittomasti. Ötököitä muni isompi ötökkä, joka ramppasi intiimeillä alueilla omia aikojaan. Lopulta iso ötökkä muuttui kissaksi, joka ramppasi römpässä. Hyi hyi. Unesta pitänee kiittämän 4D-dokkaria Äitini - hyväksikäyttäjä. Näin siitä 2 minuutin pätkän ja se riitti.

Yäk.

maailmanlopun meininki.

Kylläpä eilen oli sää. Lunta, räntää ja vettä ja puuskittainen tuuli yhdistettynä kotiin jääneeseen sadetakkiin oli lähes liikaa. "Lainasimme" L:n kanssa töistä yksinäisen sateenvarjon jotta pääsisimme kotiin edes suurinpiirtein kuivana. Tänään kyllä palautin varjon, eikä mihinkään ollut ilmestynyt vihaisia kirjeitä joissa metsästettäisiin kadonneen sateenvarjon viejää.

L meinasi lähteä varjoineen tuulen mukana Havajille. Kengät ja housut olivat litimärät ja väsytti. Raahauduimme silti M:n kanssa iltasella salille urheilemaan. Maailma näytti kerrassaan jouluiselta (,kun vain pystyi välttämään sen tosiasian, että tuolloin satoi jo kaatamalla vettä). Valkoinen maa ja ihmisiä kaulukset pystyssä. Rauhallisen näköistä sillä tavalla lämpimän auton lasien takaa katsottuna.

Tänään pääsin vihdoinkin viemään yhden oppilaani tapausta eteenpäin. Kurjaa, kun poika ei mitenkään selviä matikasta tai äikästä ja kukaan ei silti oikein ole halukas tekemään mitään, kun poika sattuu olemaan mamu. "Kaikki johtuu pojan syntyperästä. Ei suomalainen, eli sen kanssa pitää vaan selvitä." Ei kaikkia maahanmuuttajalapsia voi pistää pienryhmään, kyllä minä sen ymmärrän. Mutta hittovie kun tässä nyt ei ole kyse pelkästään mamu-taustasta. Pikkusisko pärjää luokallani varsin mallikelpoisesti. Miten siis isoveljen ongelmat voisivat johtua pelkästään mamuudesta?

Jahas, muksut tulivat liikkatunnilta luokkaan hälisevänä massana. Ei vielä voi lähteä, muuten joudumme odottelemaan uikkarit päällä uimavuoroamme huulet sinisinä. "Muksut, etsikää hiljaista tekemistä! Lähdetään 20 minuutin päästä."

...ja ope jatkaa blogaamistaan...