karisee.

Söin ennen punnitusta. Olinpas hupsu. Mussuttelin tyytyväisenä hirmuista satsia Pirkan WOK-vihanneksia, Mexicana-tonnikalaa ja riisinuudeleita, kunnes tajusin, että olen kuljettamassa samaa painoa vatsassani puntarille. Puoli tuntia ennen punnitusta hirmuinen satsi ruokaa. No. Ensi kerralla en ehkä tee niin.

Vaan enpä silti kitise. Ensin tuntui vähän pettymykseltä. Jotenkin ajattelin, että pudotukseen oli mennyt kuukausi. Sitten tajusin, että viikkohan se oli eikä kuukausi. Viikko. Huh. Vain viikko.

Ja tulos: -1.5kg täysin hyvillä ruuilla ja vatsa tyytyväisenä.

väsy.

Väsyttää taas. Yöllä ei. Herään täydellisen epämääräisin aikoihin täysin varmana siitä, että kello soi puolen tunnin sisällä. Päivisin kännykän herätyskellon äänen korkuudelta kuuluvat piippaukset herättävät kauhua. Eiiii ei herätyskello. Ei nyt jooko ei vielä..

Taas meni yö hatelikkoon. Viideltä kurkkasin kelloa ja tiesin, että aivan ihan kohta ensimmäiset autot alkavat ajaa ikkunamme alta kohti työpäivää. Se tarkoittaa herätyskellon piippausta pikapuolin. Ja se tarkoittaa sitä, että viimeinen tunti peiton alla on stressaantunutta odottelua. Kuulostaa hyvältä, eikö vain?

Ja päiväunet eivät tietenkään onnistu. Epäonnistun päiväunissa. HmpH. Makaan sohvalla käppyrässä ja odottelen rentoutta. Sitä ei tule. En ymmärrä. Työ stressaa öisin, mutta töissä ollessani elämä luistaa aivan rennosti ja viihdyn hienosti. Miksi yöllä?! Enkö millään voisi vaihtaa stressiaikaa päivän puolelle? Jooko.

Nyt kyllä tietenkin väsyttäisi ja tuntuu kuin nukuttaisikin, mutta ei nyt voi kokeilla päiväunia, koska ihan kohta menen kohtaamaan Painonvartijasakin. Todella jännää nähdä, mitä painolle on tapahtunut.

ihmeiden aika ei ole ohi.

...sillä eilen oli aivan pulmallisen vaikeaa kuluttaa kaikki pisteet. Ja kaikkihan ne pitää kuluttaa, muuten syö liian vähän - näin sanoi jo ryhmänvetäjäkin. Se on terveellistä, koska enhän minä tässä mihinkään nälkäkuurille ole ryhtymässä. Aamuinen hedelmäsalaatti osoittautui nälkää tehokkaasti poistavaksi ratkaisuksi. Myös wokki oli ehdottoman toimiva ruoka.

Vettä en muista juoda tarpeeksi, se on selvä. Hyvä kun litran joisin, jos jättäisin asian oman onnensa nojaan. Pitänee opetella juomaan vettä enemmän, sillä voisin kuvitella, ettei kaksi desiä koulun ruokailussa riitä kattamaan päivän vesitarvetta aamukuudesta iltaneljään asti. En vain kerta kaikkiaan muista juoda tarpeeksi.

Tänään opetin mukuloille sormiaakkoset. Siis "viittomakieltä". Olivat kovin innoissaan ja pari tyttöä tulikin vaatimalla vaatimaan, että asia tulisi läksyksi. Suostuivat lähtemään liikuntatunnille vasta, kun lupasin että sormiaakkoset ovat läksynä. Liikuntatunti olikin sujunut huhujen mukaan viittoen siihen pisteeseen asti, että liikkaope oli aika kypsä koko asiaan. ;)

Tänään sain taas kehua luokkaani. Ne kutaleet osasivat olla ihan hiljaa, kun osa teki koetta. Itse saivat keksiä hiljaista tekemistä. Onnistui aivan uskomattoman hienosti se. Oikein mukavaa kehua. Hyvä hyvä hyvä! Jospa vaikka kotiutuisi täältä töistä taas. En minä kotiin osaa lähteä. Kaveri väitti eilen, että opettajien työpäivät lyhenevät, kun he ovat olleet alalla pidempään. Epäilen vahvasti. Aina tässä tunteja varten kuitenkin pitää valmistaa materiaalia ja suunnitella tulevia päiviä.

ostoskelua.

Tänä aamuna harmittelin sitä, kuinka pisteikästä juustoviipaleet ovatkaan. Ei enää herkkumässäilyvoileipiä - ei ainakaan, jos haluaa päivälläkin syödä herkkuja. Ja minähän haluan. Tai ainakaan en halua aamiaisen takia pienentää lounastani. Rakastan syömistä. Ja nyt jo kahdessa päivässä huomaa, että yksi harrastuksistani on nimenomaan syöminen. Ei minulla nälkä ole todellakaan ollut koko päivänä. Vaan nyt kykenen ymmärtämään tupakointia lopettelevia. Käteni kaipaavat tekemistä. Suuni jauhaa ilmaa. Ensi viikolla saan onneksi tarkemmat listat kevyistä naposteltavista. Sitten voi vähän helpottaa tämä vieroitusoireilu.

Ostoskelu oli aika hauskaa tänään. Menimme M:n kanssa Selloon shoppailemaan, koska minä halusin. "Mennään kattelee mulle kenkii jooko jooko jooko!" Ja sitten siinä tietenkin kävi juuri niin kuin aina käy. Itse en löydä mitään ja M kantaa kaupasta ulos kengät. EPISTÄ. Mutta aika pian huono shoppailuonni kääntyi hyväksi ja löysin itselleni ensin sandaalit. Sanon "ensin", koska heti perään löysin myös vapaa-ajan kengät, sellaiset lenkkari/kävelykenkämalliset. Myös M löysi toiset kengät. Ja kaikki nämä löytökengät piti ostaa. Muuta vaihtoehtoa ei tietenkään ollut. Niinpä me poistuimme bussiin kädet täynnä pusseja ja nyssäköitä.

Neljät kengät päivässä, herranjumala. Neljät kengät.

Shoppailu on kivaa. Onneksi myös M pitää siitä.

hm.

No. Nyt olen tehnyt jotain, jota olen välillä vähän ajatellut ja toisinaan vähän vähemmän tai enemmän. Liityin Painonvartijoihin. Miksikö? Hm. Siksi, että minua harmittaa tämä oleminen eräiltä osin. Rakastan syömistä. Eikä siinä liene mitään pahaa. Vaan se minua häiritsee, että syöminen hallitsee minua, minä en syömistä. Tai siis. En ole mikään ahmija, kai. En ole. En missään huolestuttavassa mielessä. Vaan en vain kykene sanomaan ruualle ei, vaikka vatsa olisikin jo täynnä. Syön aivan liian suuria annoksia aivan liian nopeasti. M nauraakin ja kauhistelee lähes päivittäin, kuinka nopeasti minä ruokani ahmaisen.

En inhoa omaa olemustani, mutta toivomisen varaa on. En halua tulla tikuksi tai laiheliiniksi. Tahdon vain holttia ja malttia tähän syömisasiaan. Toivottavasti löydän terveellisen tavan elää. Kyllä. Se on syy, miksi liityin. Tahdon oppia syömään terveellisesti ja silti hyvin.

Kiitos. Keksinpäs.

karhunpalveluksia.

Miten vinksahtaneesti isä, isäpuoli, äiti tai äitipuoli voi lastaan kohtaan käyttäytyä? En nyt puhu laittomuuksista ja irstauksista, vaan toisten silmissä varmasti hyvissä aikeissa ja rehellisin mielin tehdystä karhunpalveluksesta. Luokallani on oppilas, joka tietää olevansa koulukiusattu. Mielestäni tämä käsitys on vanhentunut. Hän on varmasti kyllä kiusattu aiempina vuosina. Mutta koska hänelle on asiasta hyvinkin paljon puhuttu, niin asia on jäänyt mieleen itämään. Ja niinpä jokainen tölväisy (, joita satelee luokassani tasapuolisesti mielestäni kaikille) tuntuu aivan varmasti koulukiusaamiselta.

Ja kuinka helppo tälläinen tietyissä asioissa heikkoitsetuntuinen lapsi onkaan saada uskomaan, että hän on huono koulussa. Hyvin helppo. Eikä siinä opettajan vakuuttelu näytä muuta tekevän kuin saavan lapsen itkemään. "Mutku kaikki sanoo että mä en osaa matikkaa ja äikkää!" "Ketkä kaikki?" "No äiti ja iskä ja isoveli." "Mutta rakas ystävä, osaathan sä. Sait kokeesta yli kasin! Sehän on hieno suoritus!" "Mutku ne sanoo, että mä en osaa matikkaa ja äikkää! En osaa kertolaskuja!" Oppilas osaa täysin samalla tasolla murtolukuja kuin luokkani keskiverto-oppilaat - ehkä jopa paremminkin. Ja äidinkielessä vaikeuksia ei ole ollut pitkään aikaan.

Totta tosiaan on, että kyseinen tenava ei millään tuntuisi muistavan kertotauluja. Yritin kovasti selittää, että eihän ihmistä sanota liikunnassakaan huonoksi, jos hän ei osaa pituushyppyä.

Pistää harmittamaan, kun täysin normaalitaitoiselle lapselle vuodesta toiseen toistellaan asioita, jotka ovat pitäneet joskus paikkansa. Koita siinä sitten uutena opettajana vannoa ja vakuuttaa, että "hyvinhän sulla menee". Huomenna pitää pistää reissuvihkoon viestiä kotiin, että "Lapsenne on kehittynyt hienosti ja matikka ja äikkä sujuu hyvin." Tuntuu tavallaan haaskaukselta antaa tälläiselle lapselle tukiopetusta vain sen takia, että hän äidin ja isän mielestä ei osaa.

"Mutku iskän mielestä kasi on huono arvosana!" PAH sanon minä. PAH.

tuntokasvi

Nyt olen vihdoin löytänyt kaupan, joka myy tuntokasveja. Eipä käynyt mielessäni, että Stockmannin kasviosasto on niinkin laaja kuin on. Ja siellä minua odottivat pienet piiperösiemenet. Yksi mussukoistani on vasta muistanut tuoda maitopurkin siemen kasvualustaksi. Toivottavasti muut mukulat tuovat purkkeja lähitulevaisuudessa. Taidan jo tänään istuttaa oman koeversoni tuohon ikkunalaudalle punaisen basilikan ja oreganon viereen.

Koulussa vaeltelee äkäinen vatsatautiflunssaepidemia. Tänään seuranani oli noin kymmenen muksua tavallisen kahdenkymmenen sijaan. Tänään kävin myös ilmoittamassa pomolle, että olen halukas ensi vuonna jatkamaan pestiä. Hän nauroi kuullessaan, että oppilaista puolet oli tänään pois ja että juuri tänään satuin innostumaan jatkosta ilmoittamisessa. "Tätä sopimusta ei sitten voi purkaa! Tiedä se! VAIKKA ne musut tulevatkin takaisin kouluun, niin tätä sopimusta EI VOI purkaa!" Hihi. No joo.

puuhhhhh

Tuparit tuparoitu. Porukkaa oli lähes ruuhkaksi asti. Hauskaa oli ja eräitä vieraista jaksoi hyvinkin pitkään huvittaa "komennusääneni", kun järjestin yli 20 ihmistä viidessä minuutissa kämpästä ulos kohti bussipysäkkiä. No. Jotain on opettajankoulutuslaitos opettanut minullekin. Porukkaa ei hissuttelemalla ja hyssyttelemällä saa liikkeelle. Reipas ja kuuluva ääni on nopean toiminnan aa ja oo.

Harmi kyllä illan päätteeksi koettiin elämän suuria draamatilanteita, kun lapsuudenkaverini onnistui saattamaan minut ja opiskelijaystäväni/ex-kämppikseni todella ikävään tilanteeseen. Lapsuudenystäväni väitti täysin varmana kämppistäni ikäväksi ihmiseksi ja vittumaiseksi tyypiksi. En ymmärtänyt humalatilan takia juuri yhtään mitään enkä ainakaan sitä, mistä riita sai alkunsa. Näin selvin päin tilanne ei ole muuttunut miksikään. En edelleenkään tajua, mistä lapsuudenystäväni onnistui riidan luomaan, koska kämppikseni vihaa tappelemista. Tai no. Oikeastaan lapsuudenystäväni riiteli yksin, mutta onnistui saamaan kämppikseni itkemään hysteerisesti. Ihana tilanne. Olin kevyesti (?) vihainen lapsuudenystävälleni. Eikä kyllä tee yhtään mieli kutsua häntä oikeastaan enää yhtään minnekään koskaan. Olen tehnyt tilanteesta tulkinnan, että minusta oltiin mustasukkaisia. En olisi saanut jutella niin paljon kämppikseni kanssa. Olin kuulemma muljautellut silmiäni merkitsevästi. Samoin oli tehnyt kämppikseni. Ja näistä muljautuksista oltiin tehty tulkintoja, jotka johtivat todella epäkohteliaaseen käytökseen lapsuudenystäväni puolelta.

Olen lähes aina humalassa oikein hyvällä (toisinaan oikein superhyvällä) tuulella. Tänään käymieni keskustelujen perusteella olen kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, että lapsuudenystävälleni on tavallista riidellä humalassa. Ihanaa. Etenkin ihanaa on se, että hän onnistui riitelemään itselleen vieraan ihmisen kanssa.

Ja näin hän on saattanut itsensä tilanteeseen, jossa joudun harkitsemaan, mihin seuraan haluan hänet tuoda. En minä tarkoituksella halua tuoda paikalle ihmistä, joka on riita-altis. Edelleen korpeaa tuollainen käytös.

Lauantai sujui nälkä- ja väsymyskrapulassa ja morkkiksen kourissa kiitos lapsuudenystäväni. Nolottaa, että minulla on tuollainen ystävä. Ja että meninkin kutsumaan hänet paikalle. Helkkari.

Huomenna alkaa töissä kevään viimeinen jakso. Maanantain lukujärjestys on muuttunut sellaiseksi, että pääsen töistä jo kahdeltatoista. Ihanaa. Kerrassaan ihanaa.

päätetty.

Lapset pääsevät tutustumaan tuntokasviin (mimosa pudica). Kunhan löydän siemeniä ja lapset tuovat kouluun viilipurkit, niin ryhdymme kevätkylvöön. Kiitos ideasta, maailmaani-blogitar.

Stressaan vaihteeksi jostain syystä töissä käymistä. En edes tiedä syytä. Nukkuminen menee harakoille, kun hikoilen työasioiden takia öisin. Ärsyttävää. Etenkin, kun on jo niin kovin keväistä ja kaunista.

vapaailta

Rehtori otti ja täytti pyöreitä. Opettajat villiintyivät. Nähtävästi opettajien juhlissa - esim pikkujouluissa jne. - meno on sitä perinteistä. Flirtataan ja vinkkaillaan varatuille ja varaamattomille. Täysin holitittomasti. Ja onhan miespuolisella opettajalla aina valttikortti käsissään. Hän on mies ja hän on opettaja. Ja se jos mikä vetoaa kai naiseen. Lapsista pitävä mies. WÖW. Kukko tunkiolla. Ja kanoja riittää. Vaan aikuisiahan nuo ovat. Tekevät mitä parhaaksi katsovat.

Me menimme duunikaverini L:n kanssa juomaan olutta Teerenpeliin. Ja humalaanhan siitä tuli. En kyllä tajua syytä. Olut ehkä. Tai punaviini. Kuohari? Hm. Kotimatkalla junassa olo oli hyvin holtiton ja kotiin laukkasin mekko päällä pakkasessa kuin hengenhädässä, koska en tahtonut humalassa tulla raiskatuksi tai muutoin väärin kohdelluksi.

Nyt on nälkä ja M tulee kohta töistä. Olihan ilta. Mukavaa ja hauskaa. Ennen kaikkea.

voi jehna.

Yskittää aivan julmetusti. Ja yskiminen sattuu keuhkoihin ja rööreihin ja selkään. Särkylääkkeen jälkeen tuntuu puolikuolleelta. Ennen särkylääkettä tuntuu siltä, että haluaisi mielummin kuolla kuin olla tälläisessä olossa. Iltaa kohden kuume tuntuu joka päivä nousevan reippaasti yli 39 asteen. Tekisi mieli silloin itkeä ja kieltäytyä olemasta. M kysyi eilen, että miten voisi auttaa minua. Kun ei edes voi. Ei mitenkään. Olo vain on aivan kauhea.

Pääsisi jo töihin. Tunnit joutuu joka tapauksessa suunnittelemaan ja kun kirjoja ei ole paikalla, eikä käsitystä oppilaiden tekemisistä tältä viikolta, niin suunnitteleminen on kovin vaikeaa. Puuh.

hiki.

Aivan törkeä hiki. Kuuma ja kylmä vaihtelevat edelleen enkä osaa päättää, olisinko sairas vai terve. Rikoin kuumemittarinkin sairaslomaa soittaessani. Kurkkuun koskee yllättävänkin paljon yskiessä. Vähän kuin raspilla kihnuttelisi röörejä. Ja tietenkin lähes lakkaamatta yskittää. Huomenna vielä himmailen kotona ja koitan kasailla itseni työkuntoon. Tänään on mennyt aika lähinnä kylkiasennossa silmät suljettuina.

Sijainen ihmetteli luokkani "vilkkautta". Ts. kielenkäyttö ja toiminta oli vaihteeksi superhyperiä. En osaa sanoa, olenko ihan väärässä tai ehkä oikeassa, mutta mielestäni saan itse oman luokkani kyllä nuhteeseen toisinaan hyvinkin hienosti. Tai ehkä se on vaan häiriöitynyt mielikuva. Toisaalta se on ihan positiivista säilyttää, sillä sen avulla jaksan tätä työtä.

uh puh.

Voi jehna, nyt muuten kuumottaa poskia. Ja ei. En ole tehnyt mitään noloa. Hutera olo on huteroitunut pitkin iltaa ja kuumetta on jo lähes 39 astetta. Lihaksia ja päätä jomottaa ja kurkku on karhea. Hassua, ettei ole oikein kunnolla flunssaa tai mitään, mutta kuumetta senkin edestä. Ensimmäinen saikku edessä ja sijainen hankittuna. Kun lämpöä oli 37,8, joutui pohtimaan, että onko tämä jo tarpeeksi saikkua varten. Ei tarvinnut kauaa pohtia, kun tunnin päästä kuumetta oli aste enemmän. Silti inhoan kovasti tälläisiä epäselviä tapauksia, kun olo ei ole kuolemansairas. Kyllä minä teorian tasolla huomisesta voisin ehkä selvitä. Että mikä se sellainen tarpeeksi sairas, ettei tarvitse potea huonoa omaatuntoa saikun takia. Nyt ei tunnu lintsaamiselta. Olo on aika kuuma (ja kylmä).

tyhjyys päässä

Tulin juuri ensimmäisestä kunnollisesta vanhempainillastani. En ollut vanhempi. Olin opettaja. "Mukavaa saada noin reipas opettaja tähän luokkaan!" Hehe. Joopa joo. Sellainen juu. Reipas. Puheliaskin, kunhan ensijännitys ja kankeus katosivat. Lörpöttelin tapani mukaan asioista. Höpisin. Pölisin. Höpötin ja löpisin. Puolitoista tuntia aivan vaikeuksitta. Suuta rupesi viimeisen kymmenen minuutin aikana kuivamaan rajusti, kun olin niin paljon puhua pulputtanut.

Nyt on 12 tuntia työpäivää takana ja olo on jotenkin tyhjä. M on jonkun tuttunsa kanssa biljardoimassa. Tai töissä tuo vielä, mutta menossa sitten töiden jälkeen. Ajattelin tuossa junamatkalla taas asioita. Mitähän ajattelinkaan.. Niin. Sitä, että hm. Nyt katkoo pahasti. Ajattelin, että... Niin. Että työ ei tunnu työltä. Tai siis viihdyn töissä, eikä minusta tunnu erityisen "työltä" olla lasten kanssa. Se on vain elämää, ei mitään TYÖTÄ. Tekemistä on, ja vastuuta riittää. Mutta silti se on osa elämää. Ainoastaan aamuisin herätyskellon piipatessa ja vilusta bussipysäkillä väristessa tuntuu, että olen menossa TÖIHIN. Koululle päästessä se tunne katoaa ja tulen elämääni takaisin. Eipä tuo ollut kovin selkeästi selostettu, mutta sellaista kuitenkin ehdin ajatella.

Metromatkan aikana ehdin eilenkin pohtia erinäisiä asioita, kun ei ollut lukemista mukana. Tuijottelin itseäni pahalla silmällä metron ikkunasta niin kauan, että rupesin omissa silmissäni näyttämään vieraalta ihmiseltä. Tuijotin oikein tosi pahasti ja ihan läheltä. Senkö näköinen minä olen? Ihan vieras. Se tuntui pelottavalta, joten lopetin itseni tuijottamisen. Tästä lähtivät ajatukseni kulkemaan omia reittejään ja mieleeni tuli sellainen asia, että pedagoginen katse on hieno asia. Oppilaat ovat jo oppineet huomaamaan pedagogisen katseeni melko tehokkaasti. Oikeastaan hirmu tehokkaasti. M pyysi saunassa eilen, että näyttäisin hänelle tuon kuuluisan katseeni, mutta en oikein voinut kun nauratti sillon. "Kuvittele, että mä oon tuhma oppilas! Tuijota mua jo!" En pystynyt. Nauratti. Mutta luokassa ei aina naurata. Ja vaikka naurattaisikin, niin saatan kesken keskustelun vilkaista pedagogisesti oppilasta, joka sattuu häiritsemään tekemisellään keskustelua. Ja vilkaisu riittää. Oppilas sulkee suunsa kesken höpinänsä. Tai yhtä hyvin voin pelkällä katseella lopettaa ruokajonossa tönimisen. Tai pöydän naputtelun. Tai tuolilla keinumisen. Kaikki tuo onnistuu (yleensä, toisinaan, välillä) pelkällä katseella. Ei tarvitse keskeyttää edes omaa puhetta, sen kun vilkaisee.

Jännittävä asia se pedagoginen katse. Se on sellainen, että kulmat vähän kurtistuvat ja kohdetta tuijotetaan hetki tiiviisti silmiin. Se riittää.

Ihana pedagoginen katse. <3

stressaa! vai stressaako?

Aamulla oli puristava tunne päässä. Vanne kiristi. Sisäistä tärinää ja stressausta. Olin lytistyä sen stressitaakan alle. Hrrr brrr. Ja sitten keksin pohtia, että mitä minä nyt tällä kertaa stressaan. No. En keksinyt. Olin unohtanut huomata, että stressaavat asiat on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Avaimet - hoidettu (eli kadoksissa ja piste.). Toisiaan kiusaavat pojat - hoidossa, kuraattori tulossa käymään. Ja hm. Siinäpä ne. Kaikki muu on helppoa kuin heinänteko. Ja nyt jaksan jotenkin paljon paremmin olla oppilaiden kanssa. Hymyilen. Vitsailen. Jaksan hälinää.

Ja tuntuu myös, että luokkani rasittavin oppilaskin on alkanut tuntua siedettävämmältä. Ehkä tunne on molemminpuoleinen, sillä hänkin suhtautuu minuun paljon entistä positiivisemmin. Ei enää (läheskään niin paljon) "ihan sama!" -letkautuksia. Ei vihamielisiä katseita. Koitan nyt jaksaa kehua häntä niin paljon kuin vain ehdin ja pystyn, sillä tästä tilanteesta on otettava kaikki hyvä irti mikä siitä vain käteen saadaan jäämään. Ehkä pohja uudelle paremmalle lähtökohdalle on olemassa. Toivon kovasti, että näin olisi.

Eilen uusittiin M:n kanssa keittiön tuolit. Uudet kankaat ja lisää pehmustetta. Iskältä lainattu voimanitoja on ihmevehje. Sillä saa suit sait sukkelaan tuolin uudistettua. Vielä pitäisi irrottaa itsestä se voimavara, joka on säilötty lahkeiden ja verhojen lyhentämistä varten.

Kuka keksisi, mihin ihmeeseen voisin lätkiä leimoja? Oppilaat eivät ole oikein tehneet mitään sellaista, johon leimoja voisin läiskäytellä. Synttäri-/valmistujaislahjaleimasimet nököttävät nyt turhan panttina työpöydällä. Pitäisiköhän alkaa leimata kauniilla käsialalla tehtyjä juttuja tai huolellisesti laskettuja matematiikan tehtäviä? Uppoaisikohan sellainen vielä kolmasluokkalaiseen..? Pohdintamyssy päähän.

Aion ruveta viljelemään yrttejä. Orkideani kukoistaa ja bonsaikin on pudottanut vain vähän lehtiään. Lasten kanssakin olisi kiva ruveta kasvattamaan kohta äitienpäiväkasveja. Mikähän kasvi siihen tarkoitukseen soveltuisi? Lisää pohdittavaa.