väsy.

Väsyttää taas. Yöllä ei. Herään täydellisen epämääräisin aikoihin täysin varmana siitä, että kello soi puolen tunnin sisällä. Päivisin kännykän herätyskellon äänen korkuudelta kuuluvat piippaukset herättävät kauhua. Eiiii ei herätyskello. Ei nyt jooko ei vielä..

Taas meni yö hatelikkoon. Viideltä kurkkasin kelloa ja tiesin, että aivan ihan kohta ensimmäiset autot alkavat ajaa ikkunamme alta kohti työpäivää. Se tarkoittaa herätyskellon piippausta pikapuolin. Ja se tarkoittaa sitä, että viimeinen tunti peiton alla on stressaantunutta odottelua. Kuulostaa hyvältä, eikö vain?

Ja päiväunet eivät tietenkään onnistu. Epäonnistun päiväunissa. HmpH. Makaan sohvalla käppyrässä ja odottelen rentoutta. Sitä ei tule. En ymmärrä. Työ stressaa öisin, mutta töissä ollessani elämä luistaa aivan rennosti ja viihdyn hienosti. Miksi yöllä?! Enkö millään voisi vaihtaa stressiaikaa päivän puolelle? Jooko.

Nyt kyllä tietenkin väsyttäisi ja tuntuu kuin nukuttaisikin, mutta ei nyt voi kokeilla päiväunia, koska ihan kohta menen kohtaamaan Painonvartijasakin. Todella jännää nähdä, mitä painolle on tapahtunut.