uusi tukka

Jeah, nyt on uusi tukka. Olen oikein tyytyväinen vaikka suoraan sanottuna parturin penkissä kyllä jännitti. Olen koko pienen aikuisikäni käynyt parturikampaajakaverillani leikeltävänä ja luotan häneen vahvasti. Yleensä lähinnä ehdotan itse jotain ja kaverini tekee sitten niin kuin itse parhaaksi katsoo. Tällä kertaa takaa lähti hirmuisen pitkiä haivenia kampaamon lattialle. Etuhiuksetkin näyttivät hetkellisesti karmivilta. Mutta valmis tukka olikin ihan huisi. Minulla on taas suorat etuhiukset - vuosien jälkeen. Ja polkkatukka. Voi veljet. Onneksi a) etutukka on sellainen rikottu ja pitkä ja b) polkkatukka ei ole perinteinen suora vaan takaa lyhempi ja edestä pidempi, vino siis. Ja erittäin rikottu. Väri ruskea ja alla blondatut siivut.

Oikein hyvä, oikein hyvä!

Ensi kerralla leikataan takaa vielä enemmän pois, niin on sitten oikein kunnolla vinoutta latvassa.

En itse yhtään oikein ymmärrä niitä ihmisiä, jotka ovat leikkauttaneet tietyn hiusmallin vuonna 1971 ja sen jälkeen käyneet vain lyhentämässä latvoista sentin kuukauden välein. Pitäähän hiuksilla nyt leikkiä ja pelleillä, kun ne kuitenkin kasvaa ihan hetkessä takaisin!

loman osa-aikakatsaus

Kylki parani sittenkin. Tai no, on se edelleen kipeä sillä tavalla kuin olisi parantumassa oleva mustelma kyljessä, mutta enää ei liikkuminen satu yhtään. Eikä yskiminenkään.

-----

Juhannus tuli vietettyä. Etukäteen vähän jännitti, että miten tuo koiruus selviää vieraiden ihmisten kanssa - se kun ei ole todellakaan mikään seurakoira. Torstai menikin niin, että minä seurasin koiraa kuin hai laivaa, ettei koira tai ihminen joutuisi tilanteeseen, jossa on vaarana saada hammasta. Olin myös tiedottanut kaikkia mökille saapuvia siitä, että koiraan ei ole mitään tarvetta koskea tai muutoin huomioida koiraa. Onneksi ihmiset uskoivat ja koira sai rauhassa tutustua ihmisiin. Niinpä siitä kuoriutuikin oikea seuramies parissa päivässä, kun se ehti tutustua ihmisiin omia aikojaan.

-----

Haluaisin uudet hiukset. Keskiviikkona menen koiravahdiksi Lahteen ja silloin olisi tilaisuus tehdä asialle jotain. Olen pienen ikäni ollut hiusten suhteen vaihtelunhaluinen. Hiukset ovat välillä vaaleat, sitten punaiset, toisinaan tummat. On vinoja etuhiuksia, on pitkiä etuhiuksia, lyhyttä takatukkaa, pitkää, pätkää, ohutta, paksua, jne.. Nyt sattui löytymään lehdestä kuva niistä hiuksista, joiden kuvaa etsin ehkä vuosi sitten. Jospa pistäisi luottokampaajan tarttumaan saksiin ja leikkaamaan pitkän etutukan ja polkkiksen. Hm hm hm. Tiedän, että M haluaisi, että minulla olisi vaaleat pitkät hiukset. Mutta se nyt on vain ihan liikaa vaadittu, että pitäytyisin yksissä hiuksissa kovin montaa kuukautta.

Eiijjjjuma?!

Sattuipa perjantaina:

Päätin lähteä pikkuveljen ja hänen kaverinsa mukaan mökkeilemään. Koira mukaan - tietenkin. Matkalla poikkesimme ostamaan grillattavaa. Koira jäi autoon odottelemaan. (Ei huolta. Koira ei paistunut, sillä satoi vettä.)

Siinä ostoskellessamme höpöttelimme niitä näitä ja lopulta päädyimme kassajonoon. Minä menin kärjessä ja sain ensimmäisenä ostokseni pakattua. Tallustelin ajatuksissani autolle. Koiraa ei näkynyt missään. Sydän pumpsahti jo tässä vaiheessa. Niinpä kumarruin varjostamaan käsillä auton ikkunaa ja pyrin löytämään koiran jostain auton kolosesta. Ja siellä se oli. Herranjumala sitä hämmästyksen määrää. Välihuomautus: Koirani on siis melko karvainen ruskea otus.

Autosta tuijotti minua täysin karvaton ruskea otus. Se köllötti täysin samassa asennossa kuin koirani tapaa usein köllöttää. Mitämitämitämitämitä...? Aivot hyrräsivät hetken ylikierroksilla. Mitä hemmettiä on voinut tapahtua kymmenessä minuutissa!? Miten koira on voinut päästä karvoistaan siinä ajassa mutta silti edelleen olla autossa?! Eiiijjjjuma. Siinä aivot sitten hyrräsivät ja tuijotin karvatonta otusta silmiin, kunnes totuus lopulta valkeni.

Tuijotin sisälle väärään autoon. Pörröisen koirani sijasta autossa nökötti saman värinen perunkarvatonkoira. Siirryin vaivihkaa oman autoni luokse, mutta en voinut olla hihittämättä. Tapaus kesti kaikkineen ehkä viisi sekuntia, mutta siinä ajassa aivoni ehtivät käydä läpi perustavaa laatua olevia kysymyksiä, mm. MITÄ IHMETTÄ?

anteeksi, rouva lääkäri

Kätevää, nykyään voi varata lääkäriajan netitse. Ja minä tyttöhän se varasin. Kylki on ollut nyt yli viikon kipeä ja ajattelin, että josko tässä ihan kuolemaa tekee. (Ei saisi vitsailla. Olen oikeasti hyvinkin pahasti taipuvainen luulosairasteluun ja se on todella ahdistava tauti.)

"Kerrohan, mikä on vikana?"
"No. Kylkeen on sattunut jo viikon. Tänne. Hengittäessä ei satu. Oli yskä monta viikkoa ja sitten vaan yhtäkkiä alkoi sattua."

Lääkäri kourisi vatsaa varmaan reippaamminkin, mutta minä sätkyilen karkuun ja koitan vetäytyä käden alta pois.

"Sattuuko tänne?" Lääkäri painelee vatsaa.
"Ei." Minä kiemurtelen.
"Entäs tä.."
"AU! AU! JAIKS!"
"Entäs tä..."
"JAIKS!"
"Sattuiko tuonnekin noin paljon?"
"Eikä kun... Mua pelotti että kohta sattuu. Mutta siis vähän sattui sinnekin."

Lihaksessa on joku vika. Revähdys tai joku nitkahdus. Verikoe osoitti, että keuhkokuumetta ei ole. (Öööö... Eipäs käynyt mielessä, että tuokin olisi vaihtoehto.)

"Kauanko se on kipeä, mitä luulet?"
"Viikon joskus voi olla, tai.."
"Mulla on ollu jo viikon kipeä tää!"
"..tai joskus kaksi tai kolme viikkoa, ei sitä oikein voi sanoa."
"Joo.. Se on vaan niin tylsää, kun tässä kyljessä olevaa lihasta ei oikein voi pistää pakkolepoon.."
"Niin. Minä en lähde suosittelemaan hengittämisen lopettamista. Hengittäminen on kuitenkin tärkeää. (Kuiva huumori kunniaan.) Syö Buranaa."
"Jep, kiitti."
"Kiitos ja hei."

Kassalla:
"Ja se tekee 63 euroa. Pankki vai Visa?"

Kiitosta vaan. Arvasin, että näin tässä käy. Saa ohjeen syödä Buranaa niin että napa vinkuu eikä lääkäri voi mitään kivulle. Kuudellakympillä olisin ostanut Buranat pariksi seuraavaksi vuodeksikin. Helkatti.

Kylkipaisti.

Pahuksen pahus. Kylkiluu on murtunut tai sitten vaan todella äkäinen revähdys on pesiytynyt vasempaan kylkeen. Yskiminen tämän varmaan on saanut aikaan, sillä kipu alkoi ihan yllättäen. Hengittäminen sentään ei satu, mutta muu liikehdintä kyllä. Nukkuessa kyljen kääntäminen on pulmallista.

Googlettamalla löytyi tieto, että kipu voi kestää viikkoja ja taas viikkoa. Ihanaa.

kevätjuhla

Viimeinen työpäivä ja edessä paljon jännitystä. Mitenköhän näytelmä menee?

Jotenkin vain oletin, että kevätjuhlapäivänä ihmiset (=oppilaat) ovat keskimääräistä ystävällisempiä tai muutoin positiivisempia. Joopa joo. Kyllä tämä oletus päti suurimpaan osaan oppilaista. Mutta entäpäs kaksi MELLAKKA-poikaa?

"Sä et voi antaa mulle tänään jälkkää!! HAHA! ET VOI ANTAA!"
"Häh?!"

Olin todella äimistynyt. Mitä perkuletta?

"Sä et voi antaa tänään jälkkää voidaa tehdä mitä vaan ja et voi antaa jälkkää!!!"
"Hei kamoon. Tänään on kevätjuhlapäivä.. Eikö tänään voisi olla vähän erilainen asenne..."
"Et voi antaa jälkkää, voidaan tehdä mitä vaan!"

Jjjjjep. Ja siinä kohtaa loppui huumorintaju. (Eikä tuota edes sanottu vitsillä, päin vastoin.)

"Niin. No. Ihan tasan varmasti voin antaa jälkkää, jos toimintanne sitä edellyttää."
"ET VOI ANTAA! TÄNÄÄN ON LAUANTAI ET VOI ANTAA!"
"Jep. Tänään on koulupäivä ja jos minä niin katson, niin sitten tulee jälki-istuntoa. Ja se istutaan sitten kesäkuun toinen päivä. Ja sen valvoo rehtori."
"ETVOIANTAAJÄLKKÄÄ"

Tässä kohtaa suljin korvani. Ei perhana. Että hyvää kesälomaa vaan, jätkät. Tai kuten yksi kollegan kesäntoivotus-e-maili viestitti: haistakaa vittu ja hukkukaa.

Kevätjuhlat sujuivat ihan mallikkaasti. Adrenaliini virtasi esityksen jälkeen ja oli kova työ saada jengi hiljenemään takahuoneessa.

Todistustenjaossa en jaksanut höpistä turhia vaan toivotin hyvät kesät ja jaoin todistukset. Ja kenenköhän äiti jää luokkaan, kun todistukset on jaettu? Arvatkaa. Jo sillä hetkellä, kun tämä asennevammapoikaetvoiantaajälkkää sai todistuksensa, hänen pikkuruisesta suustaan tuli huudahdus: "Äiiiitii! TUU KATTOO?! :(" Niin. Käytösnumero kuusi ei ollutkaan noussut seiskaan, kuten äiskä varmaan oli omatoimisuuksissaan luvannut mukulalleen. No ei hemmetissä kyllä noussut, kun käytös on ihan ala-arvoista. Mutta siinä se äiskä nyt sitten tökötti. Vältin katsekontaktia ja ajattelin, että se häipyy, jos touhuan nurkassa jotain ja kokoan saamiani ruusuja yhteen kasaan. No ei häipynyt.

"Tämä käytösnumero.. Se on kuutonen?"
"Niin on. Meillä on OPS, jonka mukaan käytöksen numerot annetaan, eikä seiskan kriteerit täyttyneet. Sen OPSin näkee netistä, sieltä niitä kriteereitä voi katsoa."
"Mutta käyttäytyminen on ollut PALJON parempaa kuin ennen joulua!"
"Niin. Pohdin asiaa todella paljon ja tulin siihen tulokseen, että seiskan kriteerit eivät täyttyneet. Ehkä ensi syksynä sitten. Netistä sen ops:in näkee, sieltä voi katsoa."
Osoitin eleilläni, että tämä keskustelu on nyt tässä. Ja siinä se oli. Äiti poistui luokasta ja olen aika varma, että tänään koulupsykologi on saanut puhelun, jossa ah niin ahdistunut äiti nillittää minusta ja paskasta arvostelustani. Siitä, miten minä en ymmärrä hänen lastaan ja miten paljon paremmin lapsi on kevään aikana käyttäytynyt. Joo. Onhan se. Ennen joulua käytös oli heikko kutonen ja nyt ehkä vahva kutonen. Ei seiska.

Salaa itsekseni olen tyytyväinen, että poika sai nähdä, että minä teen omat päätökseni, eikä siinä mamin kritisoinneilla ole mitään osaa tai arpaa. Äiskä ei voi muuttaa käytösnumeroa seiskaksi, vaikka miten siltä tuntuisi.

Kevätjuhlan jälkeen olin ehtinyt siivota luokan ja olin lähdössä kotiin lomaa viettämään. Ja kukapas käytävällä tuleekaan vastaan? Kyllä. Äiti ja poika. "Missä mun limupullo on?!" "Jaa niin, se on opehuoneessa. Käyn hakemassa, odota hetki." Yksi opettaja oli kuukausia takaperin takavarikoinut luvatta limuautomaatista ostetun limsan. Annoin pullon pojalle ja käänsin selkäni. Luulin, että limuasia nyt tuli ainakin hoidettua hyvin pojan osalta. Väääääärin. Poika ja äiti eivät olleet ensin löytäneet minua, joten poika oli hyökännyt asian tiimoilta L:n kimppuun. "Anna tänne mun limsa." L oli kertonut, että tuolla tavalla ei limsaa voi saada. Äiskä oli supattanut taustalla, että "pyydä nätisti". Ei ollut pyytänyt nätisti. L opasti äitin ja pojan minun luokseni ja ilmeisesti matkalla äiti oli saanut taottua (vasaralla?) poikansa päähän järkeä. Minulle poika puhui ei-epäasiallisesti, joskin kohteliaisuus oli kyllä jossain hyvin kaukana puhetavasta.

ARGH. Hitto mitä taistelua ensi vuosi on, jos tuo homma ei tuosta yhtään parane. Aikomus on pistää kova kovaa vastaan ja ryhtyä poistamaan poikaa urakalla luokasta, jos toiminta ei parane. Otan luokkaan sisään vain rauhallisia oppilaita ja ovea osoitan välittömästi, kun taputtelu alkaa. Täytynee järjestää pulpetti ja tuoli luokan ulkopuolelle jo valmiiksi. Minähän en muuten todellakaan aio tässä tilanteessa taipua tuollaiseen kohteluun ja asenteeseen. PISTE.

----

Loma alkoi. Olin risteilyllä. Otin yhteen M:n kanssa. Ystävä N meni laivalla kihloihin. Keskiviikkona mökille. Nyt aika kuluu vain oleskellen.

Paljon on ehtinyt tapahtua ja lomaa on takana yksi päivä.