i'm back

Takaisin kotona. Kylläpä rupesikin olemaan ihan kunnon ikävä kotia ja M:ää. Tulihan Kuhmo nähtyä ja hiekkarannat ja koski ja sukulaiset ja sen sellaiset. Isä oli kovin innostunut ajatuksesta ostaa Kuhmosta sukulaisen kotitila. Ei järven rannalla, aika ränstynyt. Olihan siinä sellaista maalaisromantiikkaa jne, mutta.. 600km matkaa ja remonttia tuleviksi vuosiksi. Ei kiitos.

Junan makuuvaunu oli ihan ok kokemus. Tietenkin onnistuin lietsomaan itseni hirmuiseen paniikkitilaan junan rytkytellessä pitkin maita ja mantuja. "Nyt se ajaa ulos raiteilta.. Nyt se ajaa ulos.. Ihan kohta... Seuraavalla asemalla mennään ulos, takuulla..." Nukkumisesta ei tullut mitään. Ja perjantaina heti nukkumattoman yön jälkeen suuntasimme lakkasuolle. Eipä sellaisia soita tälläinen eteläsuomalainen tallaaja löytäisi. Onneksi isän veli tiesi salaisia paikkoja. Niinpä me kahlasimme soita nelisen tuntia ja saaliina oli varmasti lähemmäs 10kg lakkoja. Kaikki astiat olivat täynnä, joten oli pakko lähteä. Toisaalta kyykkiminen ja kumartelu alkoi olla sellaista ähinää, ettei enää kovin pitkään selkä olisi moista sietänytkään.

Nyt on kotiäitiolotila, kun pakkasessa on talvea odottamassa 5 kiloa mansikoita, kolmisen kiloa lakkoja ja pieni määrä raparperia.

matkailu jatkuu

Isompi pikkuveli saapui Irlannista vaihteeksi Suomeen. Suuntaamme kuonomme kohti pohjoista ja junailemme Kajaanin kautta Kuhmoon sukuloimaan. Rautatieaseman täti oli hirmu äidillinen myydessään minulle makuupaikkalippuja. Hän kertoi, että meidän pitää näyttää lippumme konduktöörille. Hän muisti myös mainita, että lippu jossa lukee "nainen" on minun lippuni ja "mies" -lippu on veljelleni. Hän kutsui toisen lipun ostajaa koko ajan veljeksi ja muistutti, että "Muista sanoa myös veljelle, että opiskelijakortti pitää näyttää jos konduktööri kysyy!" Hän huolehti, että saamme seinänaapurihytit ja kannusti ottamaan ylimmän pedin paikan. "Siellä saa olla rauhassa paitsi jos tarvitsee käydä vessassa tietenkin! Joku muu voi sitten ottaa sen ahtaan keskipaikan!" Hymähtelimme yhteisymmärryksessä ja varasimme minulle ja veljelle yläpedit. Täti varmisti myös, että bussi lähtee Kajaanista Kuhmoon silloin kun sanoin sen menevän. Tunsin itseni korkeintaan kymppivuotiaaksi saparopääksi. Melkein olisi pitänyt niiata niksauttaa ja kiittää tätiä hyvästä palvelusta. Joku toinen olisi ehkä ottanut nokkiinsa. Jotenkin tilanne oli vain hirmu hurmaava. Hassu täti.

Eilinen savonlinnatyttöjen kokoontuminen meni hienosti. Joimme viiniä ja tanssimme itsemme lähes kipeiksi. Ihanaa olla baarissa ilman mitään miehenmetsästysajatuksia. Sai täydellisen vapaasti tehdä itsensä hölmöksi tanssimalla kuin mikäkin ja halailemalla ilmastointiputkea. Raivasimme tanssilattialle tilaa reippailla pyllynkeikutusliikkeillä ja nauroimme itsemme lähes kyyneliin. Punaviinikin maistui. Tosin en ollut edes erityisen humalassa, mutta entinen kämppis ja minä pidimme kyllä ystävä L:n kanssa hauskaa enemmän kuin pitkään aikaan. "Ajattele jos tästä ilmastointiputkesta tulis vielä ranskalaisia perunoita! Sit ois viileetä JA ruokaa." hihi. Ja sitten harjoiteltiin tanssikoreografioita. Kyllä nauratti.

Ja sitten yöjunaan ->

matkustan ympäri maailmaa

..laukussa leipää ja limsaa vaan. Viimeksi lähetetty postaus oli Lahdesta. Nyt olen taas Espoossa, joskin parin tunnin päästä siirryn takaisin Lahteen. Moikkaan savonlinnatyttöjä ja he tulevat kotikotiin juomaan punkkua ja syömään juustoja + muita herkkuja. (Iiik, punaviiniä.) Sen jälkeen painan pääni tyynyyn ja nukun huomiseen. Torstai-iltana hyppään junaan ja aloitan matkani kohti Kuhmoa pikkuveljen seurassa. Matkailua kertyy tälle viikolle varmasti lähemmän 1000 km.

Kuhmosta kotiin palaan joskus ensi viikolla, joten postauksia lienee turha odottaa. (Ihan niin kuin niitä joku odottaisi.. :D)

Tilillä on enää 150e. Milloinkahan olisi kohtuullista ryhtyä kyselemään KELA:n tukipäätösten perään.. Hakeminen alkoi 5.6. ja tuosta on jo kohta 2kk. Papereita on lähetelty edes takaisin. Viimeisimmät toimitin viime viikon torstaina. Onneksi toisella tilillä on vielä 800e ja rahastoissa muutama satanen, joten ei tässä päästä nälkään kuolemaan. Olisi silti ihan kiva saada ilmaiselta tuntuvaa rahaa. "Olet maksanut ne palkoistasi, ne ovat SINUN rahojasi, joten pidä niistä kiinni", sanoi isä-hemuli, kun meinasin lopettaa papereiden lähettelyn kesken. "No joo no joo.. Niin kai sitten", sanoi hemuli. "Ota tämä haasteena! Sinä vastaan virasto!" sanoi isä-hemuli. Niin kai se on sitten tehtävä. Onhan se muutama sata euroa kuitenkin ihan hyvä raha. Vaivan arvoinen. Kai.

bileissä.

Pikkuveli järjesti bileet. Minä jouduin vähän kuin tahtomattani mukaan, koska olen edelleen koiravahtina. Vähän epäilytti, koska muistissa on hatarasti edelliset pikkuveljen bileet, joissa tulin paikalle todistamaan kaaosta ja teinejä saunassa. Onneksi pikkuvelikin on kavereineen näköjään aikuistunut. Täällä on hyvä henki ja kohtuurauhallinen meno. Seurailen hieman huvittuneesti sivusta, miten ihmiset vain ovat minua lähes 10 vuotta nuorempia ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Vaikutan varmaan ikälopulta vahtiämmältä, kun katselen sivusta menoa kaljapullo kädessä ja rapsuttelen koiraa. En minä vahdi. Minä tarkkailen.

Koiraparka on vähän kauhuissaan, kun miljoona vierasta kättä kurottuu kohti rapsuttelemaan ja vieraat äänet kutsuvat nimeltä. Hurtta seuraa minua kuin varjo, ja vaikutan varmaan vahtiämmämäisyyden lisäksi myös ylisuojelevalta koiravahdilta. Vaan minkä minä sille voin, että koira kulkee perässäni silloin kun satun olemaan kotikotona. Ja onpahan asia niinkin, että koira sattuu olemaan ainoa minun ystäväni näissä bileissä. Muut ovat pikkuveljeni kaverita. Minä seurustelen mieluummin koiran kanssa. Tai no. Ei näissä ihmisissä mitään vikaa ole. Nuoria kolleja ja kisuja.

Jeah. Täytyy hakea lisää olutta.

kaikenmoista

Särkänniemessä tuli vierailtua. Edellisestä kerrasta olikin aikaa vuosikymmenen verran. Vaan olipa hauskaa. Ensimmäisenä suunnattiin keikuttimeen, joka veivasi jättisuurta U-kirjainta laidasta laitaan. Minua hirvitti. Laite meni jumiin juuri ennen meidän vuoroamme, joten se toi vatkaukseen lisäpotkua. Olin aika varma, etten uskalla mennä mihinkään laitteisiin vaan nössöilen, mutta sitten pääsinkin vauhtiin. Ehdimme päivän aikana käydä parisenkymmentä kertaa erinäisissä laitteissa, Näsinneulassa, akvaariossa ja delfinaariossa. Vettä tuli tunnin ajan kaatamalla, joten kaatosadekyyditys U-kirjainvempeleessäkin tuli testattua. Olin LÄPImärkä.

Delfinaario herätti omituisia tunteita. Lähes kyynelehdin, kun isot nisäkkäät kiitivät näkyviin. Kurkussa kuristi. Se oli jotenkin aivan älyttömän hienoa. Upeaa. Mahtavaa. Toisaalta säälitti, että niin hienojen eläinten täytyy elää verraten pienessä altaassa. Toisaalta tärisytti se ajatus, miten kaksi täysin erilaista lajia kommunikoi keskenään. Ja sitten sekin näkökulma, että niinhän ovat monet muutkin lajit suljettuina häkkeihin, sidottuina hihnoihin ja sen sellaisiin. Delfiinejä sentään aktivoidaan varmasti enemmän kuin kotikoiraa keskimäärin. Tykkäsin oikein tosi paljon. Olisipa sinne päässyt sekaan polskimaan ja tekemään tuttavuutta Leevin, Näsin ja kumppaneiden kanssa.

Tänään Lahdessa. Huomenna Lahdessa. Koira-parka on aivan hajalla, kun vanhukset häipyivät matkailuvaunuineen horisonttiin. Se tuijottelee syyttävästi ja valkuaiset muljahdellen, kun siirryn paikasta toiseen. Koira on myös aivan hulvattoman hyvä tulkitsemaan eleitä. Se tietää etukäteen koska olen lähdössä jonnekin ilman sitä. Se tietää milloin menen suihkun luokse koirankastelutarkoituksessa. Tänään aamulla kyllä sisäisesti nauratti, kun vahtikoiramme veteli sikeitä jalkopäässä, eikä edes avannut silmiään, kun nousin sängyssä istumaan. Taitaa olla vanha jo, tuo hurtta. Ja suloisesti oppinut lukemaan ihmisiä. Tietää keneen luottaa. Ja heihin luottaa lähes sokeasti. Koiralle saa tehdä mitä vain. Ja muihin ei luota juuri lainkaan. Se tyytyy kohtaloonsa, joskin osoittaa selvästi jos hommat eivät mene sen maun mukaan. Ja voi voi voi miten se on kangistunut kaavoihinsa. En osaa ollenkaan elää sen kaavojen mukaan. Ja kun rutiineihin tulee särö, koira tuijottelee minua paheksuvasti ja sen silmät lähes karjuvat toimintaohjeita. Harmi kyllä en niitä osaa läheskään aina tulkita.

Hassu koira.

turisteilua.

Vanhukset saapuivat Lahdesta Helsinkiin helsinkipäivää viettämään. Tarkoitus oli tutustua pääkaupunkiseudun erinäisiin nähtävyyksiin. Toivelistalla ollut Vallilan(?) puutaloalue tuli nähdyksi. Samoin katsastimme Villa Elfvikin Espoossa ja Luonnontieteellisen puutarhan Kaisaniemessä. Oikein mukavaa oli nähdä Espoon ja Helsingin vähemmän tuntemiani nähtävyyksiä. Retki päättyi Hietaniemen uimarannan kahvilaan, josta viimein pääsin kotiin. Vatsa kurnii ja ruoka on uunissa. Saunavuoron jälkeen masu saa kauan kaipaamaansa täytettä: kanapataa. Nälkä.

jalat täristen

En siivonnutkaan. Lähdin pyöräretkelle Laajasalon ympäri. Matkaa kertyi n. 17 kilometriä, mikä tuolla vauhdilla oli juuri tarpeeksi. Viimeisen mäen köpöttelin pyörää työntäen ylös, sillä jalat alkoivat olla aika kuolleet. Käveleminenkin tuntui kohtalaisen haastavalta, joten näytin varmaan kaikkea muuta kuin urheilulliselta. Vaan mitäpä tuosta. Nyt saa hyvillä mielin syödä pussillisen karkkia.

heräämisiä.

Ja niin sitä pääsi taas kokeilemaan juttua, jota ei ole tullut koskaan kokeilluksi. Heräsin nimittäin keskellä yötä omaan itkuuni. En muista tarkalleen, mitä unessa tapahtui, mutta jotenkin se liittyi äitiin ja siihen että sanoin vihaavani häntä. Työpaikkakin tuli taas uniin, kun erehdyin yöllä viimeiseksi pohtimaan jäljellä olevan loman pituutta. Kuukausi ja viikko. Brrr. (No ok, joillain ei ole edes noin pitkä koko kesäloma.)

Tänään on taas tekemätön päivä. Ehkä pesen ikkunoita. Ehkä en. Jotain pitäis keksiä.

ärrinpurrin

Maksaisitko sinä kuiskailusta 8 euroa? Minä en maksaisi. Mutta kaksi englantia keskenään puhunutta poikaa tuon summan suostui maksamaan muiden kustannuksella. Minua vitutti. Kuka saakeli tulee elokuvateatteriin puhumaan ja hihittelemään?! En voinut tajuta. Eivätkö he voisi esimerkiksi hoitaa tuota jossain kahvilassa. Vitutuskäyrä nousi kohti kattoa, koska kauhuleffasta meni koko hohto, kun keskittyminen suuntautui vieressä supiseviin ihmisiin. "Vielä kerta, pojat. Vielä kerta, niin minä avaan suuni myös." Suunnittelin ja suunnittelin. "Mitä sanoisin.. Miten muotoilin kauniisti sen, että nytvittuturpakiinnijo?" Lopulta päädyin hokemaan mielessäni SHUT UP SHUT UP SHUT UP. Ja sitten kynnykseni ylitettiin. Kumarruin lähemmäs vierustoveriani ja kuiskasin kuuluvasti "SHUT UP PLEASE." Suunnitelmani meni lähes myttyyn, koska epähuomiossa pistin perään kohteliaan "please". No, hiljenivät sitten onneksi eivätkä olleet niin urpoja, että olisivat huomautuksesta huolimatta jatkaneet häiriköintiä.

En silti voi ymmärtää ihmistä, joka VASTAA ELOKUVISSA PUHELIMEEN?! Käsittämätöntä. Uskomatonta. ÄRRRRR.

Jotain positiivista tähänkin postaukseen: olen oppinut lomailemaan. Aika kuluu ja minä hortoilen pitkin ja poikin. Hermot ovat aika varmasti ihan lepotilassa sillä tänäänkin olen vain syönyt, matkustanut bussilla kaupunkiin vain katselemaan ihmisiä, tullut kotiin, imuroinut ja istunut tietokoneen ääressä. Minulle tälläinen loma tekee hyvää. Ystäväni L puolestaan ei omien sanojensa mukaan kykenisi moiseen. Hänelle loma = matkustelu.

Siitä tulikin mieleeni. Suunnitelmissa on ensi kesänä tehdä M:n kanssa road trip Jenkkeihin, kun tuli kutsu M:n vaihtarivuosiperheen pojan häihin. Se kuulostaa huisin kivalta! Ja varsinkin kivaa on se, että luultavasti rahatilanne on tuolloin niin hyvä, että voin lähteä reissuun hyvillä mielin. JEI.

pokeria

Pelasin viime yönä hitusen liikaa nettipokeria. Ei, en hävinnyt rahojani. Sijoitin (?) 20e ja minulla on edelleen saman verran. Näytön tuijottelu väsymiseen asti vain johti eilisen Copycat-elokuvan kanssa siihen, että unet olivat vähintään mielenkiintoisia. Edesmennyt koirani, jolle lähes itkien syötin viinirypäleitä. (Hmm.) Kissanpäinen käärme, joka yritti purra koiraani ja jonka sitten heitin järveen. Se ei osannut uida vaan hirmuinen irvistys naamallaan upposi pohjaan. Todella hämärä uni.

Tänään Suomenlinnaan piknikille serkun kanssa. Kanasalaattia, patongia, kirsikoita, limua... Jei!