aikuisten oikeesti

Tänään tuli taas piiitkästä aikaa tehtyä aikuisten karkkeja. En siis tarkoita mitään laittomia hassupipareita, vaan ihan lain kourankin hyväksymiä aikuisten karkkeja. Pistimme padan porisemaan. Pataan vadelmamehua, mustikkamehua sekä ruokalusikallinen agaragaria. Sitten pata porisi tunnin verran. Ja lopulta sekaan 4dl Metsmaasikaa. Ja hyytymään. Tämä vaihe vaatii kärsivällisyyttä, sillä valmista saadaan vasta aikaisintaan perjantaina ja syömäänkin pääsee vasta lauantai-iltana. Ja mitäkö siitä tuli? No viinamarmeladia. Perinteistäkin perinteisempää talvipäiväviikonloppuviihdettä. Edelliskerroilla marmeladi on onnistunut paremmin ja välillä huonommin. Toivottavasti tällä kertaa on onnekas vuosi ja marmeladi hyytyy ja kuivuu juuri niin kuin sen pitäisikin tehdä. Yhteensä 6dl nestettä, josta 4dl Metsmaasikaa. Ja voi miten namia - aikuisten oikeesti.

aamu-hemuli

Kolme palaa paahdettua kurkkuvoileipää. Mansikkarahkaa. Kahvia. Tässä minä istun ja nautin aamupalaa. Niinpä aivan, juuri sitä. Tämä hemuli alkaa epäilyttävästi muuttua kohti Järkevää Aikuista. Ja miksi niin? No hyvänen aika. En ole koko pienen elämäni aikana harrastanut aamupaloja, koska aamulla kaikki maistuu PAHAlle. Ruoka ei vain ole uponnut aamulla tähän aamukärttyiseen hemuliin. Vaan niin se maailma opettaa, ja routa porsaan kotiin ajaa ja ei ole lahjahepoisen suuhun katsomista. (Äitini rakastaa sanontoja ja viljelee niitä. On tartuttanut minuunkin.) Ja kaiken tämän kamalan lisäksi nautin aamupalastani. Nami.

Olenkohan ainoa laatuani tässä asiassa: Aamuisin tunnen pahoinvointia. Ja takarivi siellä, ehei, en ole PIENIINpäin. En todellakaan. Vaan. Olen onnistunut luomaan itselleni henkisillä voimilla pahoinvoinnin tunteen heti kun pistän hammasharjan aamulla suuhuni. Oksennusrefleksi pyrkii pakosti pintaan ja useana aamuna olen kakonut ihan sillä rajalla, että laatoittaako vaiko eikö laatoittaako. Tuntuu, että oksennusrefleksinappula on yön aikana siirtynyt kieleen ja takahampaisiin. Hirmuinen fiilis, kun tunkee unenpöpperöisenä oksettavaa hampiharjaa suuhunsa.

yöpaita - päiväpaita - pakkopaita ?

Kello on kohta puoli kuusi illalla. Minä en ole tälle päivälle vielä harjannut hiuksiani, enkä vaihtanut yöpaitaa päiväpaitaan. Kai tämä on sitten se ns. pakkopaita - päällä koko ajan. Ja miksi tämä huolittelemattomuuden huippu? Siksi, että olen jälleen ollut koko päivän gradun kimpussa. Tänään taas sarjassamme erikoinen fiilis: "Jaha, kello on 11.11." Ja aivan pikkuruiselta tuntunut hetki myöhemmin: "Jaa.. Kello on 13.30. Onko joku siirtänyt kelloa, vai onko tietokoneen kello seonnut vai mitähän on tapahtunut? Mihin ihmeeseen katosi yli kaksi tuntia elämästäni?" Ja sinne ne ovat kadonneet, gradun sivuille. Siellä rivien välissä on tunteja ja taas tunteja kadonnutta aikaa.

Pääsiäinen meni ohi. Ei tuntunut pääsiäiseltä. Olin jostain syystä alamaissa pari päivää, eikä mikään tuntunut miltään. En mököttänyt M:lle, mutta enpä juuri keksinyt mitään sanottavaakaan. Oli vain ihan tyhjä olo. Kaipa tämä tästä, kun M tulee ensimmäisen kerran tänä vuonna tänne minun kotikolooni kyläilemään. Sitten saamme heilua hulluina humalassa ja viettää piristävää ja ryhmähenkeä kohottavaa aikaa ulkoillen.

satupäivät

Vietämme porukalla viikon päästä satupäiviä, joihin jokainen valitsee sadun jonka hengessä pukeutuu. Minun tehtäväkseni tuli kirjoittaa runo satupäivien jälkeen jaettaviin Virallisiin Stipendeihin. Runovastuu tuotti päästä putkahtaneen tuotoksen, jonka julkaisen täällä jo hieman etukäteen. Älkää paljastako sitä satupäiville osallistuville ennen ensi viikonloppua. Kiitos. :)

Punahilkka, paha susi,
kerro meille sun satusi.
Kultakutri, prinsessa,
jotain kertoo sinusta.
Ruususeen tai pullonhenkeen
eläydy ja tartu hetkeen.
Kääpiöitä seitsemän,
tahdon tietää enemmän.
Kerro kerro kuvastin
ja sukella samalla satuihin.

julkaisukelpoinen

Sain eilen soiton äidiltä.
"No hei hemuli. Pikkuveljesi ei uskaltanut soittaa, kun hän on antanut luvan julkaista yhden runosi. Ei saanut sinua silloin kiinni kun asiasta piti päättää ja nyt runosi julkaistaan Kuhmon Kamarimusiikkijuhlien jossain vihkossa."
:O
"Ajattelin vain kysyä, että ethän pahastunut?"
HAha. No tokihan minä siitä pahastun, kun runoni kelpuutetaan johonkin printattuna. Mitä se minulta olisi pois, kun minun järjestykseen laittamani sanat painetaan jossain.. :D Lähinnä tuo on huvittavaa ja iloista. Käyttäkää toki, jos kelpaa.

Lastenrunotyyppinen ja opettavainen juttu virtahevosta siis saa kunnian olla ensimmäinen tämän hemulin julkaistu kirjoitus. Ehkä joskus myöhemmin satuja. Tai runoja. Vaikka ihan enemmänkin kuin vain virtaheporuno.

ajatuksia

Hm. En oikein tiedä mitä elämässäni tapahtuu. Mitä parisuhteessamme tapahtuu? On kai ihan tervettä välillä pohtia suhdetta. Enkä minä ole onneton, todellakaan. Minua välillä vain epäilyttää miten tosissaan M on minun kanssani. Melko tosissaan, olemmehan me olleet me jo 2,5 vuotta. Ja silloin kun olen hänestä epävarma, iskee sellainen fiilis että pitäisikö minun perääntyä ihan vain sen takia, etten ainakaan satuta itseäni. Toisaalta. Toisaalta hän ei ole koskaan vihjannut että olisi epävarma tunteistaan ja elämästä minun kanssani. Minä vain olen niin loistava kotipsykologi, että osaan tulkita tunteita, ilmeitä, eleitä, olemista ja elämistä paremmin kuin pitäisi. Naisethan tunnetusti ovat aivan parhaita tulkitsemaan ja tekemään päätelmiä psyykeestä. Niin myös minä. Haluaisin miehiset putkiaivot, enkä tälläisiä tippaleipäaivoja. Putkiaivoilla voisin nojata puhtaasti tosiasioihin ja ääneen sanottuihin juttuihin. Se olisi mukavampaa.

g r a d u

Heräsin kahdeksan jälkeen. Söin aamupalan. Ryhdyimme työstämään gradua. *aikatyhjiö* Kello on neljä iltapäivällä. Mitä vittua tapahtui? Ainakin olen aivoista ihan rikki ja lähinnä olotila on täysin absurdi. Takana ilmeisesti noin seitsemän tuntia tietokoneen edessä istumista ja erinäisten tekstikehysten, nuolien, tekstien, juttujen kirjoittamista ja tekemistä, blahblabbhalbla jotainjotain ja sen jälkeen vielä jotain tekemistä. Gradua on kasassa noin 40 sivua. Analyysiosa lähes siltä osin kasassa mitä sitä näillä pohjatiedoilla pystyy tekemäänkään. En tiedä mitä analyysin tekemisen jälkeen. Metodiosaa kaiketi.

Gradupari sentään söi tekemisen välillä. Minä en malttanut. Ja tämän takia pistää välillä vähän kurtistelemaan otsaa, kun g-pari kehtaa nyrpistää nenäänsä, kun pyydän häntä tekemään jotain, mihin ei todellakaan tarvita kahta. Miksi ihmeessä lähtisin yliopistolle siirtämään tiedostoa paikasta toiseen, jos g-parini on joka tapauksessa menossa yliopistolle? Miksi minä kävelisin sinne siirtämään tiedoston? En tajua. Enkä tajua sitäkään, onko g-parilla mitään sijaa nyrpistellä, kun lähden jo viideltä tänään pääsiäislomalle, enkä jää enää illaksi gradua tekemään. Hän itsehän toki lähti yli kahdeksi tunniksi harrastuksensa pariin. Mutta eihän se ole paha asia, koska liikunta on terveellistä. Minä vain häivyn maisemista ilman kovinkaan hyvää syytä. ÄRÄRÄRÄÄRRrr. Enkä jaksa huomauttaa asiasta hänelle. En jaksa aiheuttaa riitaa. En jaksa, koska tiedän että se vain vaikeuttaa asioita. Niinpä osoita mitenkään huomaavani hänen ärtymystään minuun. Täytenä blondina vain toivotan hyvää pääsiäistä ja hauskaa harrastehetkeä ja häivyn horisonttiin. ADIOS AMIGOS.

kivaa

Saatiin viimein matematiikan analyysin peruskurssin tenttitulokset. Sain 15 pistettä. JESH. Jihuu! Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavasta välikokeesta tarvitsen noin kolme pistettä päästäkseni kurssista läpi. Eli yksi stressaava pakkoasia vähemmän tänä keväänä. Aina minä nyt kolme pistettä tentistä saan. Vaikka sitten silmät suljettuina. ;)

Graduohjaaja sanoi, että aiheemme antaa mahdollisuudet tehdä työstä vaikka laudaturin arvoinen. Huh! On mukava kuulla, että aiheemme on niin haastava ja erilainen, että mahdollisuuksia on vaikka mihin. Toisaalta vaikea aihe antaa myös anteeksi toteutuksessa asioita. Ensi syksynä voimaan astuva OPS-muutos tuo koulutukseemme kurssin, jossa toteutetaan samankaltainen kokeilu kuin mitä me olemme gradussamme tehneet. Kuljemme siis kehityksen edellä. Olemmepa me fiksuja ja kauniita. Hihi.

Huomenna Lahteen, koska torstaiaamuksi on parturiaika varattuna. Pääsen pitkästä aikaa hemmottelemaan itseäni. Pidän parturoinnista. :)

paluumatka

Tein sen taas. Olin oman elämäni sankari ja matkustin viisi tuntia bussissa halki Suomen. Kiitän onneani, ettei matkustamista bussilla Espoosta tänne ole tiedossa kuukauteen. Uskomattoman pitkä aika. Käyn kyllä Espoossa tuon ajan sisällä, mutta ensi viikolla - Pääsiäisenä - menemme M:n kanssa yli puolimatkaan M:n kotona käymään. Käymme moikkaamassa samalla myös minun vanhuksiani. Siitä bussilla tänne. Seuraava viikonloppu vietetäänkin täällä porukalla.

Matkustaminen tympii minua taas aika raskaasti. Voi miten pitkältä ajalta viisi tuntia tuntuu. Lähes liian pitkältä. Mutta onneksi pääsen matkustamaan jo keskiviikkona. Olen henkisesti rikki. Vai miten muuten on mahdollista, että kaipaan niin tuota vihattavaa viisituntista Matkahuollon hellässä huomassa? Keskiviikkona takaisin Espooseen. Tai Lahteen. Johonkin, kunhan vaan pois täältä.

Päivä oli mukava. Aurinko paistoi lämpimästi. Hävisin M:lle cribbagessa. (Taas.)

ätSIUH

Juuri äsken: oi autuutta, oi onnea. Käpertyneenä sängylle, taustalla höpisee Dr. Phil omiaan, aurinko paistaa lämpimästi ikkunan läpi ja punaiset ja siniset pisteet seikkailevat suljetuilla silmäluomilla. Rauhallista. M on curlingaamassa, minä vietän omaa aikaa. Oi miten rauhallista. Tätä olen kaivannut ja juuri tätä minä tarvitsen. Kaikki on tällä hetkellä hyvin. Sain kesävuokralaisen. En voi tehdä ison geen hyväksi mitään täällä, joten sitä on turha edes ajatella. Kesäksi on töitä. Ihana elämä.

Miten paljon ihmistä voi aivastuttaa? Voin kertoa, että paljon. Olin tallustelemassa merenjäällä ja voi voi voi miten aurinko kutitteli aivastusaluetta nenässäni. Ilkikurinen aurinko, ei anna hetkenkään rauhaa. Kuljin aivastellen ja silmät aivastelusta vettä valuen pitkin tuuuuuuuulista jäätä. Jääsurffaajat liukuivat vinhaa vauhtia jäätä pitkin. Ja minusta tuntui, että jos ponnistan itseni ilmaan, lähden tuulen mukana kaukaisuuteen. Tuuli painoi vasten selkää kuin elävä olento.

Eilinen viinipullo särkee päässä, mutta onneksi aivoja ei jyskytä iso metallileka, vaan korkeintaan punainen muovista tehty leluvasara.

viinipullo ja minä

M lähti töihin. Minä jäin. Päivällä kävimme kävellen Alkossa, että hemuli saisi pitkään himoitsemansa punaviinipullon seuraksi illanviettoonsa. No nyt on viiniä. Ja hemuli, joka on lähdössä M:ää katsomaan parin kilometrin päähän baariin, jossa M on töissä tänään. Harmi vaan, että sinne olisi käveltävä, ja ulkona saattaa olla pienehkö myrsky. En kyllä mitenkään voi juoda koko pullollista, tai sitten käveleminen on unohdettava. Pullollisen jälkeen olisin ihan tuhannen tuiterissa.

Saa nähdä lähdenkö tuonne ulos. Luultavasti. Hampaat ja huulet violetteina. Jee :)

päivä vaan meni

Niin tapahtui. Päivä vaan meni, eikä oikeastaan mitään suurempaa tapahtunut. Istuimme vihoviimeisessä harjoittelun keskustelutilaisuudessa - kerrankin kohtalaisen hyvässä hengessä. Ohjaajien ja harjoittelijoiden välillä ei ollut sitä jokavuotista kuilua, vaan jotenkin asenne oli suvaitsevampi puolin ja toisin. Onneksi. Puolustuskannalla olo rasittaa.

Tuon keskusteluhässäkän jälkeen ei sitten oikeastaan mitään. Oleskelua ja tietenkin päiväunia. JA siivousta. Siivosin huoneeni ja lattialla ei ole enää kuin matto. Kirjat pinossa, vaatteet kaapissa tai pyykkinarulla. Siistiä. Jes, hyvä minä!

Asensin kaverille SSH:n, jotta pääsee käyttämään koulun verkkoasemaa kotoa. Minua pidetään kaveriporukan tietokoneihmisenä, vaikken oikeasti ymmärrä koneista juuri mitään. Ainoa vahvuuteni on, etten pelkää kokeilla esimerkiksi verkkokortin vaihtamista. Mitä siinä menettää, jos tekee niin kuin ohjataan? En siis tyhmänrohkeasti kuitenkaan menisi sörkkimään tietokoneen sisuksia ruuvimeisselillä. Neuvottuna ja avustettuna ehdottomasti menisin. Miksipä en?

Gradusaalis: neuvottelu graduohjaajan kanssa. Paljon neuvoja joita en oikein ymmärtänyt. Parisen sivua analyysiosaa lisää. Ei siis aivan mitätöntä.

Huomenna matikan tentin palautus. IIK. Sitten Espooseen viikonloppua viettämään. JEE.

päivä pulkassa

Matematiikan välikoe ohi. Kiitos siitä Neiti Ajalle. Aika kului sen stressaavan hetken ohi ja kaikeksi onneksi tenttikin oli - uskomatonta kyllä - kohtalaisen siedettävä. Ei, ei nyt vähätellä. Tentti oli käsittämättömän ymmärrettävä siihen verrattuna, että eilen itkin sen vuoksi etten tajua mistään mitään. Osasin tehdä jokaiseen tehtävään laskun, joka mielestäni liittyi tehtävänantoon. Huomenna selviää miten hyvin vastaukset ovat liittyneet tehtäviin. Voin sanoa jo nyt, että olen pettynyt jos saan alle puolet pisteistä. Sanon tämän julkisesti, vaikka mahdollisuus että tulen pettymään on todellakin olemassa.

Gradun jättöpäivään on jotakuinkin tasan kuukausi. Otin tänään kämppiksen=graduparini ja kalenterin ja sovimme päivät, jotka on pyhitetty isolle geelle. Päiviä tuli kaikeksi onneksi kohtalaisen monta. En tiedä mitä tästä tulee. Mahdollisesti gradu. Mahdollisesti iso paska ja paha mieli.

Tänään oli lettukestit. Koitimme saada puitua tulevia talvipäiviä. Mukava saada kaverit tänne ja hyvä syy juoda humala. (Tosin tarvitseeko humalaan aina hyvää syytä? Ei minusta. Esimerkiksi tällä hetkellä voisin juoda itseni humalaan ilman sen kummempaa yksittäistä syytä.)

matemaattisia olotiloja

Antakaa lapio. Tahdon kaivaa rauhallisen kuopan itselleni. Ei yhteyksiä ulkomaailmaan. Ei muita ihmisiä. Ei vanhempia. Ei M:ää. Ei ystäviä. Eikä etenkään yliopistoa. Tai matematiikkaa. Vain kuoppa keskellä metsää. Maakansi, jonka alla ei ikinä uskoisi olevan ketään. Se olisi armeliasta. Tahtoisin kovasti armoa näiltä kaikilta vaatimuksilta. En usko jumalaan, vaan tahtoisin armoa itseltäni. Tai lähinnä omilta tunteiltani. Eikö niitä voisi kääntää off-asentoon. Olkaa kilttejä, eikö niin voisi tehdä? Pyydän nöyränä.

En tajua matematiikasta mitään. Viimeinen kertaustunti ennen tenttiä. Ja minua itkettää.

Tiedän. Matematiikka ei ole näin vakavaa. Eikä se olisikaan, ellei päälleni kaatuisi miljoona muuta vaativaa asiaa. Alan olla joltain osin jo niin väsynyt, etten tahtoisi millään jaksaa miellyttää ystäviäni. Viikonloppuna koittivat houkutella yhdelle oluelle. En jaksanut edes keksiä syitä, vaan: "En lähde. En todellakaan. Ei." Ei selityksiä. En vain kykene. Tällä hetkellä ystävät tuntuvat rasitteelta. Minun pitäisi jutella heidän kanssaan. Mennä kylään. Kutsua kahville. M tuntuu uhkalta. Entä jos hänkin kaataa jotain ikävää niskaani tämän kaiken lisäksi? Oletettavasti ja luultavasti hän ei niin tee, mutta koska hän on olemassa, on aina mahdollisuus että hän olemassa olollaan lisää väsyttävien asioiden määrää. Vanhemmat kyselevät ja ovat kiinnostuneita. Se rasittaa. En jaksaisi selittää olemistani kenellekään.

Elämä on mukava asia, mutta. On vain niin paljon asioita, että väsymiskynnykseni on käsittämättömän matalalla. Pidän elämästäni ja nautin tulevasta keväästä. Olen pääosin hyvällä tuulella, eikä minua todellakaan masenna. Silti olen tämän vuoden aikana huomannut, että voimavarani eivät ole loputtomat. Välillä joudun toteamaan, että rahkeeni vain eivät riitä kaikkeen.

haha

Onneksi kykenen nauramaan itselleni, sillä tällä hetkellä se on enemmän kuin suotavaa. :D Voin todeta ihan reilusti, että olen ajoittan täysi pöljä. Ai kuinka niin? No. Kerronpa syyn miksi sinullakin tänään on lupa osoittaa hemulia ja nauraa.

Sillä kuinka moni menee tenttiin tehdäkseen vain osan tehtävistä? Minä. Minä sen tein. Menin diskreetin matematiikan tenttiin vain unohtaakseni yhdestä tehtävästä puolet ja toisen alusta tärkeän täysin itsestään selvän asian. Ja näiden kömmähdysten takia menetin viisi pistettä. Molemmat kohdat olisin osannut ja tajunnut tehdä, jos olisin käyttänyt aivojani. Niinpä niin! Niitä, jotka tuolla tenttihetkellä ilmeisesti olivat pakastimessa odottamassa kevättä.

Jos joku hyvä puoli on tästä idiootteilusta keksittävä, niin se on se, että olisin oikeasti osannut enemmän kuin mitä välikokeesta saadut pisteet kertovat. Ehkä toiseen välikokeeseen toukokuussa nappaan aivot mukaan ja esimerkiksi edes yritän tehdä jokaisen tehtävän. Sovitaanko niin? Sovitaan.

rajankäynti lopetettu

Hyperaktiivinen vitutushetki meni ohitse. Tasainen olo. Syötiin pizzaa tyttöporukalla ja puhuttiin höpöjä. Ruoka auttaa. Sekin helpotti, että M ilmoitti olemassa olostaan. Edes lause tai kaksi. Se helpottaa.

En muuten siivonnutkaan tämän viikonlopun aikana. Missä välissä olisinkaan ehtinyt saati jaksanut?

En nyt enää muista oliko jotain tärkeääkin. Tärkein mieleen tuleva lienee, että päivän loppusaldo olotilan osalta: ihan ok.

sillä rajalla

Ai millä rajalla? No sillä, etten tiedä olenko hyperaktiivisella tuulella, vai vituttaako ainoastaan ja rankasti. Olen ollut nyt kolme tuntia kertaamassa (??? voiko sitä sanoa kertaamiseksi, kun opettelee täysin uusia asioita) matematiikkaa matikkapiirin kanssa. Löimme kolme viisasta päätä yhteen ja koitimme löytää punaisen langan. Toisaalta riemastuttaa, että tajusin ehkä jotain jostain. Ja toisaalta vituttaa rankasti, etten tajua edelleenkään mistään mitään.

Graduakin on kirjoitettu jo tälle päivälle sivun verran analyysiosan puolelle. En jaksaisi nyt nauraa millekään, mutta en voi jäädä mököttämäänkään. Miksi? Mitä? Häh? Älä vittuile mulle. Älä vitsaile. Koita saada mut nauramaan. Tehdään kouluhommia jooko, että ne tulee tehtyä.. Jooko. Ei tehdä, en jaksa tehdä nyt, kun ei kiinnosta yhtään.

Sisäinen taisto. NNnnghhh.

uusia olotiloja

Minua stressaa. Etenkin matematiikka tällä hetkellä. En tajua siitä mitään. En tunne jatkuvaa puristavaa stressitunnetta, mutta aivan uusi tunne on se, etten vain kykene tekemään asioita jotka pitäis tehdä. Täällä pitäisi ehdottomasti siivota. En pysty siihen. Tuntuu, että kaikki vapaa-aika menee levätessä. Kaikki aivan täydellisen pakollisten asioiden ulkopuolella olevat jutut (=siivoaminen, tiskaaminen, lukeminen, ruokakaupassa käynti...) jäävät tekemättä. Huoneeni lattia on gradumateriaalin, vaatteiden, harjoittelumateriaalin, kirjojen peitossa KIRJAIMELLISESTI. Täällä on hirveä kaaos. Näen sen, mutta en jaksa tehdä sille mitään. Elämä etenee, vaikka kaaos pysyy. Ja siksi se saakin pysyä. Koitan siivota ehkä tänään. Tai huomenna.

Eilen koin murto-osa sekunnin sellaista oloa, jota en ole koskaan kokenut. M kertoi, että hänellä on särkenyt päätä useana päivänä. Olen henkilökohtaisesti lievästi (?) luulosairas ihminen ja onnistun ajatuksen voimalla saamaan oireita vaikka mistä. Luulosairaina hetkinä myös koen suunnatonta ahdistusta ja vaikka tiedän kaiken aivan varmasti olevan taas vain luulosairautta, jää silti aina se "Entä jos tällä kertaa kuitenkin.." Ja murto-osahetkisen koin suunnatonta kauhua siitä, että M.. Että jos M.. Että mitä jos M katoaisi lopullisesti? En ole aiemmin kokenut luulosairausahdistusta muiden ihmisten puolesta. Se oli pelottavaa. Ja tavallaan se osoitti, että M on minulle niin tärkeä että tunnen hänen puolestaankin pelkoa.

Tänään harjoiteltiin rytmiikkaa ja kehosoitinten käyttöä alkukasvatuksen musaliikunnassa. Yllättävänkin mukavaa. Voisin hyvinkin kuvitella soveltavani tulevaisuudessa lasten kanssa. :)

väsy

Olen liikkunut kuin tanssikengissä nyt viisi tuntia. Lasten tanssitunteja kolme. Kaksi baletti/nykytanssituntia. Lämmin suihku. Olen poikki. Pohkeet ovat jo nyt ihan jumissa. Etureidet muistuttavat huomenna varmasti puupökkelöä. Samoin pohkeet. Huomenna kahdeksalta sama rääkki uusiksi, ja sitten se olisi siinä. Sitten olen pätevä opettamaan alkuopetusikäisille liikuntaa. No. En ehkä, mutta teoriassa.

Tekisi mieli käydä jo nukkumaan, mutta en viitsi. Ei ennen kahdeksaa käydä nukkumaan. Ja jos kävisin nyt uinumaan, heräisin luultavasti kolmelta yöllä enkä saisi enää unta. Ei kuuden tunnin jälkeen näköjään osaa enää nukkua.

Tänään saatiin gradun metodiosasta positiivista palautetta ohjaajalta. Kiva.

refleksimusiikkia

Masussa möyrii vielä vähän. Tai ei niinkään möyri, vaan auuuu.. Kipristelee ja meinaa krampata. Vaan ei auta itku, ei hampaiden kiristely. Humpattava on, kun täti käskee. Ja minä-hemulihan humppaan. Humppaan kuin henkeä vietäis. Musiikkiliikunnan kurssi on siis virallisesti aloitettu, kaikista vatsavaivoista ja antipatioista huolimatta. Ei nimittäin tällä hetkellä jaksaisi suoda ajatustakaan millekään muulle kuin gradulle ja matematiikalle.

Ja ei sikäli, olihan se ihan ok. Ei juoksenneltu eikä ryntäilty niin paljoa, että olisi alkanut tehdä huonoa.

Soitimme sellaista jännittävää muoviputkea, jota jotain kovaa vasten iskemällä saa erilaisia säveliä. Ne ovat siis viritettyjä muoviputkia. Osallistuin aktiivisesti ja menin solistina soittamaan muoviputkilla. Niitä soitettiin iskemällä polvilumpioon. Se on sellaista pehmeää muovia, joka ei satu iskiessä. Mutta. Tarvitseeko refleksi kipua toimiakseen? No ei tarvitse. Polvirefleksini on näköjään niin herkkä, että siinä istuessani ja takoessani putkilla polvia jalat nytkyivät kuin vähäjärkisellä. Kaksi muuta solistia soitti vakain jaloin, mutta minä ja eräs toinen totesimme refleksien olevan herkässä. Nytk pum pum pupu nytk nytk pupumpum.. nytk.

jee.

Eilen graduohjaaja ei ollut erityisen tyytyväinen graduumme. Matikan tentti meni suhteellisen kehnosti. Ensi tiistain matikan tenttialueesta en tajua juuri mitään. Yliopiston opettaja lähetti vittuilumailin. Opiskelijaelämäni on ihan kuralla. Kirjaimellisesti. Sillä kaiken tämän lisäksi sairastuin yöllä vatsatautiin. Vatsa kramppaa, päätä vihloo, niskat ovat jumissa, nukuin viime yönä noin neljä tuntia.

Ei tämä muuten oikeastaan olisi niin paha, mutta kun ei oikeasti olisi aikaa sairastaa. Tänään ajattelin tehdä graduun juttuja lisää ja huomenna alkavalta liikunnan kurssilta ei saa olla yhtään pois. Olisi siis vähän niinkuu pakko tervehtyä. Tuntuu tyhmältä maata sängyssä, kun siinä ollessa vaan vähän mahaa kipristää. Ei vaan aivot oikein toimi optimaalisella tavalla ja istumassa/seistessä heikottaa.

Tahtoisin kaivaa kuopan maahan, johon voisin mennä talvehtimaan ja herätä siinä vaiheessa kun tämä kaikki hässäkkä on ohi.

että semmonen aamu

Heräsin tietenkin taas ennen kellon soittoa. Pukeuduin. Meikkasin. Letitin hiukset ja puin ulkovaatteet. Kävelin koululle ja oli hiki. Totesin, että aamun ainoa luento oli peruttu. Ja luonnollisesti kolmosluokkalaiset tulevat koululle vasta kympiksi, joten en voinut mennä seuraamaan tuntejakaan. Mitenpä muutenkaan. Puin taas ulkovaatteet päälleni ja tallustelin kotiin. Kokonaisuudessaan episodiin meni hieman yli puoli tuntia. Eli juuri sen verran, ettei väsytä enää yhtään.

No. Onneksi ei ota päähän mitenkään erityisesti. Ainahan voin nukkua aikaiset aamupäiväunet siinä vaiheessa kun aivot kykenevät ymmärtämään, että vielä saa ja pitääkin nukkua. Ja nyt on hyvää aikaa kirjoittaa harjoitteluraportti.

Hyvää naistenpäivää ja onnellista maaliskuuta. :)

koulua koulua

Gradua kasassa n. 16 sivua. Käytännössä tämä tarkoittaa lähes kokonaista teoriaosuutta. Huraa. Diskreetin matikan tentistä 11/20p. Ei niiiiin huraa, mutta ihan ok kuitenkin. Olin tentissä 45min ja lähdin (taas) ensimmäisenä pois. Ihmetyttää ihmiset, jotka eivät kehtaa (???) lähteä ensimmäisenä tentistä. Mitä hiton väliä sillä tentaattorille on millon sieltä poistuu. En tajua.

Mitäpä muuta? Kolmosluokkalaisten kadonneet matematiikan kokeet eivät ole enää kadoksissa. Löysin ne kaikeksi onneksi. En osaa edes kuvitella miten pulassa olisin, jos 20 kappaletta tarkastamattomia kokeita olisi kadonnut atomipölynä taivaan tuuliin.

Iltapäivällä keskustelimme ohjaavan opettajan kanssa minusta. Millainen minä olen opettajana? Miksi haluan opettajaksi? Mitä tavoitteita saavutin harjoittelun aikana? Haluan opettajaksi, koska se on oivallinen tapa vaikuttaa. Äänestäminen on mielestäni yhtä tyhjän kanssa. MUTTA. Minullapa on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden vaikuttajiin suoraan. Nyhahahhah! ;)

päivä pulkassa

Siinä meni sekin päivä. Paljonkaan ei tapahtunut. Syömistä, päiväunia, kauppaan ja takaisin, kauppaan ja takaisin (kiitos unohtuneen ketsupin). Kurkkua vähän aristaa ja välillä meinaa yskittää. Toivottavasti M:n tauti ei ole tarttunut. En usko, sillä jos olisi niin olisin varmaan jo kipeä.

Totesin tyhmänrohkeasti luottavani siihen, että osaan luontaisesti diskreettiä matematiikkaa. Kukapa ei osaisi tehdä totuusarvotaulukoita, joukkojen leikkausten todeksi osoittamisia, induktiotodistuksia ja predikaattilogiikkaa. Ai ei kaikki? No. Minä osaan. Luontaisesti ja syntymälahjanani tuon taidon saaneena. Täysin mahdollista, eikö sinustakin?

Huomaa, että sisäpuolellani jossain olen stressaantunut. Ja kyllähän minä sen tiedostan. Välillä (kuten tänäkin aamuna) herään siihen todellisuuteen miten paljon pitäisi tehdä. Ja mistä sen huomaa, että olen stressaantunut? Siitä, että sormet ja kynnet ovat aivan hirveässä kunnossa. Huomaan raapivani ja nyppiväni sekä muuten väärin kohtelevani käsiä, kun alkaa stressata. Se käy aivan tiedostamatta. Olen koko pienen ikäni pureskellut kynsiä, mutta stressikkäinä aikoina tuo piirre menee äärimmäisyyksiin. Enää en niinkään pureskele kynsiä, vaan pahoinpitelen huomaamattani kynsivalleja. Koskee, auts auts. Ja silti en voi asialle mitään.

ai oi voi voi iih iih kiva

Espoossa. Piiiiiiitkästä aikaa. Ihanaa. Mmmmmm. :) Siinäpä se tiivistettynä. Olen nauttinut joka hetkestä joka solullani. Pusuja. Haleja. Rutistuksia. Nukkumista ihan vieri vieressä. Juu kyllä, ei minua ole tehty elämään yksin.

Tänään käytiin pelaamassa bilistä. Voitin M:n KAKSI kokonaista kertaa. Ja todettakoon tässä, ettei tätä tapahdu kovin usein. Olen kyvyiltäni kovin vaatimaton, vaikka olenkin ollut M:n biljardikuntokoulussa jo 2,5 vuotta. M on supermestari, ja minä pieksin hänet tänään. Superia.

Päätin melkein lähteä baariin katsomaan M:ää töissä. En kuitenkaan pysty lunastamaan tätä melkein päätettyä asiaa, sillä unirytmi on jotain ihan muusta maailmasta. Väsyttää jo reilusti ennen kahtatoista. M:llä on sama rytmi, kiitos aikaisten lasketteluaamujen. Toivottavasti hän jaksaa töissä. Koska minun ei ole pakko jaksaa, nukuin puolentoista tunnin päiväunet (?) 23:30-01:00. Sellaiset mukavat, jotka juuri sopivasti aiheuttavat uniryppyjä ja saavat aivot tyhjäkäyntitilaan. Hitto että on sekaisa olo.

Ainiin! M toi minulle Puolasta lampaankarvatossukat, jotka ovat tositosi lämpimät. Khihihi. En tajua mistä hän keksi ostaa nämä. Ovat jotenkin ihan sellaiset minun aivoillani ostetun oloiset. :) Kysyin kyllä mistä idea lähti, ja M vain totesi: "Arvasin vaan, että tykkäisit." Arvasi oikein. Tykkääntykkääntykkään. Sain tuliaiset vasta tänään, mutta en missään vaiheessa edes muistanut toivoa saavani tuliaisia. M:n olemassa olo riittää tuliaiseksi. Mutta silti. Voi miten kivat tossukat!

(Onneksi kaikkien blogien ei ole ihan ihan pakko olla surussa ja murheessa rypemistä, koska silloin en voisi pitää blogiani yllä.)

minä - graduilija

Eilen päätin, että nukun niin pitkään kuin nukuttaa. No, eipä nukuttanut. Sitkuttelin sängyssä mielestäni vaikka kuinka myöhään enkä suostunut avaamaan silmiäni vaikka olin ihan varma että kello on ainakin puolipäivässä. Sitten viimein kun ajattelin, etten enää millään jaksa yrittää enää nukahtaa, niin kello oli ylläri ylläri vasta puoli kymmenen. Uskomatonta. Toisaalta kävin nukkumaankin jo kahdentoista jälkeen heti kohta.

Tänään tunsin itseni Todelliseksi Kasvatustieteilijäksi. Kävelin kirjastossa ja kuinka ollakaan! Käteeni tarttui Jean Piaget'n Lapsi maailmansa rakentajana. Nyt. Tässä on se hetki. Tämä on se hetki joka jokaiselle kasvatustieteen tutkijalle tulee eteen. Sillä ei ole olemassakaan vakavasti otettavaa kasvatustieteellistä tutkimusta, jossa ei olisi sovellettu Piaget'n ajatuksia ja lainattu tuon ihmiskunnan historian ensimmäisiin lapsen psyykettä tutkineisiin henkilöihin lukeutuvaa Neroa. Minä olen valmis. Olen valmis lainaamaan Piaget'n kirjoituksia. Huh.

(Muuten, missä ihmeen vaiheessa Jean Piaget'sta tuli mies? En voi ymmärtää. Koko pienen ikäni olin Täysin Varma, että Piaget on nainen. Ja voi sitä järkytyksen ja ihmetyksen määrää, kun näin ensimmäisen kerran Jeanin kuvan. Mies. Mitä hittoa?)

odottelua

Huominen vielä. Ja sitten enää yö. Ja 350km etelään. Ja sitten on taas.. Sitten olen taas me, enkä vain minä. Hirveetä onnikitinää ja pehmopuheita viime viikkoina ollut tämä blogin pitäminen. Koitan ryhdistäytyä. Kevät vain tekee siitä jotenkin ihan hirmu vaikeaa. :) Huomenna kokkaan M:lle kotiintuloruoan valmiiksi, niin ei tarvi sitten torstai-iltana ryhtyä kokkaamaan. Luulen kyllä, että M:llä on kuitenkin joku ajatus siitä missä ja mitä illalla syödään. No, syödään lasagnea tai sitten jotain muuta. Lasagne säilyy. (Voi minua, tälläinen minusta on tullut. Kokkaan miehelle ruokaa josta tiedän hänen pitävän ja kaiken lisäksi kuskaan sitä hitsin ruokaa halki Suomen.;)

Tänään koululla muutamat ihmiset vauhkoilivat edessä olevan harjoitteluvastuuviikkonsa takia. Minä-tyttö se vaan myhäilin sisäänpäin. "Ohi on, kuulkaas. Ohi on." En vain vielä ole oikein tottunut siihen yöaikaan tai erityisesti aamulla, koska säpsähtelen hereille aivan varmana siitä että olen myöhässä. Tänäänkin heräsin puoli kuudelta ja uudelleen 10min ennen kellon soittoa. Yleensä nukun kuin tukki siihen asti kuin nukun ja nousen sitten ylös. Ei heräilyä kesken unien, ei kieriskelyä sängyssä.

Tänään tein sen. Rohkeuspuuskassa avasin gradukansion. Ja arvatkaahan. Sain oikeasti kirjoitettuakin ehkä parisen sivua ja korjattua tähän asti kirjoitetut kuutisen sivua. Eli kohta oma osuuteni teoriataustasta on tehty. Huraa. Kirjoja on pitkin lattioita ja pöytiä. Täällä näyttää ihan graduntekijän huoneelta.

Tämän hetkinen fiilis: väsyttää, tekee mieli ihan julmetusti suklaata, tylsii. Suklaaaaaaata minulle, kiitos.