Huominen vielä. Ja sitten enää yö. Ja 350km etelään. Ja sitten on taas.. Sitten olen taas me, enkä vain minä. Hirveetä onnikitinää ja pehmopuheita viime viikkoina ollut tämä blogin pitäminen. Koitan ryhdistäytyä. Kevät vain tekee siitä jotenkin ihan hirmu vaikeaa. :) Huomenna kokkaan M:lle kotiintuloruoan valmiiksi, niin ei tarvi sitten torstai-iltana ryhtyä kokkaamaan. Luulen kyllä, että M:llä on kuitenkin joku ajatus siitä missä ja mitä illalla syödään. No, syödään lasagnea tai sitten jotain muuta. Lasagne säilyy. (Voi minua, tälläinen minusta on tullut. Kokkaan miehelle ruokaa josta tiedän hänen pitävän ja kaiken lisäksi kuskaan sitä hitsin ruokaa halki Suomen.;)
Tänään koululla muutamat ihmiset vauhkoilivat edessä olevan harjoitteluvastuuviikkonsa takia. Minä-tyttö se vaan myhäilin sisäänpäin. "Ohi on, kuulkaas. Ohi on." En vain vielä ole oikein tottunut siihen yöaikaan tai erityisesti aamulla, koska säpsähtelen hereille aivan varmana siitä että olen myöhässä. Tänäänkin heräsin puoli kuudelta ja uudelleen 10min ennen kellon soittoa. Yleensä nukun kuin tukki siihen asti kuin nukun ja nousen sitten ylös. Ei heräilyä kesken unien, ei kieriskelyä sängyssä.
Tänään tein sen. Rohkeuspuuskassa avasin gradukansion. Ja arvatkaahan. Sain oikeasti kirjoitettuakin ehkä parisen sivua ja korjattua tähän asti kirjoitetut kuutisen sivua. Eli kohta oma osuuteni teoriataustasta on tehty. Huraa. Kirjoja on pitkin lattioita ja pöytiä. Täällä näyttää ihan graduntekijän huoneelta.
Tämän hetkinen fiilis: väsyttää, tekee mieli ihan julmetusti suklaata, tylsii. Suklaaaaaaata minulle, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti