JÄKÄJÄKÄJÄKÄ

Voi vit*u että mua rasittaa.

Lasten kanssa hommat kyllä sujuvat ja saan tämän puolen töistä helposti hoidettua. Mutta annas olla, kun pitäisi saada lasten asioita etenemään myös aikuisten rintamalla. Ei jumankauta etene. Nalkutan, nalkutan, jäkätän, muistutan, kyselen - ja ylläripylläri saan tästä kaikesta osakseni suhteellisen suoraa epäsuoraa vittuilua. "Etkö sä luota mun muistiin :) Mitä mä olen tehnyt ettet sä luota muhun :) Eikö me tästä jo puhuttu :) :) No, voidaan me VIELÄ käydä tää läpi :)"

HEHHEHE. Käytiinhän me se läpi. :) Ja kauheen mielellänihän minä nalkutan ja muistutan ja kysyn, että onko hoidettu. :) Se on tosi kivaa, usko pois. :) Ja juuri siitä syystä minä sitä teen. :) Ihan vain, kun on niin hirveän mukavaa nalkuttaa. :) Mä vaan aattelin, että kun tehokasta työaikaa on kahdeksan viikkoa ennen oppilaideni yläluokille siirtymistä, niin kyselisin perään, että missä mennään. :) :) Sen jälkeen ei oo kato enää mun huoli tää asia, mutta siihen asti yritän saada asiaa hoidettua :) :) :) :) :) >:| :) :)

Huomasin, että ammattimainen korrekti hymyni rakoili. Olo oli, kuin hymy olisi teipattu poskiin ja teipit alkavat joustaa kuluessaan. Ja kyllä minä huomasin, ettei vastapuolen teippauksetkaan enää pitäneet hymyä kasassa. Ihan tahallanihan minä tosiaan aiheutan oppilaineni töitä muille ihmisille. Kiusallani. Kun en muutakaan keksi.

Oon mä sen verran mulkero tyyppi.

10 viikkoa vielä.

Apulaisrehtori piti tänään aamunavauksen, jossa käytiin läpi tulevaa kevättä. Kahden ja puolen viikon päästä on pääsiäinen. Viisi päivää vapaata. Sen jälkeen on neljä viikkoa vappuun. Vappuna on vapaata. Vapun jälkeen on neljä viikkoa kevätjuhlaan.

Oppilaat näyttivät kuka tältä :O ja kuka tältä 8|

Apulaisrehtori hihitti mikrofoniin ja sanoi oppilaiden näyttävän epäuskoisilta. Eipä suotta. Kieltämättä itseäkin hätkähdytti se fakta, että pääsiäisloman jälkeen on enää kaksi neljän viikon periodia ja sitten se on siinä. Huh. Melkein ahdistaa, sillä tekemistä riittää vielä paljon. En edes ryhdy tekemään tässä vaiheessa TO DO -listaa, kuten joka kevät olen tehnyt. Se jääköön toukokuulle.

Odotan kesää kaikesta huolimatta. Toivon oikein todella kovasti, että kesästä tulisi lämmin. Haluaisin herätä aikaisin aamulla, keittää termospulloon kahvia ja hipsiä piskin kanssa läheiselle nurmikentälle aamupalalle. Tahtoisin tuntea, miten aurinko on kuuma. Tahtoisin hipsutella paljain varpain. Viime kesänä kaikki tuo jäi oikeastaan kokematta. Toivottavasti tulevana kesänä siihen on mahdollisuus, sillä olen haaveillut hyvän kirjan ja koiran kanssa paljain varpain tehdystä termoskahviaamupalasta jo kaksi vuotta. Se olisi i-ha-naa.

---

Tehtiin ystävä L:n kanssa tänään lennosta tuntivaihtarit. Minua kammoksutti kolmosluokkalaisten luovuutta vaativan höhhö-kurssin vetäminen. Ja L:aa ällötti ajatus kutosille vedettävästä nörttikurssista. Minä heitin vitsillä, että "vaihdetaanko"? (Vai L:kö sitä ehdotti?) Ja hetken kuluttua L:n vastaus oli vakava virne naamalla: "Vaihdetaan!" Ja sitten me vaihdettiin. Minä menin alakertaan kutosia opettamaan ja L kipusi yläkertaan kolmosten luo. Kerrassaan mahtavaa. Näin hommien pitäisi sujua. En yhtään tiedä, onko toimintamme kuinkakin toivottavaa tai mahdollisesti edes hyväksyttävää lakipykälien silmissä. Niinpä asiasta täytyy vielä keskustella rehtorin kanssa huomenissa. Mutta noin ajatuksen tasolla tuntuu erittäin mahtavalta, että opettajan työtäkin voi tehdä tälläisistä lähtökohdista. Minä koin olevani parempi kutosten nörtteilyssä ja L:lle sopii kuin nenä päähän hassu draamahöhhöily.

Työyhteisömme on kyllä aivan mahtava.

---

Ajelin piskiltä turkin pois. Koirasta kuoriutui kainaloinen, joka köllöttää lähellä ja nauttii rapsutteluista. Pitkässä turkissa otus ei viivy ihmisen lämpimässä halauksessa muutamaa sekuntia kauemmin. Nyt tuo on löllinyt ja köllinyt vieressäni sohvalla jo puoli tuntia.

Sahramia ja ruokajuttuja.

Perjantai. Tuntui ihan viikonlopulta ja töissä meni oikein mukavasti. Se siitä.

Illaksi sovittiin M:n kanssa ohjelmistoon leffaa ja pizzaa. Liput oli varattu johonkin kauhuleffaan ja Slumdog Millionaireen. Lähtöhetkellä valittiin Miljonäärileffa.

Lippujen lunastuksen jälkeen asteltiin erääseen vähän hintavampaan italialaiseen. Tarkoitus oli syödä hyvää pizzaa ja valmistautua leffaan. Joo.

Ensisilmäyksellä luulin, että naapuripöydässämme oli käynnissä nettipornosaiteilla sovittu ensitapaaminen kahden homon välillä. Ja eihän siinä mitään. Limainen läski äijä ja yhtä limaisen näköinen hoikka mies. Molemmat viisissäkymmenissä. Homoja vastaan ei ole mitään, mutta jotenkin niistä kahdesta nousivat niskakarvat pystyyn. Ja eihän se ensivaikutelma pieleen mennyt - ainakaan kokonaan.

Kännin aste oli limaisella pariskunnalla sitä luokkaa, että he suorastaan huusivat. Ja mikäpä siinä, jos ääni vähän korottuu. Sattuuhan sitä. Mutta.

"JA SIT MÄ PANIN SITÄ PERSEESEEN. HAHAHA."
"HAHAHA. JA se nuori siivoojamuija.. mm... *kuvottavaa hymistelyä ja virnuilua*"
"JOOOHhh.. ESPANJASSA MÄ SAIN EKAN SIEMENSYÖKSYNI. SIEMENSYÖKSY JUMALAUTA. JA PANISIN PERSEESEEN UUDELLEEN. VANHENEMINEN JUMALAUTA. SE ON PASKAA."

Jossain välissä ikkunan takaa käveli kolmen naisen seurue.

"JUMALAUTA. MMMMMMM... *kuvottavaa hymistelyä ja virnuilua* KATO NOITA PANISIN JUMALAUTA."

Keskustelun edetessä minun pinnani kiristyi kiristymistään. Siis todellakin kiristyi. Ja jossain siellä kahdenkymmenen siemensyöksy-lausauhduksen jälkeen en enää voinut välttää puuttumista asiaan.

"Anteeksi. Me olemme RAVINTOLASSA." Jos katse tappaisi, vieressäni olisi ollut kaksi ruumista.
"HEHEHEHE!" Käänsin katseeni pois, sillä minua kuvotti tapa, jolla se hoikempi limanuljaska minua vilkaisi. Varmaan käynnissä oli kilohintani määrittely.

M oli tavoilleen uskollisena kohtelias. Hän nyökytteli ja hymyili. Ja kuunteli miten äijät selittivät vielä hetken siemensyöksyistään. Minä tuijotin eteeni ja eleillä suorastaan karjuin äijille TURPAKIINNITURPAKIINNI.

Tämän jälkeen minua vilkuiltiin naapuripöydästä alentuvasti virnuillen, mutta siemensyöksyistä ei sen jälkeen enää puhuttu. Mutta.

"JUMALAUTA OOTKO NÄHNY KUOLLEITA IHMISIÄ! MÄ NÄIN KERRAN KUN SE ÄIJÄ AMMUTTIIN JUMALAUTA! SE TÄRISI JA KILJUI JUMALAUTA! JA NE VIISI JUST TAPETTUA!"
"Joo oommä nähny kans! Ootko nähny muita kuolleita!"

Suljin korvani. Miten helvetissä joistakin pojista vain ei missään vaiheessa kasva henkisesti edes kymmenvuotiaita? Tai no. Suurin osa kymmenvuotiaistakin osaa käyttäytyä paremmin. Minun oppilaani saattaisivat hakea huomiota tuollaisilla "nyt järkytän kuuntelijoita" -jutuilla. Mutta ei sellainen helvetti sentään sovi aikuisen miehen suuhun.

Ruokailun päätteeksi limanuljaskat kertoivat meitä rahastamaan tulleelle tarjoilijalle, että he tarjoavat meille korvaukseksi "neidin pahasta mielestä" drinkit. "OTTAKAA IHAN MITÄ VAAN MINÄ TARJOON!" Ei sitten otettu. Tarjoilija pahoitteli meille sivulauseessa iltaa, pyysi tulemaan joskus myöhemmin uudelleen ja viimeisenä lausahduksena kuulin tarjoilijan toteavan: "Ei täällä aina oo tällästä."
----------------------

Slumdog Millionaire. Leffa oli mieletön. Sitra soi ja sahramin keltainen ympäristö meluineen, sotkuisuuksineen ja... En edes osaa kuvailla. Mieletön leffa. Paras aikoihin. Vain Juno on saanut samanlaista vaikuttumista aikaiseksi. Itketti lopputekstien aikana. Nauratti. Oikeastaan itketti jo heti alussa. Ja hymyilytti. Nauratti.

Aivan älyttömän hyväntuulinen, mutta ei silti junomaisesti vaan vakavammalla tavalla. Leffaa katsoessani olin Intiassa. Olin siellä slummeissa ja elin pääosapojan onnea, pelkoa, surua ja naurua pursuilevaa elämää. Sitramusiikki soi välillä lähes korviavihlovan lujaa. Juuri niin lujaa kuin sen pitikin soida.

Täydellinen leffaelämys.

11 viikkoa enää

... ja sitten urani tämän muksulauman kanssa on ohi. Sitten näemme enää käytävillä ja ehkä joskus joillakin yläluokan tunneilla. Kolme ja puoli vuotta tiivistä yhteistyötä päättyy. Lopullisesti.

Aika jännää. Aika surullista. Aika haikeaa.

Ajatukset ovat jo osaltaan ensi vuoden haasteissa. Uudet ekaluokkalaiset ja paljon muutakin uutta. Uudet yhteistyökumppanit. Uudet tilat. Uusi rooli.

Taakse jää minun käsissäni muovautunut porukka, joka ei ehkä ole kaikilta osin se maailman helpoin tai maailman yhteen hitsautunein tai edes Suomen mittakaavassa mitenkään erityisen erikoinen. Mutta he ovat oppineet tekemään työtä nimenomaan minun käsissäni. Minun kanssani. Uskallan väittää, että tällä hetkellä ja vielä näiden 11 viikon ajan minä olen yksi tärkeimmistä auktoriteeteista heidän elämässään.

He selviävät kyllä - kuka mitenkin - tulevista vuosista. Eilinen sijaisen vetämä päivä sen taas osaltaan todisti. Olen tekemässä itseäni heidän suhteensa tarpeettomaksi. Jännittävää nähdä ensi syksynä, miten työni on onnistunut. Olisi enemmän kuin mielenkiintoista olla seuraamassa heidän ensimmäisiä viikkojaan hetki hetkeltä ensi elokuussa. Ja kyllähän minä lähes kaikkien kanssa olenkin.

Kunhan vaan dramatisoin.

Jäälle selälleen, hop.

"Onpas jäinen tie, täytyypä varo --- KOPS."

Menin suorilta jaloilta suoraan selälleen. Takaraivo kolahti jäähän, mutta onneksi kaulassa oli kaulaliina joka esti niskan pahimmat piiskaliikkeet ja kopsahduksen voima jäi varmasti pahinta mahdollista pienemmäksi. Ensimmäinen ajatus oli, että pääkoppa meni paskaksi. Tunnustelin kalloluita. Tunnusteltuani ja todettuani, ettei pää ole rikki, kurkistin tunnustelleen käden sormenpäitä. Tuleeko verta?

Ei verta ja pääsin jaloillenikin varmaan ihan parissa sekunnissa. Selvisin siis säikähdyksellä. Ainoastaan silmien takana vähän tuntui päänsärkyä ja kuhmu päässä, mutta ei mitään aivotärähdykseen viittaavaa muuten.

Illalla menin saunaan ja kun yritin nousta ylös lauteille selälleen käytyäni huomasin, että niskalihakset ovat hassun tuntuiset - ikään kuin voima pois lihaksista. Ja nyt seuraavana aamuna niskalihakset ympäri kaulaa ovat omituiset. Tuntuu siltä, etten jaksaisi pitää päätäni pystyssä. Tai jaksan toki, mutta tuntuisi paljon paremmalta jos ei tarvitsisi pitää päätä pystyssä vaan voisi vain maata sängyssä pää tyynyllä leväten. Leukaperien alta lihakset ovat jumissa. Niskat ovat jumissa. Tuntuu kuin puremislihaksetkin olisivat jumissa.

Ja ilta pitäisi pystyä/jaksaa bilettää ystävä L:n kolmekymppisiä.

"Ota puudutus viinillä", sanoi M.
Ei tee mieli. En halua tulla niin humalaan, että aamulla olisi paha olo. On tullut parista överistä sellainen pelko, etten kerta kaikkiaan halua enää juoda enempää, kun nousuhumala meinaa iskeä. En halua menettää kontrollia ja kärsiä huomenna helvetin lieskoja. Humalahakuisuus on muuttunut humalapeloksi. Ja krapulapeloksi.