30.3.09

JÄKÄJÄKÄJÄKÄ

Voi vit*u että mua rasittaa.

Lasten kanssa hommat kyllä sujuvat ja saan tämän puolen töistä helposti hoidettua. Mutta annas olla, kun pitäisi saada lasten asioita etenemään myös aikuisten rintamalla. Ei jumankauta etene. Nalkutan, nalkutan, jäkätän, muistutan, kyselen - ja ylläripylläri saan tästä kaikesta osakseni suhteellisen suoraa epäsuoraa vittuilua. "Etkö sä luota mun muistiin :) Mitä mä olen tehnyt ettet sä luota muhun :) Eikö me tästä jo puhuttu :) :) No, voidaan me VIELÄ käydä tää läpi :)"

HEHHEHE. Käytiinhän me se läpi. :) Ja kauheen mielellänihän minä nalkutan ja muistutan ja kysyn, että onko hoidettu. :) Se on tosi kivaa, usko pois. :) Ja juuri siitä syystä minä sitä teen. :) Ihan vain, kun on niin hirveän mukavaa nalkuttaa. :) Mä vaan aattelin, että kun tehokasta työaikaa on kahdeksan viikkoa ennen oppilaideni yläluokille siirtymistä, niin kyselisin perään, että missä mennään. :) :) Sen jälkeen ei oo kato enää mun huoli tää asia, mutta siihen asti yritän saada asiaa hoidettua :) :) :) :) :) >:| :) :)

Huomasin, että ammattimainen korrekti hymyni rakoili. Olo oli, kuin hymy olisi teipattu poskiin ja teipit alkavat joustaa kuluessaan. Ja kyllä minä huomasin, ettei vastapuolen teippauksetkaan enää pitäneet hymyä kasassa. Ihan tahallanihan minä tosiaan aiheutan oppilaineni töitä muille ihmisille. Kiusallani. Kun en muutakaan keksi.

Oon mä sen verran mulkero tyyppi.

2 kommenttia:

Demetrius kirjoitti...

Ohhoh, taitaa kollega tosiaan olla kesäloman tarpeessa. Tuttu tunne näin kevään korvilla, tosin yritän mahdollisuuksieni mukaan jättää suurimmat murheet seuraavalle vuodelle, voihan olla että ne ovat sitten jonkun muun murheita :-P

pimpula kirjoitti...

No juu. Ainahan kesäloma tulee tarpeeseen. :) Suuria murheita en halua jättää ensi vuodeksi jos vaan mahdollista, koska silloin remmiin astuvat uudet ihmiset (luokanvalvoja, aineopettajat, uudet luokkakaverit, jne, jne.) ja kaikki lasten asioiden eteenpäin vieminen viivästyy kuukausikaupalla, kun lapset ja aikuiset ja perheet tutustuvat keskenään.

Tässä tulee itselle samanlainen olo kuin niille vanhemmille, jotka haluaisivat lapselleen apua, mutta mikään ei etene. Vänkään ja vänkään ja vaadin ja vaadin, koska jos vain olen hiljaa ja mukaudun, ei oppilaani koskaan pääse auttamisjonossa kärkisijoille vaan aina tulee tapauksia, jotka menevät ohi tai opettajia, jotka aktiivisemmin vaativat oppilaalleen apua.

Kyllä tämä tästä ;) Koiran kanssa ulkoileminen auttoi kummasti. Minä olen parhaani tehnyt, sen on pakko riittää.