epäilyksiä

Se on inhottavaa, kun rupeaa epäilemään itseään ja muistiaan. Teen sitä erityisesti työvuorolistojen kanssa usein. Olen merkinnyt itselleni työlistasta vuoroni, mutta yli viikon lomailtuani alan epäillä, että minun olisi pitänyt olla eilen töissä. Ja miksikö se huolettaa? Olisivathan nuo soittaneet töistä, että "Tule ny saakeli töihin sieltä!" Vaan eivätpä voi soittaa, kun kännykkäliittymä vaihtui, ja sim-kortti on Lahdessa. Unohdin sen sinne. Kyllä ketutti. Nyt jännityksellä töihin katsomaan, olisiko eilen pitänyt olla töissä. Tuskin. En ole koskaan vielä jättänyt kokonaista työvuoroa väliin. Liian aikaisin olen mennyt pari kertaa.

Polkupyörä palautui takaisin polkupyörämäiseksi, kun M saapui kotiin illalla töistä. Päivällä minä yritin sitä Lahdesta raahamisen jäljiltä kasata, mutta eihän siitä tullut kuin syvääkin syvempi vitutus. Olin valmis mättämään lähimmäisiä turpiin, kun takapyörän asentaminen ei onnistunut, vaikka iskä Lahdessa oli vakuuttanutkin, että "Kyllä sä osaat!" Rasittaa välittömästi, kun oletetaan että tuo on helppoa ja se osoittautuukin mission impossibleksi. Selkäkin on valmistujaisreissun jäljiltä ihan paskana. Juilii ikävästi kylkiin asti ja alaselkää jomottaa. Nyt ovat lihaksetkin selästä kipeät. Istuminen on erityisen vaikeaa.

No, ihan mukavaa silti, ja mielialakin kohosi eilisen blah-mielialan syövereistä ihan positiiviseksi. Kohta taidan polkea itseni pyörälläNI opiskelijaruokalaan ja sitten sitä kassatäteilyä.