Otsa rypyssä näytin matematiikan luennoitsijan silmissä varmasti hyvinkin pohdiskelevalta opiskelijalta. Harmi vain, että todellisuus oli toinen. Todennäköisyydet kaikkine hienouksineen suhisivat ohi tuijottaessani kelloa. "Naks." Minuutti. "Naks" Minuutti. Odottavan aika on pitkä. Ja mitäkö minä odotin? Yllättävää kyllä, en erityisesti odottanut matematiikan luennon loppumista, vaan ennemminkin seisomaaan pääsemistä. Istuminen on kamalinta, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Jos olisin todella reteä ja vähät välittäisin mistään muiden ajatuksista, asettuisin luennon ajaksi selälleen maahan ja jalat tuolille. Ja vaikka en ihan hirveästi muiden ajatuksista välitäkään, lattiat ovat yliopistollamme niin vetoiset, että olen jättänyt tämän option vielä käyttämättä.
Viikoksi Espooseen. Mukavaa mukavaa, mutta miten minä selviän yli viisi tuntia bussissa, jossa perusajatuksena lienee juurikin tuo istuminen..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti