Ovatko varpaani aina olleet noin kaukana?
Miten ihmeessä saan sukat noin kaukana oleviin jalkoihin?
Onko todella mahdollista istua kaksi tuntia luennolla itkemättä tuskasta?
Miksi terveestä selästä ei huomaa iloita silloin, kun se on terve?
Miten ihmeessä käyn vessassa, kun en taivu mihinkään?
Olisiko jollain jotain todellisuutta vääristäviä aineita?
Saisinko jonkun piikin, joka vie tuntoaistin?
Kuinka pääsen yliopistolta pois, kun saapuminenkin oli lähes mahdotonta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Se on kyl hassua miten sitä selkäkipua ei osaa edes ymmärtää silloin, jos ei oma selkä oo ollu täysin juntturassa. "Miten niinku selkä kipeä?"
Ite oon taistellu selän kanssa viimeiset kuusi(onko siitä jo niin kauan?!) vuotta, ilman mainittavia tuloksia. Tosin totaalijumi(se milloin ei voi liikkua) tulee onneks tosi harvoin, ehkä ollu muutaman kerran. Ja silloin mulla ei ainakaan kolmiolääke-lihasrelaksantit auttanu paljoakaan.
Tosin nykyään en selkäkipua ja -jumia enää pahemmin huomaa, kun nykyään on niska niin kipeä. Se peittää selkäkivut tehokkaasti. Tosin vaihtaisin tän niskakivun selkäkipuihin ihan koska vaan takaisin.
Eli oo optimisti: suhteessa muhun voit nyt kuvitella ittes sellaseks terveeks ihmiseks ilman selkäkipuja, ja mä voin olla se jolla niitä on. Sit vaan ihmettelet miten sun oma tilantees muka voisi olla pahempi. Miten niinku selkä kipeä? ;)
Juu kyllä tässä lääketokkurassa tuntee itsensä onnelliseksi kuin orava. Tekisi mieli käpertyä omaan pesään nukkumaan, vaan pitää siirtää ruho yliopistolle kohta. Oon taistellut omaa sisällissotaani selkää vastaan oikeastaan koko elämäni ajan. Välillä jumittavat myös niskat. Ei siihen kipuun silti totu, vaikka jumitila tulee säännöllisen epäsäännöllisesti pari-kolme kertaa vuodessa.
Voin silti koittaa olla se terve onnellinen ilman selkäkipuja. Siihen tosin tarvitaan normaalia vahvempi mielikuvitus.
Lähetä kommentti