Minä olen tavallinen. Näin siis ainakin omasta mielestäni. Olen se Maija Meikäläinen, joka asuu suomessa, puhuu suomea, käyttää housuja ja tavallisia paitoja, syö tavallista kotiruokaa (tai toisinaan ulkona jotain ulkolaista ruokaa) ja käy yliopistolla opiskelemassa ja katselee televisiosta hömppäsarjoja.
Kämppikseni puolestaan. Hän osti pullon viiniä. Hän ei ostanut sitä siksi, että pitäisi viinistä. Hän ei ostanut sitä tullakseen humalaan. Hän osti viiniä, koska lasillinen viiniä päivässä on terveellistä. Näin joku oli kämppikselleni kertonut. Hän mietiskelee joka aamu 10 minuuttia. Hän tekee itselleen joka ilta aamupuuron valmiiksi odottamaan. Hän polttaa suitsukkeita. Hän ei käytä tiskatessa tiskiainetta. Hän tekee itselleen opiskeluaikataulun vapaa-ajalle, jotta tehtävät tulisivat tehdyiksi. Kummallista, eikö vain?
Tai mistä minä tiedän. Minusta se on kovin kummallista. Ei noista asioista mikään minua henkilökohtaisella tasolla rassaa tai hirvitä (paitsi se, että jos ja kun hän lainaa minun astioitani, olisi mukava saada ne takaisin tiskiaineella tiskattuna), joten tehköön kuin tahtoo. En vain koskaan ole tuntenut tälläistä ihmistä, saati että olisin asunut yhdessä mietiskelevän aamuvirkun kanssa.
--
Tänään tarjottiin viikoksi sijaisuutta itähelsinkiläisessä ekaluokassa. Olin juuri astumassa bussiin, joka vie minut opiskelemaan 350 kilometrin päähän. Oli kovin kovin kovin vaikeaa kieltäytyä. En tiedä teinkö oikein. Jälkikäteen tosin keksin perustelun, joka vahvistaa päätökseni, sillä keskiviikkona pitää noutaa resepti lääkäriltä. Päätöksen tehdessäni vaakakupeissa painoivat sijaisuuden puolella raha, asuminen M:n kanssa koko viikon, viiden tunnin matkustaminen pois ja työkokemus. Opiskelukaupungin puolella painoi matematiikan haasteellisuus ja työn aiheuttamat aamuheräämiset. Jos olisin täysin rehellinen, kertoisin, että aamuheräämisten vuoksi kieltäydyin viikon sijaisuudesta. Jos huijaan hieman, väitän, että päätökseni perustui kevyesti myös matematiikan luentojen varaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti