On olemassa kulttuuria. Ja sitten on olemassa kulttuuria. Tänään minä maistoin kumpaakin. Ääripäissä voisivat olla esimerkiksi Wienissä koettu Strauss-konsertti ja toisaalla Kiasmassa esillä olleet eritteet tehosekottimessa. Joku toinen pistäisi ääripäihin ehkä Aleksis Kiven ja salarakkaiden sinkun. Minun näkemykseni ääripäistä on tämän illan perusteella seuraava: Virhe -näytelmä - Matti Nykäsen laulushow.
Helsingin Kansallisteatterissa kului kulttuurin parissa mukavasti hetki jos toinenkin. Seela Sella ja Kyllikki Forssell tekivät Pirkko Saision näytelmästä miellyttävää katseltavaa. Kokemus tuo elämykseen tiettyä helppoutta ja keveyttä. Näiden näyttelijöiden puolesta ei tarvitse jännittää. He tekevät työnsä varmasti ja sujuvasti. Heidän vahvuutensa ja yhteistyökykynsä loistivat selkeästi kirkkaampina nuorempien ja kokemattomampien näyttelijöiden rinnalla.
Ja sitten näytelmä loppui.
M oli tänään töissä ravintolassa, jonka illan supertähdeksi oltiin saatu (??) M. Nykänen. Pääsin siivellä ilmaisiksi sisään, joten sinne siis. Ensimmäinen biisi. En tiedä tuntisinko sääliä vai huvittuneisuutta. Matti vetää ja kansa hurraa. Vaan he eivät taida nauraa Matin kanssa. He nauravat Matille. He eivät halua nähdä esiintyjän onnistuvan. He haluavat kulttuuria, jossa voi nauraa esiintyjälle. Voi tuntea itsensä hyväksi. Hetken tunnen sääliä. Mutta jotenkin se sääli vain katoaa. En jumalauta rupea tuota säälimään. Hakkaa vaimoaan. Lyö, kun ei muutakaan keksi. Ei opi vankila-ajastaan mitään. Toistaa samaa kaavaa. Ja silti naiset ja miehet hurraavat. Hyvä Matti! MATTI! Mille ne oikein hurraavat? En pysty enää edes huvittuneesti hymyilemään. Nämähän hurraavat tuolle ihmiselle, joka on kaiken ihmisyyden vääristymä. Hyvä Matti! Jee! Ei helkkari. "Siinä on esiintyjä suoraan kansan riveistä", toteaa vieressäni seisova mies. Mitä vittua? Tuollainenko suomalainen mies on? Minua kuvottaa fyysisesti. Oksettaa.
Katsoja nousee lavalle. Hän heiluttelee käsiään ja ryntää kohti Nykästä. Turvamies tarttuu yli-innokkaan katsojan olkapäihin ja viskaa takaisin katsomon puolelle. Nykänen näyttää hurjistuneelta. Hän viittoo katsojaa takaisin lavalle. "Tule tänne. Saat turpiin niin että rytisee! Tule lavalle! Noh. Turpiis saat, saatana!" Kitaristi huutaa Matille jotain ja seuraava biisi alkaa. Matti heristelee biisin aikana katsojalle ja heiluu uhkaavasti hänen edessään. Kappaleen loputtua Nykänen yrittää kai pyytää anteeksi. Tai mitä lie haluaisi tarkoittaa sanomalla: "Olen pahoillani, että hermostuin, mutta jos nouset tänne MINUN lavalleni vielä, niin siitä nousee sellainen mättely, että..." Minua oksettaa. Viimeisenä spiikkinään Nykäsen kitaristi lupaa, että Matti säilyy lööpeissä. "Matista tulee vielä isoja otsikkoja! Sen lupaan!! Hyvää yötä!"
Poistun ravintolasta tyrmistyneenä. Paha olo seuraa kotiin asti. Miten ihmiset voivat hurrata? He eivät takuulla ajattele hurraavansa pahoinpitelijälle - miehelle, joka ei kykene hillitsemään itseään, vaan toistuvasti vahingoittaa muita ihmisiä ja joka ei opi virheistään.
"Sylissäs sun / mä rauhoitun / ja oma itseni oon.." Kuvottava mielikuva Matista, Mervistä ja nyrkistä.
Helsingin Kansallisteatterissa kului kulttuurin parissa mukavasti hetki jos toinenkin. Seela Sella ja Kyllikki Forssell tekivät Pirkko Saision näytelmästä miellyttävää katseltavaa. Kokemus tuo elämykseen tiettyä helppoutta ja keveyttä. Näiden näyttelijöiden puolesta ei tarvitse jännittää. He tekevät työnsä varmasti ja sujuvasti. Heidän vahvuutensa ja yhteistyökykynsä loistivat selkeästi kirkkaampina nuorempien ja kokemattomampien näyttelijöiden rinnalla.
Ja sitten näytelmä loppui.
M oli tänään töissä ravintolassa, jonka illan supertähdeksi oltiin saatu (??) M. Nykänen. Pääsin siivellä ilmaisiksi sisään, joten sinne siis. Ensimmäinen biisi. En tiedä tuntisinko sääliä vai huvittuneisuutta. Matti vetää ja kansa hurraa. Vaan he eivät taida nauraa Matin kanssa. He nauravat Matille. He eivät halua nähdä esiintyjän onnistuvan. He haluavat kulttuuria, jossa voi nauraa esiintyjälle. Voi tuntea itsensä hyväksi. Hetken tunnen sääliä. Mutta jotenkin se sääli vain katoaa. En jumalauta rupea tuota säälimään. Hakkaa vaimoaan. Lyö, kun ei muutakaan keksi. Ei opi vankila-ajastaan mitään. Toistaa samaa kaavaa. Ja silti naiset ja miehet hurraavat. Hyvä Matti! MATTI! Mille ne oikein hurraavat? En pysty enää edes huvittuneesti hymyilemään. Nämähän hurraavat tuolle ihmiselle, joka on kaiken ihmisyyden vääristymä. Hyvä Matti! Jee! Ei helkkari. "Siinä on esiintyjä suoraan kansan riveistä", toteaa vieressäni seisova mies. Mitä vittua? Tuollainenko suomalainen mies on? Minua kuvottaa fyysisesti. Oksettaa.
Katsoja nousee lavalle. Hän heiluttelee käsiään ja ryntää kohti Nykästä. Turvamies tarttuu yli-innokkaan katsojan olkapäihin ja viskaa takaisin katsomon puolelle. Nykänen näyttää hurjistuneelta. Hän viittoo katsojaa takaisin lavalle. "Tule tänne. Saat turpiin niin että rytisee! Tule lavalle! Noh. Turpiis saat, saatana!" Kitaristi huutaa Matille jotain ja seuraava biisi alkaa. Matti heristelee biisin aikana katsojalle ja heiluu uhkaavasti hänen edessään. Kappaleen loputtua Nykänen yrittää kai pyytää anteeksi. Tai mitä lie haluaisi tarkoittaa sanomalla: "Olen pahoillani, että hermostuin, mutta jos nouset tänne MINUN lavalleni vielä, niin siitä nousee sellainen mättely, että..." Minua oksettaa. Viimeisenä spiikkinään Nykäsen kitaristi lupaa, että Matti säilyy lööpeissä. "Matista tulee vielä isoja otsikkoja! Sen lupaan!! Hyvää yötä!"
Poistun ravintolasta tyrmistyneenä. Paha olo seuraa kotiin asti. Miten ihmiset voivat hurrata? He eivät takuulla ajattele hurraavansa pahoinpitelijälle - miehelle, joka ei kykene hillitsemään itseään, vaan toistuvasti vahingoittaa muita ihmisiä ja joka ei opi virheistään.
"Sylissäs sun / mä rauhoitun / ja oma itseni oon.." Kuvottava mielikuva Matista, Mervistä ja nyrkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti