sitä tavallista

Elämä mennä puksuttaa radallaan. Päivät kuluvat, mikä mitenkin. Eilinen kului lähinnä matkustaessa Espooseen. Eihän siinä opiskelukaupunkivisiitissä ollut mitään älyä, mutta tulipa käytyä. Tai no. Olihan fysioterapia taas ihan mukavaa ja rentouttavaa. Ne pikkuruiset sähkölämiskät selässä aiheuttavat niin rentoutuneen olon, että olen kaksi kertaa jo oikeastaan nukahtanut terapiassa. Sellaista pientä surinaa lihaksissa ja lämpöpeitto selän päällä. Ren-tout-ta-vaa. Ja selän hermoradat ja lihakset tuntuvat fysioterapian jälkeen aina siltä kuin olisi löysennetty selässä kireällä olevaa kuminauhaa. Tunnen itseni terapiasession jälkeen aina notkeammaksi ja notkeammaksi. Tosin vielä ei ole toivoakaan, että haara-asennossa istuessani painaisin otsan polveen, kuten tavallisesti pystyn hetken venyttelyn jälkeen aivan helposti tekemään.

Kaveri ilmoitti, että minulle saattaisi olla työpaikka itähelsinkiläisessä koulussa joulun jälkeen. Wau. Huh. Hui. Iik. Olisihan se kivaa saada töitä kevääksi. En mä vielä edes oikeastaan haluaisikaan sellaista "lopullista" työpaikkaa. Tahtoisin vaan katella, kokeilla ja testailla sitä työelämää sitten kun siihen on pakko sukeltaa.