Miten ihmeellisillä hakusanoilla ihmiset joutuvatkaan kolooni? Hyvinkin ihmeellisillä, sen voin sanoa. En edes muista käyttäneeni moisia lausahduksia ja sananparsia, joilla ihmiset ympäri Suomen tänne eksyvät. Terävimmässä kärjessä seikkalevat haut "Huomenna mennään Korkeasaareen" ja PMMP:n sanoitukset, joita tekstissäni mitä ilmeisimmin on vilahdellut. Tällä viikolla kävijöitä on myös esimerkiksi hauilla "minä selviän" ja "järjestysmies töitä". Pornosta en ole tainnut mainita sanallakaan, eikä seksisanasto muutenkaan ole hallussa, sillä kinkyillä ja punastuttavilla hauilla sivuilleni ei olla päädytty kertaakaan. Pitäisiköhän asialle tehdä jotain? Seksihän kiinnostaa tunnetusti ihan jokaista. Kaikki me haluamme tietää toistemme sänkykamarielämästä pilkulleen sen, mitä vällyjen välissä on päässyt tapahtumaan. Tai sitten emme halua. (Tästä tulee mieleeni eräs ystävä, joka etenkin hieman villimmässä nuoruudessaan kertoi kaiken alastomana toteuttamistaan asioista, halusin sitä tai en. Yleisesti ottaen en halunnut, mutta tiedän silti, että esimerkiksi kolmestaan harrasteltaessa ystävälleni voi sattua yllättäviäkin asioita. Niin. Näitä tarinoita minä kuuntelin, kun en muutakaan voinut.)
Miten pienistä asioista ihminen voi saada jännitystä elämäänsä? Jälleen kerran eilen huomasin, että joka bussimatka Lahdesta Helsinkiin saattaa suistaa joidenkin elämän raiteiltaan. "Mihin mä pistän mun laukun?!!" "Missä mä odotan sua, kun astun ulos bussista?!!" "Kenelle mä maksan sen matkan?!!" Kyse on ikäisestäni ihmisestä, joka on kertakaikkisen uskomattoman epävarma itsestään tietyissä asioissa. Hän ajattelee enemmän sitä, mitä muut hänestä ajattelevat kuin omaa hyvinvointiaan. "En kehtaa ottaa matkalaukkua! Mitä muut ajattelee! Ok voin ottaa sen, jos sä kannat sitä. Mä kannan sun reppua." "Mitä muut ajattelee, jos mulla on kahtena päivänä samat housut?!" "Nehän tuijottaa mua, jos mä otan sen matkalaukun bussiin sisälle mukaani!"
Voi kunpa minäkin olisin maailmankaikkeudelle noin tärkeä. Kaikki kiinnittäisivät asioihini huomiota, katsoisivat vain ja ainoastaan minua MINUA MINUA ja muistaisivat vielä kahdenkymmenen sekunnin kuluttua kadulla toisemme ohitettuamme, kuinka olin epähuomiossa raapinut nenääni. Harmi, etten voi mitenkään uskoa olevani noin tärkeä. Ei ihmisiä kiinnosta, millainen laukku minulla on. Eivät he enää tunnin kuluttua muista, vaikka olisin kaivanut nenääni julkisella paikalla. Eivät he kiinnitä huomiota. Mutta ehkä ystävässäni on SITÄ JOTAIN, joka saa vieraat ihmiset kiinnittämään tuollaisiin asioihin pohjatonta huomiota.
Minä luotan siihen, että olen osa harmaata massaa. Voin tehdä lähes mitä haluan (lain ja asetusten sallimissa rajoissa), eivätkä ihmiset silti muista minua enää seuraavana päivänä. Se on useassakin mielessä helpottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti