umph

Kesätyö alkaa pikkuhiljaa tuntua rasittavalta. En enää jaksaisi millään raahautua töihin. Vain 4,5 tuntia tänään, ja silti se tuntuu pitkältä ajalta. Tänään työparina jälleen kiroileva merimiesrouva. Saa nähdä joudunko taas komentamaan sitä punahiuksista rottamaista pikkujätkää, joka luulen olevansa kylän kuningas, jolla on kylän suurin kypärä ja letku letkeä. Pistän sen housut tutisemaan, jos vielä jatkaa rasittavaa käyttäytymistään.

Eilen (tai tänään) käytiin kahden jälkeen yöllä katsastamassa yhtä Helsingin baareista. Itse olisin vanhana ja väsyneenä ja kaavoihini kangistuneena ollut ihan valmis jäämään kotiin, kun lähtö viivästyi noinkin myöhäiselle, mutta maltoinpas pitää suuni kerrankin kiinni. M ja M:n kaveri S seuranani käytiin tuhoamassa iltaoluet. Katselin poikien biljardimatsailua. M vain on niin suunnattoman ylivoimainen, ettei S:llä ollut mitään mahdollisuuksia.

En oikein tiedä mitä tunnen. Välillä ahdistaa oleminen ja eläminen M:n kanssa. Tai ei niinkään M:n kanssa, vaan itseni kanssa. Jos M on hetkenkin vakava tai jotenkin sellainen, että naisenvaistoni suorastaan kirkuu hälytysmerkkiä, niin olen henkisesti hajalla. Naisenvaisto on sellainen kapistus, josta voisin haluta eroon. Naisenvaistoni hälyttää mitä ihmeellisimmistä asioista ja se tekee elämästäni jotenkin epävarmaa ja epäluotettavaa. En uskalla luottaa siihen, että M oikeasti OIKEASTI viihtyisi kanssani. Rasittavaa sellainen. Enkä tietenkään voi uskoa M:n vakuuttelua siitä, että hän viihtyy kanssani. "Ne ovat vain sanoja. Ei voi uskoa." Loogista päättelyä, eikö?