mielikuvia

Tämän mielikuvan minä olen luonut Helsingin yhdestä köyhästä asuinalueesta. Nämä ihmiset luovat katsauksen mielikuvaani, jonka olen rakentanut kahden kassatätipäivän aikana.

Mummo, jolla on toppatakki ja baskeri. Ulkona on ~30 asteen helle.
Nainen, jolta puuttuvat hänen oman kertomuksensa mukaan kaikki varpaat.
Mies, joka on juonut (ehkä jo vuosia) rähinäviinaa.
Nainen, jonka ravinto koostuu lähinnä nesteistä.
Vanha mies, joka kertoo minun olevan juuri kuin äitini - vien kaikki hänen rahansa.
Nuorehko poika, joka vie leipäveitsi maksuvälineenä kasan tupakkaa. (Tämä tapaus takasi jännittävän työpäivän, sillä saavuin töihin yhtä matkaa poliisien kanssa.)
Ei lapsia.

Muita hyvin kuvaavia piirteitä:

Pullonpalautuslappuja. Vielä pullonpalautuslappuja. Lisää pullonpalautuslappuja.
Ja loputtomasti Visa Electroneja. Olen jotenkin tottunut ajattelemaan sitä lasten luottokorttina. Asia ei näköjään ole niin.
Likaisia hiuksia ja pesemättömiä vaatteita.
Paljon tatuointeja.
He eivät vaadi palveluasennetta, joten ihmeissäni illan mittaan jätin tervehtimiset vähemmälle, koska aiheutin tervehdyksellä lähinnä hämmennystä.

Tämä mielikuvani on lähes puhtaan vääristynyt. Olen aivan varma siitä. Tuolla asuinalueella asuu varmasti myös lapsiperheitä ja hyvin ansaitsevia ns. "normaalin" kansalaisen mitat täyttäviä suomalaisia ja ulkomaalaisia ihmisiä. Silti olen täysin varma myös siitä jollain tapaa vaikeasti myönnettävästä asiasta, että tuon alueen ihmiset eroavat oman työpaikkani asuinalueen ihmisistä.

Vertailun vuoksi kirjaan tähän vielä listan niistä piirteistä, jotka mielestäni kuvaavat oman työpaikkani kanta-asiakasta.

Tyylikkäät (?) - luultavasti designia - vaatteet. Huiveja. Hattuja. Olkatoppauksia. Pukuja. Kravatteja.
Maksuvälineenä Visa, MasterCard, AmEx tai pankkikortti.
Puheliaita. Tottuneet saamaan henkilökohtaisesti hyvää palvelua ja osaavat vaatia sitä.
Lapsia, joista mielestäni suurin osa sosiaalisiksi ja kohtalaisen kohteliaiksi kasvatettuja.
Och naturligtvis människor som talar svenska.