äääh

Jotenkin rasittaa M. En tiedä miksi ja miten, mutta rasittaa. Hän ei halua puhua asioista, joista pitäisi puhua. Pitäisi puhua siitä, mitä tehdään kun valmistun alle puolen vuoden päästä. Kerran asiasta mainitsin. "Minua ahdistaa se, mitä tulee tapahtumaan." Hetki hiljaisuutta. "Hyvää yötä." Joo. Justiinsa. Ihanaa. En oikein tiedä pitääkö M minua niin itsestäänselvyytenä, ettei häntä pelota yhtään jos vaikka päättäisinkin vaihtaa maisemaa ilman M:ää ensi jouluna. Kai hän olettaa minun olevan muuttamassa yhteen ja kaikki on kiinni vain M:n mielihalusta. Mutta kun ei asia ole niin. Miten ihmeessä minä voisin olla muuttamassa yhteen ihmisen kanssa, joka on niin epävarma tai epätietoinen tai epähalukas puhumaan asiasta kuin M on. Kysyin eilen M:ltä onko hänestä mukava asua minun kanssani. "On." Ja rutistus. Mutta kun. Minä haluaisin puhua enemmän. Minusta tuntuu, ettei M puhu koskaan juuri mitään. Se olen minä joka puhuu ja höpisee. Ja kun olen sanottavani sanonut, olemme hiljaa.

En tiedä. Kai tästä(kin) pitäisi puhua M:n kanssa. En vain osaa, kun tiedän ettei M halua puhua. BLAH.