Nyt se on tehty. Viimeiset yhteydet opiskelukaupunkiin on katkaistu. Muuttokuorma odottelee Lahden kotona peräkärryssä parempaa tulevaisuutta ja lämpimämpiä hetkiä Espoossa. En nähnyt enää kämppistä. Eipä kyllä ole väliksikään. (Ei kämppikseni kai oikeasti ole hirviö. Ihan kiva kai, mutta meillä ei kemiat kohtaa.) Eikä tuntunut edes haikealta poistua kaupungista. Ainoan haikeahkon hengenvetäisyn tein yliopiston aulassa. Ei enää kahvihetkiä. Ei enää ruokailuita ja keskusteluita. Ei enää luentoja tai matematiikan ryhmäistuntoja. Ei enää. Se on historiaa.
Vaan nokka kohti tulevaisuutta.
Ja ale-myyntejä. Olen soutanut ja huovannut pitkin ostoskeskusten käytäviä. Kosketellut ale-lapuin varustettuja hörhelöitä ja käynyt sovituskopissa toteamassa, etten ole vartaloltani samanlainen kuin H&M:n kohdeasiakkas vaikuttaisi olevan. Liian iso takapuoli. Liian lyhyet jalat. Liikaa rintavarustusta. Jos aikoisin vaatekauppiaaksi, perustaisin vaatekaupan itselleni. Ja ehkä siinä samalla muutkin kokoiseni asiakkaat voisivat ostaa minulta farkkuja, joiden lahkeita ei tarvitse lyhentää. Olen kerran eläessäni ostanut sellaiset farkut. Tämä ihme tapahtui muistaakseni Itäkeskuksen tai Forumin jostain farkkuerikoisliikkeestä. Niin ja ne farkut istuivat myös takapuolen kohdalta. Siihen liikkeeseen pitäisi palata.
(En ole kirjoittanut tänne taas kovin pitkään aikaan ja nyt pompsahtelee ajatuksia päähän ihan satunnaisesti. Kuten se, että koiralla on hassu tapa nousta sohvalle ja tunkea itsensä kainaloon. Nenä kainaloon. Nosto nenällä. Käsi nousee. Koira änkeytyy kainaloon.)
Asia, jota olen ihmetellyt: Miksi yleisönosaston kirjoitukset ovat niin usein negatiivisin keinoin provosoimaan pyrkiviä? Kaikki esitetään kovin mustavalkoisena. Ääriesimerkkinä tietenkin uutislehti Satasen ja Metron tekstiviestipalstat. Toisaalta ne nyt menevät kaikessa huonoudessaan huumorin puolelle. Tänään Etelä-Suomen sanomissa oli piristävä poikkeus. Kirjoittaja kiitti sairaskohtauksen saanutta auttaneita henkilöita. Piristävää, kertakaikkiaan.
Ei mulla muuta. Kuulemisiin.
Vaan nokka kohti tulevaisuutta.
Ja ale-myyntejä. Olen soutanut ja huovannut pitkin ostoskeskusten käytäviä. Kosketellut ale-lapuin varustettuja hörhelöitä ja käynyt sovituskopissa toteamassa, etten ole vartaloltani samanlainen kuin H&M:n kohdeasiakkas vaikuttaisi olevan. Liian iso takapuoli. Liian lyhyet jalat. Liikaa rintavarustusta. Jos aikoisin vaatekauppiaaksi, perustaisin vaatekaupan itselleni. Ja ehkä siinä samalla muutkin kokoiseni asiakkaat voisivat ostaa minulta farkkuja, joiden lahkeita ei tarvitse lyhentää. Olen kerran eläessäni ostanut sellaiset farkut. Tämä ihme tapahtui muistaakseni Itäkeskuksen tai Forumin jostain farkkuerikoisliikkeestä. Niin ja ne farkut istuivat myös takapuolen kohdalta. Siihen liikkeeseen pitäisi palata.
(En ole kirjoittanut tänne taas kovin pitkään aikaan ja nyt pompsahtelee ajatuksia päähän ihan satunnaisesti. Kuten se, että koiralla on hassu tapa nousta sohvalle ja tunkea itsensä kainaloon. Nenä kainaloon. Nosto nenällä. Käsi nousee. Koira änkeytyy kainaloon.)
Asia, jota olen ihmetellyt: Miksi yleisönosaston kirjoitukset ovat niin usein negatiivisin keinoin provosoimaan pyrkiviä? Kaikki esitetään kovin mustavalkoisena. Ääriesimerkkinä tietenkin uutislehti Satasen ja Metron tekstiviestipalstat. Toisaalta ne nyt menevät kaikessa huonoudessaan huumorin puolelle. Tänään Etelä-Suomen sanomissa oli piristävä poikkeus. Kirjoittaja kiitti sairaskohtauksen saanutta auttaneita henkilöita. Piristävää, kertakaikkiaan.
Ei mulla muuta. Kuulemisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti