Elämässäni on eräs asia, joka säilyy yhtä suurena mysteerinä päivästä ja vuodesta toiseen.
Nimittäin.
En kertakaikkisen mitenkään ole kyennyt rakentamaan itselleni päänsisäistä edustusta (eli skeemaa - olenpa sivistyssanainen) tästä yliopiston rakennuksesta. En mitenkään, MITENKÄÄN, pysty käsittämään, miten yliopiston toinen kerros voi muka mitenkään, MITENKÄÄN, olla samassa suunnassa alakerran kanssa. Minun pääni sanoo, että yläkertaa ei ole mitenkään voitu rakentaa suoraan alakerran päälle, sillä yläkerran käytävä menee alakerran käytävään nähden täysin ristikkäisesti.
yläkerran käytävä: | alakerran käytävä: _
Ja silti voisin ehkä vaikka vannoa, että muiden opiskelijoiden ja etenkin rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin mielestä käytävät sijaitsevat täydellisen päällekäin ja kulkevat samoja ratoja.
Ja mitenkös tämä tekee elämästä yllätyksellistä? No siten, että koska yläkerran käytävä menee näin:| niin en koskaan tiedä kumpaan päähän alakerran käytävää - joka kulkee näin: _ - joudun. En siis pysty valitsemaan nopeinta, suorinta tai lyhyintä reittiä. Rappusten alapäässä odottaa aina yllätys. Täysin sattumanvaraisesti tulen rappusia joko ruokalan oikealle tai vasemmalle puolelle, eikä sillä tuntuisi olevan mitään merkitystä, kummasta yläkäytävän päästä rappuset valitsen.
En tietenkään aikuisten oikeasti ole niin höperö, etten puhtaan päättelyketjun avullä pääsisi oikeaan lopputulokseen rappusten alapäässä odottavan paikan suhteen. Mutta silti joudun täällä vietettyyn aikaan nähden käyttämään kohtuuttoman pitkän ajan, että pystyn tuon arvauksen tekemään edes kohtalaisella varmuudella. Niinpä yleensä jätänkin arvaamatta ja valitsen rappuset, jotka ensimmäisenä sattuvat kohdalle, tulen alas ja eteen avautuvan paikan perusteella jatkan matkaani.
Aivoissani taitaa olla kolhu tämän skeeman kohdalla. Jännitys elämässä säilyy.
Nimittäin.
En kertakaikkisen mitenkään ole kyennyt rakentamaan itselleni päänsisäistä edustusta (eli skeemaa - olenpa sivistyssanainen) tästä yliopiston rakennuksesta. En mitenkään, MITENKÄÄN, pysty käsittämään, miten yliopiston toinen kerros voi muka mitenkään, MITENKÄÄN, olla samassa suunnassa alakerran kanssa. Minun pääni sanoo, että yläkertaa ei ole mitenkään voitu rakentaa suoraan alakerran päälle, sillä yläkerran käytävä menee alakerran käytävään nähden täysin ristikkäisesti.
yläkerran käytävä: | alakerran käytävä: _
Ja silti voisin ehkä vaikka vannoa, että muiden opiskelijoiden ja etenkin rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin mielestä käytävät sijaitsevat täydellisen päällekäin ja kulkevat samoja ratoja.
Ja mitenkös tämä tekee elämästä yllätyksellistä? No siten, että koska yläkerran käytävä menee näin:| niin en koskaan tiedä kumpaan päähän alakerran käytävää - joka kulkee näin: _ - joudun. En siis pysty valitsemaan nopeinta, suorinta tai lyhyintä reittiä. Rappusten alapäässä odottaa aina yllätys. Täysin sattumanvaraisesti tulen rappusia joko ruokalan oikealle tai vasemmalle puolelle, eikä sillä tuntuisi olevan mitään merkitystä, kummasta yläkäytävän päästä rappuset valitsen.
En tietenkään aikuisten oikeasti ole niin höperö, etten puhtaan päättelyketjun avullä pääsisi oikeaan lopputulokseen rappusten alapäässä odottavan paikan suhteen. Mutta silti joudun täällä vietettyyn aikaan nähden käyttämään kohtuuttoman pitkän ajan, että pystyn tuon arvauksen tekemään edes kohtalaisella varmuudella. Niinpä yleensä jätänkin arvaamatta ja valitsen rappuset, jotka ensimmäisenä sattuvat kohdalle, tulen alas ja eteen avautuvan paikan perusteella jatkan matkaani.
Aivoissani taitaa olla kolhu tämän skeeman kohdalla. Jännitys elämässä säilyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti