Vietin eilen bussissa elämäni pisimmät ja pelottavimmat tunnit. Olen jostain kaivanut esille pelon autoja kohtaan. Tai lähinnä tällä kertaa busseja. Pelkäsin niin paljon. En osaa edes kertoa. Pelkäsin. Olin kauhusta jäykkä, kirjaimellisesti. Tuijotin tietä ja mieleni teki mennä anelemaan bussikuskilta, ettei hän tappaisi minua. Olin hänen armoillaan. Ja hän aivan takuulla oli maailman PASKIN bussikuski ikinä. Sohjoa tiellä ja näyttää jäiseltä. Kuski ajaa kuin mikäkin rallikuski tai rattijuoppo. Tien laidasta laitaan. Sohjo kiskaisee autoa vasemmalle. Kuski korjaa liikettä oikealle. Ajamme oikealla olevaa sohjoon. Taas kiskaisu. Olin varma, että kuolen. Siis aivan varma. Pelottaa vieläkin ajatus siitä matkasta. En osaa edes kirjoittaa tähän sitä, miten kovasti pelkäsin. Teki mieli oksentaa. Itkeä. Jäädä pois kyydistä ja kävellä viimeiset sata kilometria. Teki mieli kysyä kuskilta, että "Osaatko sinä ajaa, varmasti? Oikeasti osaatko? Vietkö oikeasti minut elossa perille? Varmastiko? Lupaatko?" Käteni tärisevät nytkin, kun ajattelen matkaa. Olin niin kauhuissani, että onnistuin löytämään penkin alta turvavyönkin. Sen sidoin ympärilleni ja puristin penkkiä. Kaksi kertaa lähes huusin. Toisella kerralla huuto oli jo kurkussa, mutta sain pysäytettyä sen tyytyen pelkkään paniikinomaiseen äänekkääseen hengenvetoon. En minä täältä uskalla bussilla pois matkustaa. Pakko hypätä junaan. En uskalla kokeilla bussimatkaa uudestaan tässä sohjosäässä. En uskalla. En halua kuolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti