Hmh. Nyt se on aloitettu, ja ohjaavan opettajan kanssa sanottu ensimmäisen kerran käsipäivää. Ensimmäinen mielikuva opettajasta on jossain määrin hurmaavan kyyninen. Jäi olo, että hm. Jäi sellainen olo, että opettaja pitää työstään ja lapsistakin (ehkä). Harjoittelijat ovat välttämätön paha, ja niistä on ehdottomasti ainakin jossain määrin harmia hermoille. Oppilaat ovat paukapäitä, joiden ohjastaminen kunnon kansalaisiksi on lähinnä uhkaamisen ja lahjomisen yhdistelmä. (Luulisin, että uhkaaminen on hänen mielestään kasvattavampaa.) Ja silti. Silti minulle jäi kuva, että tuo ihminen on myönteinen, reipas ja kohtuullinen. En usko, että tulen joutumaan hänen kanssaan napit vastakkain. Voisin kuvitella näin ensivaikutelman perusteella, että opettaja todella vaatii lapsilta paljon ja pitää heidät kurissa ja nuhteessa, mutta silti kuvittelisin oppilaiden pitävän opettajastaan. Hän ei ehkä ole niitä sydämellisimpiä, mutta uskon että oppilaat voivat luottaa opettajaansa.
Tapaamisia, palavereja, keskustelutuokioita on sovittu siinä määrin, ettei tarvitse pohtia mitä elämällään tulevina viikkoina tekee. Toivottavasti saan oman vastuuviikkoni mahdollisimman alkupäähän harjoittelua, niin sitten se olisi hoidettu. Sen jälkeen oma harjoitteluni olisi ohi.
Yllättävän positiivisestihan tämä alkoi. Helpotti kummasti oloa. Ihan kuin se suuri kivi olisi juuri pyörähtänyt alas minun harteiltani. Huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti