puuuuuuuuuuh

Siinä se oli. Monen monta kiitosta, ole hyvää, hymyä ja muutama kiitos vielä siihen päälle. Onhan se kai joskus laskettukin. Siis kiitosten määrä. Jokaista asiakasta kiitetään vähintään kaksi-kolme kertaa. Asiakkaita päivässä on ehkä kolmisensataa. Työpäiviä viikossa tänä kesänä ehkä noin neljä. Viikkoja kymmenen. 3*300*4*10 = 36 000 kiitosta. Ei paha. On ollut taas vaihteeksi varsin kiitollinen kesä. Ole hyviä on suurin piirtein saman verran. Jumankekka. Siinä on kiitelty ja ole hyvätelty ihan riittävästi. Tuollainen asenne jää tiukasti kiinni, eikä sellaisesta asiakaspalveluhymystä ja kiittelystä pääse vieraiden ihmisten kanssa keskustellessa eroon kovinkaan helposti. Tosin ei liene tarpeenkaan päästä eroon. Sen vaan huomaa itse, miten kassatätiasenne pompsahtaa välillä pintaan.

Huomenna ja ylihuomenna vielä tuurailemaan Helsingin erääseen Siwaan. Melkein toivoisin, että olisin jättänyt ylimääräiset työvuorot ottamatta. Olisi voinut lähteä Lahteen kaverin järjestämille rapufestareille.

Kammoksuin kovasti etukäteen tätä päivää, sillä inhoan sellaisia hyvästejä ja sellaisia. Sellaista tyhjänpäiväistä löpinää siitä, miten "oli niin kiva kun olit täällä töissä" ja "oli kiva olla täällä töissä" ja "tule nyt käymään sitten ja kertomaan kuulumisia" ja "tietenkin tulen käymään". Täydellisen tyhjää puhetta. Onneksi sain luistettua tilanteesta tunkemalla itseni välittömästi töihin saavuttuani kassalle asiakkaita palvelemaan. Viime syksynä töitä päättäessä sain pomolta kukkapuskan, jonka sitten unohdin töihin roskiksen viereen nököttämään. Nolona oli palattava seuraavana päivänä hakemaan puska. Työkaverit naureskelivat, että "vaikuttihan se vähän haistattelulta, kun kukat jätit tuolla tavalla, ettet edes kotiisi jaksanut viedä."

Sunnuntaina sitten olutta ja karaokea. Maanantaina kotikotiin äitiä, iskää ja koiraa moikkaamaan.