Olen melkoinen mestari jättämään asioita roikkumaan. En tee tätä usein, mutta roikkumaan jäävät asiat roikkuvat sitäkin kauemmin. Kuten esimerkiksi se etiikan kurssi, joka piti suorittaa kolme vuotta sitten. Kurssin lopputyön palauttaminen myöhästyi erinäisistä syistä päivän, eikä kurssin vetäjä hyväksynyt lopputyötäni enää. Tänään menin viimein keskustelemaan asiasta. Keskustelua piti käydä myös alkukasvatuksen uskonnon kurssista, jonka tenttimiseen viime keväänä sain luvan kyseiseltä mieheltä.
Vaan eipä se ollutkaan enää niin itsestään selvää, että kurssin voisi tenttiä. Mies karjui ja rähisi. Puhkui. Murisi. Syytteli ja pihisi. Minä pyytelin anteeksi, mutta "MITÄ SE MUKA AUTTAA!" "Kai se on parempi kuin etten olisi yhtään pahoillani...?" En siinä hötäkässä ehtinyt edes hermostua, koska olen hidas hämäläinen. Nöyristelin kuin spanieli ja heilutin töpöhäntääni. Ja sitten poistuin, kun mies oli tarpeeksi rähissyt.
Ja vasta noin tunnin päästä hermostuin. Olisin hyväksynyt rähinän suorittamattomasta kurssistani. Sen olin ansainnut. Myönsin miehelle olleeni välinpitämätön. Myöntelin ja nyökyttelin. Se oli ansaittu saarna. Mutta sitä en tunnin kuluttua enää kokenut edes siedettäväksi, että minua läksytettiin asiasta, josta oli sovittu jo aikaisemmin. Puoli vuotta sitten asiassa ei ollut mitään epäselvyyttä. Nyt mies perusteli, että kurssin saa suorittaa tenttimällä ainoastaan, jos kiristää valmistumisella. Väärin. Matikkaystäväni suoritti puoli vuotta sitten tenttimällä samaisen kurssin ja hän on edelleen laitoksella. Kurssia ei voi tenttiä enää, koska yliopistojen opetussuunnitelmat muuttuivat syksyllä. Väärin. Minä noudatan edelleen vanhaa OPSia. Miehen perustelut olivat aivan höttöisiä ja perusteettomia. Mies sanoi, että tentittäväkseni tulisi 1600 sivua materiaalia. No niin no. Vaikka tenttisin sekä uskonnon että etiikan, ei lukemista minkään säädösten mukaan voisi olla noin paljoa, sillä kumpikin kurssi on yhden opintoviikon arvoinen. JA viimeksi kysyessäni uskonnon tenttimiseen olisi tarvinnut lukea yksi 150 sivuinen kirja. Mies ei ottanut perusteluihini kantaa. Murisi ja mutristeli vain. Olisi nyt keksinyt edes parempia syitä.
Maanantaina viimeistään saan kuulemma tietää tämän "hankalan ja ennen kokemattoman" tilanteen ratkaisun. Mielestäni olen nöyristelyilläni ansainnut tenttimismahdollisuuden. En lähtenyt miekkosen provokaatioon mukaan ollenkaan. Myöntelin kuin en muuta osaisikaan. En yllättyisi lainkaan, vaikka setä kostona jättäisi ilmoittamatta, miten kurssit voi suorittaa. En tahtoisi ryhtyä riitelemään miehen kanssa, mutta en myöskään aio etenkään sen uskonnon kurssin kanssa taipua ihan miten hirveään ratkaisuun tahansa. Rasittavaa tuollainen oman arvon ja aseman kohottaminen.
Jäämme odottelemaan jännittyneinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti