Aina silloin tällöin rupeaa epäilyttämään tämä oma oleminen. Että millainen hemuli sitä oikeastaan onkaan. Arka? Ei. Tai ehkä joskus harvoin. Puhelias? Juu. Dominaattori? Hm. Kämppikseni kutsui minua dominaattoriksi. Dominoin kuulemma aika paljon tapahtumia. Ja nyt on vahvasti myös itselleni noussut pintaan tuo fiilis. En dominoi ihmisiä yleensä tarkoituksella, vaan asiat vain tuppaavat lipsahtamaan siihen, että minä vahvistan muiden kysyessä lupaa sille, miten asiat tehdään. Tämä tunne korostuu erityisesti matikkaporukassamme. Myönnän, että aika ajoin (ehkä melko useinkin) osaan tiimissämme vahvimmin matematiikan kiemuroita. Silti väittäisin olevani varsin ummikko asiassa. Ja kuitenkin. Kuitenkin minä olen saanut/ottanut sen aseman, että minun sanani on se viimeinen, joka vahvistaa miten asiat pitäisi tehdä.
"Näinkö se integroitiin?"
"Ai mitä sä hemuli seuraavaks teet tässä?"
"Musta tuntuu, että seuraavaks pitäis ehkä tarkastella joukkojen avoimuutta, vai mitä luulet hemuli?"
"Mitä sä sait vastaukseks?"
Ja jotenkin se vain menee niin, että minä johdan, muut tulevat johdatelluiksi. Voin aivan huoletta tehdä matikan tehtäviä aivan päin hatelikkoa, ja silti huomaan kahden muun suostuvan ratkaisuuni. Eräskin kerta olin kopioinut tehtävän väärin vihkooni, joten ratkaisu oli täysin väärä. Kun huomasin virheeni, katsoin kaverin vihkosta, miten hän oli laskun suorittanut. Kaverin vihkossa oli kopioituna täysin sama virhe kuin minulla. Silti hän ei ollut sanonut mitään vaan suostunut täysin (dominoivaan?) tapaani laskea. Meistä kolmesta minä teen päätöksen, millon tehtävää ei enää tehdä. "Ei me tätä osata." "Aijaa okei. Siirrytääks sit seuraavaan?"
En minä tätä osaa välttämättä olisi halunnut. Toisaalta en kovin aktiivisesti kysy muiden mielipiteitä tehtävien ratkaisemiseksi, sillä koen yleensä itsenkin olevani kykenevä keksimään ratkaisun. Välillä tulee olo, että kuuntelen muiden mielipiteitä vain siksi, että olisin hyvä opettaja. He saavat kertoa mielipiteensä ja tämän jälkeen minä sanon omani. Ja sitten tehdään kuten minä olen sanonut. Ja juuri tämä tuntuu aika hurjalta.
Viihdyn erinomaisen hyvin matikkatiimissämme, enkä ilman sitä olisi ikimaailmassa saanut matematiikan sivuainetta suoritetuksi. Ryhmä motivoi ja potkii perseelle ja se sen tarkoitus minulle taitaa ollakin. Silti olisi joskus ihan mukava saada vastaiskuja heittoihini ja ehdotuksiini, koska a) dominaattorina ei ole aina hirveän kivaa ja b) ikuisesti dominoitavana ei varmasti ole yhtään sen mukavampaa. Väittäkää välillä vastaan, jooko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti