Opiskelijakaveri katsoi pitkään, kun lähes itkun partaalla nieleskelin olotilaani. Onneksi hän repi minut kiinni matematiikan maailmaan, joten ei jäänyt aikaa pohtia omaa kurjaa tilannettani.
Edelleen tuntuu aika kohtuuttomalta, että työparini suhtautuu tehtävään täysin huolettomasti. Sain kuulla, että kyseisellä ihmisellä on tapana mennä "siivellä". Kiva, että minä en tiennyt asiasta etukäteen. Olisin ryhtynyt työhön yksin, jos tuon olisin käsittänyt ennen projektia. Nyt saan (??) tehdän työn joka tapauksessa yksin, sillä en jaksa enää. En jaksa kitistä tapaamisten perään. En jaksa. Helpompaa on ryhtyä itse toimeen.
Se paska uskontomies ei TIETENKÄÄN ole vieläkään ottanut yhteyttä. Eikä varmasti otakaan. Niinpä minä huomenna marssin miehen puheille. Perkele. Tämän asian kun saisin järjestykseen, niin jaksaisin varmasti paljon paremmin nämä viimeiset viikot täällä. M kysyi, että mikä tässä kurssien suorittamisessa on Se Ongelma. Yllätyin, kun en osannut vastata. Olen käynyt etiikan kurssin, mutta lopputyön olen palauttamassa pari vuotta myöhässä. So what. Kyllä hän on hyväksynyt saman kurssin puitteissa myös eräältä toiselta opiskelijalta työn myöhässä. Alkukasvatuksen uskonnossa ei todellakaan voi olla mitään ongelmaa. Ei voi olla. Tai ainakaan en mitenkään pysty sitä näkemään. Niin. Eli ongelma on se, että palautan lopputyötä myöhässä. Kuinka ratkaisevalla tavalla suuri ongelma se voi olla? En ymmärrä.
Päiväunien jälkeen elämä näyttää edes jossain määrin siedettävältä. Kyllä minä silti tunnen itseni hyvin pieneksi ja voimattomaksi tämän taakan alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti