Väsyttää. Kahtena yönä olen nukkunut 4-5 tunnin yöunet, joten univelkataakka on taas melkoinen. Miksi minä en nuku? Onko minulla uniongelma? No ei. Sain postissa Torey Haydenin Tiikerin lapsi -kirjan. Miten kurjista oloista tähän maailmaan voi ponnistaa? Hurjan kurjista, sanoisin. Ja Hayden jaksaa kirjoittaa asioista lämpimällä otteella. Ei tule epätoivoa lapsen puolesta, vaikka tietää tarinan olevan tosi. Kyllä tuon kirjan viimeiset sivut itkettivät. Jos sinulla ei ole mitään tekemistä ja sinua kiinnostavat erilaiset ihmiskohtalot, suosittelen ehdottomasti tutustumana Torey Haydenin tuotantoon. Ihanaa, ihanaa.
Ja miten käykään seuraavien yöunien? Huonosti, luulisin. Miksikö? Tänään postista tuli Haydenin romaani Auringonkukkametsä. Nuo kirjat tekee mieli ahmia. Jos silmät kirjaimellisesti voisivat ahmia tekstiä, olisi silmieni vatsa aika pullollaan.
Eilen yritin tavoittaa unta saatuani viimein kirjan käsistäni. Pohdin silmäluomien takana ystäviäni. Minulla ei ole kovin montaa naispuolista ystävää. Muutama hyvä ystävä. Mutta sellaiset vähän kevyemmät tuttavuudet ovat enimmäkseen miehiä. En oikein pidä naisten tavasta olla. (Yleistän tässä nyt ihan tarkoituksella rankasti.) Naiset ovat huolissaan ihmeellisistä asioista. He ovat yleisesti paljon kiinnostuneempia (rasittavuuteen asti) muiden mielipiteistä. He tarjoavat pullaa, koska he haluavat antaa hyvän vaikutelman itsestään. He siivoavat vieraita varten. Oleminen on jotenkin.. Etenkin puolituttujen naisten kanssa oleminen on sellaista. Naiset eivät niin helposti ota uutta ihmistä juttuihin mukaan.
Miehet puolestaan. (Yleistän jälleen.) Eivät he pingota. Oleminen on olemista. Istuskellaan ja katsotaan televisiota. Pelataan biljardia. Juodaan olutta. Urheillaan. Sellaista vaivatonta, ettei tarvitse miettiä että miten tässä nyt olisi, että olisi korrektisti ja sillä tavalla, että tulee hyvä vaikutelma. Tai siltä minusta ainakin tuntuu.
Sellaisia asioita sitä miettii juuri ennen nukahtamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti