Unohdinko kertoa, että kämppis ei lähtenytkään poikaystävineen mökille. Juu, olivat siellä jo olleet, joten tämän viikon sainkin riemukseni ja iltojeni ratoksi tänne vieraahkon kämppiksen ja täysin vieraan poikaystävän. Ja sitten tulee keskiviikkoaamu ja kerrankin menen yliopistolle vasta kahdeksitoista. Tämän kunniaksi ajattelen herätä vailla kymmenen, että ehdin nauttia kahvista, olemisesta ja irkkaamisesta aamutuimaan ihan rauhassa. Vaan mitenpä se onnistuu, kun poikaystävä on vallannut keittiön. Aamutuiman viettäminen nimittäin edellyttää ehdottomasti sitä, että saan vapaasti vaeltaa nakuna keittämään kahvia ja pesemään hampaita. Eihän se ole mitään vapaata oleskelua, kun heti pitää vetää vaatteet niskaan, kammata tukka ja koittaa näyttää edes vähän ihmiseltä eikä peikolta.
En minä oikeasti näin antisosiaalinen ole. En vain jaksa heti aamusta mennä vieraan ihmisen kanssa ulkomaata puhumaan. Onko se niin väärin ja paheksuttavaa?
Enkä kertonut sitäkään, että kämppiksestä on tullut hypersiisti poikaystävän saavuttua. Hän järjesteli jopa lusikat, haarukat ja veitset siinä kuivumisastiassa, jossa minä omiani säilytän. Pieni piru astui sisääni ja sotkin järjestyksen. Oikeastaan piru pompahti sisään jo siinä vaiheessa, kun huomasin tiskiaineeni kadonneen. Kasvavan ketutuksen vallassa kurkistelin kaappeihin, mutten onnistunut paikantamaan Ajaxiani. Lopulta päätin kysyä siltä, joka varmastikin tietää - kämppikseltä. "Ai se punainen aineko? Se on siivouskomerossa." "Niin, se on mun tiskiaine, että jos voisin säilyttää sitä keittiössä.." Olin aika hämmentynyt ja sillä hilkulla, etten hermostu. MINUN TISKIAINEENI. Kumpaa sanaa kämppis ei tajua? Minun = älä koske. Tiskiaine = keittiössä lähes päivittäin käytettävä aine. Olisi tehnyt mieleni teipata kämppiksen suu, sitoa kädet selän taakse ja pitää puhuttelu aiheesta "Jos vaikka antaisit mun tavaroideni olla juuri justiinsa siinä mihin minä satun ne jättämään". Ja jos suoraan sanotaan, ei tunnu yhtään hauskalta edes se, että kämppis tiskaa pyytämättä tiskini. Irti niistä, okei? Hmph.
Vielä noin viisi viikkoa tätä.
2 kommenttia:
Voi sentään, koita kestää! Minusta ei olisi kuuna päivänä asumaan missään soluasunnossa, tai muussakaan, kenenkään vieraan ihmisen kanssa. Saat täältä ison annoksen sympatiaa! Loppujen lopuksi 5 viikkoa menee onneksi ihan nopeasti...
Kiitos. :) Kyllähän minä kestän, etenkin kun ei ole aikomusta ruveta riitelemään. En oikein pidä puolituttujen ihmisten kanssa riitelemisestä. Ja ainahan täältä voi paeta M:n luokse aivoja lepuuttamaan. :) (Täytyy vain toivoa, ettei pirusta sisälläni tule kovin vahva, sillä muuten saatan vielä joku päivä piilottaa jotain kämppiksen tavaroita esim. alakerran häkkivarastoon.)
Lähetä kommentti