Aivot ovat STOP-tilassa. Olen juuri ajanut 250km autolla yksinäni. Aivot tuntuvat jotenkin merisairailta tai ei-omilta. Kenenkähän aivot päähäni ovat joutuneet matkan aikana.. Tuntuu siltä, että jotain pitäisi tehdä, mutta en pysty muodostamaan mielikuvaa siitä, että mikä tuo asia olisi. Kop kop, pääkoppa. Onko siellä ketään?
Lauantaina kävin pikkuveljen armeijatilaisuudessa. Vannoivat oikein virallisen valan asennossa seisten. Minua jotenkin oikein kovasti huvitti se koko tilanne. Ei siis pahassa mielessä. Mutta jotenkin. Että jotkut traditiot säilyvät niinkin kankeina kuin säilyvät. Valatilaisuus on kuulemma säilynyt samankaltaisena koko Suomen itsenäisyyden ajan. Ja siellä maamme toivot - tytöt ja pojat - vannovat noudattavansa lakeja ja uhrautuvansa isänmaan puolesta. Maailma pienenee ja teknistyy. Asiat kehittyvät huimalla vauhdilla. Mutta eivät armeijan traditiot. Ihan sama se on uskonnon kanssa. Palvontamenot säilyvät, vaikka kaikki muu ympärillä kehittyy. Ja ei ei ei. En yhtään haluaisi, että näitä asioita välttämättä lähdetään muuttamaankaan. Joitakin asioita voi säilyttää, ei se mitään haittaa - päin vastoin. Mutta se vaan tuntuu jokseenkin uskomattomalta, että jotkin asiat säilyvät, vaikken ihan suoraan pysty näkemään esimerkiksi juuri armeijan ja etenkään uskontokuntien kankeiden traditioiden tarkoitusperiä. Kai ne luovat ihmisille jonkinlaista turvallisuudentunnetta.
Lauantaina kävin pikkuveljen armeijatilaisuudessa. Vannoivat oikein virallisen valan asennossa seisten. Minua jotenkin oikein kovasti huvitti se koko tilanne. Ei siis pahassa mielessä. Mutta jotenkin. Että jotkut traditiot säilyvät niinkin kankeina kuin säilyvät. Valatilaisuus on kuulemma säilynyt samankaltaisena koko Suomen itsenäisyyden ajan. Ja siellä maamme toivot - tytöt ja pojat - vannovat noudattavansa lakeja ja uhrautuvansa isänmaan puolesta. Maailma pienenee ja teknistyy. Asiat kehittyvät huimalla vauhdilla. Mutta eivät armeijan traditiot. Ihan sama se on uskonnon kanssa. Palvontamenot säilyvät, vaikka kaikki muu ympärillä kehittyy. Ja ei ei ei. En yhtään haluaisi, että näitä asioita välttämättä lähdetään muuttamaankaan. Joitakin asioita voi säilyttää, ei se mitään haittaa - päin vastoin. Mutta se vaan tuntuu jokseenkin uskomattomalta, että jotkin asiat säilyvät, vaikken ihan suoraan pysty näkemään esimerkiksi juuri armeijan ja etenkään uskontokuntien kankeiden traditioiden tarkoitusperiä. Kai ne luovat ihmisille jonkinlaista turvallisuudentunnetta.
Kieltämättä tilaisuus oli silti koskettava. Minua nyt itkettää aina, joten tämä tilaisuus ei tehnyt poikkeusta. Oli jotenkin huumaavaa kuunnella miten parisen sataa nuorta miestä (ja muutama nuori nainen) pehmeällä bassokuminalla vannoi palvelevansa isänmaata. Ja voi miten matalalta ne virret kirkossa kaikuivat, kun vakavailmeiset alokkaat niitä veisasivat.
Pikkuveli on laihtunut. Hän on nyt jääkäri. Ja minua asia kovasti hymyilyttää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti