Aamu alkoi hämmästellessä pakkasasteita. "Voi juma, miinus seittemäntoista. Voi juma, mitenhän päivä onnistuu.." Tarkoitus oli siis lähteä urheilupäivää viettämään lasten kanssa. Ja vaikka aamulla poskipäitä kipristeli, niin sinnehän lähdettiin silti. Ja kyllä kannatti! Voin nimittäin kertoa, että tämä hemuli haisee tällä hetkellä kuin savukala - kiitos laavulla tohottaneen nuotion.
Lapset laskivat pulkkamäkeä kuin mitkäkin, ja minä nautin nuotiolla istuskelusta. Makkaraa. Termarikahvia. Lihapullia. Suklaapipareita. Voi juma, aika nasta päivä. Aurinko paistoi ja paistaa edelleen. Posket hehkuvat punaisina. Olo on terveellisellä tavalla väsynyt. Tunnen olevani elossa. Eikä kukaan edes kuollut, tai loukkaantunut kuolettavasti urheilupäivänä. Parit kyynelet vuodatettiin - sehän kuuluu asiaan. Nenästä valui verta eräällä, ja toisella oli otsassa naarmuja. Mutta näistäkin selvittiin ja muutaman minuutin päästä kyseiset lapsukaiset olivat jo nuotiolla käristämässä karkkeja makkaratikun nokassa. Päivän hilpeisiin kommentteihin lasken seuraavan: "Hei ope tää päivähän olikin oikeesti tosi kiva! Aattelin et ois ihan tylsää, mut ei ollukkaa!" Jee, ja kaikki lapsetkin saatiin paluumatkalle bussien kyytiin.
Nyt päiväunia hemulille, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti