Pidän tälläisistä päivistä. Ne ovat lähes täydellisesti kiireettömän tuntuisia. Talo on hiljainen, minulla on aikaa olemiselle, edessä on kuppi kahvia ja irkissä voi lätistä tyhjänpäiväisyyksiä. Olen sosiaalinen ihminen ja kaipaan seuraa, mutta toisaalta tälläinen hiljainen hetki kotona on musiikkia tärykalvoille. Ei radiota, ei televisiota, vaan hiljaisuutta. Olo on raukea kuin kissanpennulla ruokailun jälkeen. Tälläinen olotila on se syy, miksi en aina kapinoi kovin vahvasti aikaisia herätyksiä vastaan (olenko tullut siis aikuiseksi??) - aikainen herääminen antaa enemmän tilaisuuksia tyhjänpäiväiselle olemiselle.
Itse asiassa tänään ruokakaupassa tuli jotenkin sellainen tunne, että "Hitsi. Taidan olla aikuinen." Se tunne vaan tuli siinä Citymarketin liukuportaissa. Humps vaan.
Eilisen hämmennyksen aiheuttanut tilanne oli minun tietämättäni hoidettu jo eilen pois, joten se siitä. Epäilen silti vahvasti, että pidemmällä aikavälillä eilisestä asian pois hoitamisesta olisi mitään apua. Mielestäni oppilaaseen pitäisi ryhtyä kiinnittämään erityistä huomiota, sillä hän ei käyttäydy siten millä tavalla ala-asteikäinen lapsi normaalisti käyttäytyy. Mutta mitenpä siihen harjoitteleva opettaja puuttuisi, ei minulla ole keinoja eikä valtaa. Olen ilmaissut kantani kyllä, mutta koska sitä ei huomioida käytännön tasolla, olen pakotettu jättämään asian sikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti