Tänään oli luokassamme Järjestys, Kuri ja Nuhde. Minä pidin tiukasti kiinni luokkamme kahdesta säännöstä. Naputin ja nalkutin välittömästi, jos joku vastasi (tai edes puhui) ilman viittaamisen jälkeen annettua lupaa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että oppilas kysyi jotain, johon minä reagoin sanomalla, että "Näin saat puheenvuoron" ja nostin käden ylös. Oppilas nostaa käden ylös ja minä sanon hänen nimensä. Oppilas toistaa jo kysymänsä kysymyksen. Vastaan kuuliaisesti. Tätä toistettiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Ja sen lisäksi palautin oppilaita takaisin paikalleen. Oppilaat selkeästi yrittivät muistaa uuden paikallapysymiskäskyn, mutta vaikeaa oli välillä. Yksi oppilas palasi kesken tunnin käytävästä luokkaan, jolloin minä hämmästyneenä tiedustelin oppilaan syitä poistumiseen luvatta. "Mä kävin vessas!" "Vessaan mennään vain, jos olet saanut luvan." "Mä pyysin luvan!" "Et pyytänyt." "Pyysinpäs! Monta kertaa!" "Minä en kuitenkaan ole antanut lupaa." "Mutta pyysin kuitenkin!" Huoh. Joo. Onneksi sääntö on täsmälleen se, että vain luvan saatua saa poistua paikalta, sillä jos sääntö olisi "Pyydän luvan ennen kuin poistun paikaltani", olisi kyseinen oppilas toiminut ihan sääntöjen mukaan.
Lisäksi onnistuin erään maahanmuuttajalapsen kohdalla käynnistämään toimintamallin, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Hän käy luokassamme harjoittelemassa tavallisen luokan elämää pari kertaa viikossa. En siis tunne kyseistä lasta kovinkaan hyvin vielä. Kumarruin lapsukaisen viereen tarkastamaan toisessa koulussa saatuja matematiikan läksyjä ja satuin asettamaan käteni kirjalle. naks. Kone käynnistyi. "Kolmesataaviisikymmentä plus kolmekymmentä on kolmesataakahdeksankymmentä. Satakymmenen plus kymmenen on satakaksikymmentä..." Oppilas mitä ilmeisimmin tarkastaa läksyt juuri tällä tavalla toisessa koulussa opettajansa kanssa. Hämmennyin täysin, mutta oppilas ei huomannut. Hän jatkoi laskujen ääneen lukemista ja pikku hiljaa minäkin pääsin kärryille. Sisällä hiljaa ja ihan salaa nauroin. Satuin tekemään juuri oikean eleen oikeaan aikaan. Koskaan aikaisemmin kyseinen lapsi ei ole ryhtynyt ääneen lopottamaan laskuja, mutta nyt hän sen teki. Ja niin me myös jatkamme, hyvä ideahan tuo huonosti suomea osaavan lapsen kohdalla on.
---
Ramppaan katsomassa koiravauvojen kuvaa. Tuijotan ruutua ihan läheltä. Siinä hän on. Joku noista makkarapötköistä. Saisinpa jo helliä ja lelliä.
Ja sen lisäksi palautin oppilaita takaisin paikalleen. Oppilaat selkeästi yrittivät muistaa uuden paikallapysymiskäskyn, mutta vaikeaa oli välillä. Yksi oppilas palasi kesken tunnin käytävästä luokkaan, jolloin minä hämmästyneenä tiedustelin oppilaan syitä poistumiseen luvatta. "Mä kävin vessas!" "Vessaan mennään vain, jos olet saanut luvan." "Mä pyysin luvan!" "Et pyytänyt." "Pyysinpäs! Monta kertaa!" "Minä en kuitenkaan ole antanut lupaa." "Mutta pyysin kuitenkin!" Huoh. Joo. Onneksi sääntö on täsmälleen se, että vain luvan saatua saa poistua paikalta, sillä jos sääntö olisi "Pyydän luvan ennen kuin poistun paikaltani", olisi kyseinen oppilas toiminut ihan sääntöjen mukaan.
Lisäksi onnistuin erään maahanmuuttajalapsen kohdalla käynnistämään toimintamallin, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Hän käy luokassamme harjoittelemassa tavallisen luokan elämää pari kertaa viikossa. En siis tunne kyseistä lasta kovinkaan hyvin vielä. Kumarruin lapsukaisen viereen tarkastamaan toisessa koulussa saatuja matematiikan läksyjä ja satuin asettamaan käteni kirjalle. naks. Kone käynnistyi. "Kolmesataaviisikymmentä plus kolmekymmentä on kolmesataakahdeksankymmentä. Satakymmenen plus kymmenen on satakaksikymmentä..." Oppilas mitä ilmeisimmin tarkastaa läksyt juuri tällä tavalla toisessa koulussa opettajansa kanssa. Hämmennyin täysin, mutta oppilas ei huomannut. Hän jatkoi laskujen ääneen lukemista ja pikku hiljaa minäkin pääsin kärryille. Sisällä hiljaa ja ihan salaa nauroin. Satuin tekemään juuri oikean eleen oikeaan aikaan. Koskaan aikaisemmin kyseinen lapsi ei ole ryhtynyt ääneen lopottamaan laskuja, mutta nyt hän sen teki. Ja niin me myös jatkamme, hyvä ideahan tuo huonosti suomea osaavan lapsen kohdalla on.
---
Ramppaan katsomassa koiravauvojen kuvaa. Tuijotan ruutua ihan läheltä. Siinä hän on. Joku noista makkarapötköistä. Saisinpa jo helliä ja lelliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti