toisinaan tuntuu siltä, että elämä on yhtä juhlaa ja tanssia tulppaaneilla ja valkovuokoilla. mutta toisinaan ei. tunnistan itsestäni hyvin sen, kun hemulin pyöreään turpaan alkaa kasvaa sotkuista karvaa ja suusta alkavat törröttää torahampaat. silloin minua ei kannata tökkäistä edes pitkällä kepillä.
juu juu, ne naiset. näin sanovat ne ahdasmieliset, jotka eivät ole naisia. tai sitten vaan muuten ahdasmieliset. pah, sanon minä. olin nainen tai en, saa silloin tällöin kiukuttaa ilman, että kyseessä on vaikkapa "SE aika kuukaudesta". tänään aamu alkoi liskoyön jälkeen (kumma kyllä) hyvällä tuulella, ja kämppiskin jaksoi aamu-unisuudestaan huolimatta hymyillä. päivä sujui hyvin.
mutta sitten vaan poks ja ihan suunnaton vitutuskeiju kömpi sisään taloon ja torahampaat alkoivat törröttää. *rumasana* *rumasana* kun mikään ei toimi kuten pitäisi. en saa omaa profiiliani näkymään millään julkisena, vaikka olen TAKUUVARMASTI noudattanut kaikkia - toistan _kaikkia_ - taiteen sääntöjä. no, koitan päästä tämän asian ylitse. ehkä. toisaalta en jaksa myöskään sitä juuri tällä hetkellä, että ainoa tapa pitää hauskaa on vetää perskännit. mikä siinä, kyllä humala on hyvä juttu, mutta. hitto ei se sentään VOI olla se ainoa tapa pitää hauskaa. ...eihän?
kerronpa tähän blogini alkutaipaleelle vielä hiukan lisää minusta - tuosta elämäni parhaasta asiasta. opiskelen kasvatustieteitä ja minusta tulee isona (?) alaluokille luokanopettaja. toisaalta pidän myös ei-niin-humanistis-ja-höhhö-painotteisesta realismimaailmasta, joten luen sivuaineena timantinkovaa matematiikkaa. autuus ja ihanuus, kun opintojen seassa on pehmotieteilyn lisäksi myös graniitinharmaata ja pysyvää matematiikkaa, joka on miten on, eikä pohtimalla muuksi muutu. (tosin luennoitsijasetämme pitää matematiikkaa lähinnä uskontopainotteisena asiana. ihanaa omistautumista asialleen:)
tietyissä asioissa olen joustamaton ja pitäydyn mielipiteessäni olivat muiden perustelut mitä olivat. en esimerkiksi voi sietää sitä, että ihmisiä luokitellaan heidän ulkonäkönsä saati kotimaansa perusteella. ulkonäön perusteella teet päätelmiä ulkonäöstä. se siitä. ei sitä sisäistä puolta näe millään kokonaan pelkästä ulkokuoresta, aivan kuin et puhelimessa ihmisen kanssa juttelemalla voi tehdä juuri minkäänlaisia päätelmiä puhekumppanin ulkomuodosta. loogista, eikö vain?
toisaalta inhoan ääri-ihmisiä. (tunnustan itsekin lukeutuvani heihin jossain määrin.) en pidä siitä, että asiat nähdään mustavalkoisina. luontoa pitää suojella, mutta en ole sen vuoksi valmis äärimmäisiin uhrauksiin. isänmaa on kiva juttu, mutta en silti ymmärrä miksi jossain muualla syntynyt ihminen ei voisi täysin puhtain mielin saapua tänne hyiseen ja räntäsateiseen suomeen. en pidä ääriuskonnollisista ihmisistä, jos ääri tässä yhteydessä tarkoittaa tuputtamista. minä en tuputa sinulle omaa maailmankuvaani, älä sinäkään tee minulle niin. se on minusta kohtuullista. asioista voidaan keskustella, kunhan keskustelu ei mene käännyttämisen tai tuputtamisen puolelle.
huh. vitutuskäyrä alkaa ehkä pikkuhiljaa pudota ja torahampaatkaan eivät enää raavi tämän hemulin suupieliä.
muuten. olen joskus miettinyt, onko hemuli oikeastaan mies vai nainen? vai kenties ei kumpikaan. yöllä pohtiessani totesin, että hemulin violetti mekko istuu päälleni kuin valettu - niin paljon meissä on yhteistä. hän on hieman höperö - minäkin. hän pitää luonnosta - kuten myös minä. hän on hemuli - minäkin. en ole supernaisellinen nainen, vaan mielummin hemuli, jonka määritteleminen sukupuolen perusteella on vaikeaa ja käytännössä täysin turhaa. olen syntynyt hemuliksi. voi tätä onnenpäivää!
juu juu, ne naiset. näin sanovat ne ahdasmieliset, jotka eivät ole naisia. tai sitten vaan muuten ahdasmieliset. pah, sanon minä. olin nainen tai en, saa silloin tällöin kiukuttaa ilman, että kyseessä on vaikkapa "SE aika kuukaudesta". tänään aamu alkoi liskoyön jälkeen (kumma kyllä) hyvällä tuulella, ja kämppiskin jaksoi aamu-unisuudestaan huolimatta hymyillä. päivä sujui hyvin.
mutta sitten vaan poks ja ihan suunnaton vitutuskeiju kömpi sisään taloon ja torahampaat alkoivat törröttää. *rumasana* *rumasana* kun mikään ei toimi kuten pitäisi. en saa omaa profiiliani näkymään millään julkisena, vaikka olen TAKUUVARMASTI noudattanut kaikkia - toistan _kaikkia_ - taiteen sääntöjä. no, koitan päästä tämän asian ylitse. ehkä. toisaalta en jaksa myöskään sitä juuri tällä hetkellä, että ainoa tapa pitää hauskaa on vetää perskännit. mikä siinä, kyllä humala on hyvä juttu, mutta. hitto ei se sentään VOI olla se ainoa tapa pitää hauskaa. ...eihän?
kerronpa tähän blogini alkutaipaleelle vielä hiukan lisää minusta - tuosta elämäni parhaasta asiasta. opiskelen kasvatustieteitä ja minusta tulee isona (?) alaluokille luokanopettaja. toisaalta pidän myös ei-niin-humanistis-ja-höhhö-painotteisesta realismimaailmasta, joten luen sivuaineena timantinkovaa matematiikkaa. autuus ja ihanuus, kun opintojen seassa on pehmotieteilyn lisäksi myös graniitinharmaata ja pysyvää matematiikkaa, joka on miten on, eikä pohtimalla muuksi muutu. (tosin luennoitsijasetämme pitää matematiikkaa lähinnä uskontopainotteisena asiana. ihanaa omistautumista asialleen:)
tietyissä asioissa olen joustamaton ja pitäydyn mielipiteessäni olivat muiden perustelut mitä olivat. en esimerkiksi voi sietää sitä, että ihmisiä luokitellaan heidän ulkonäkönsä saati kotimaansa perusteella. ulkonäön perusteella teet päätelmiä ulkonäöstä. se siitä. ei sitä sisäistä puolta näe millään kokonaan pelkästä ulkokuoresta, aivan kuin et puhelimessa ihmisen kanssa juttelemalla voi tehdä juuri minkäänlaisia päätelmiä puhekumppanin ulkomuodosta. loogista, eikö vain?
toisaalta inhoan ääri-ihmisiä. (tunnustan itsekin lukeutuvani heihin jossain määrin.) en pidä siitä, että asiat nähdään mustavalkoisina. luontoa pitää suojella, mutta en ole sen vuoksi valmis äärimmäisiin uhrauksiin. isänmaa on kiva juttu, mutta en silti ymmärrä miksi jossain muualla syntynyt ihminen ei voisi täysin puhtain mielin saapua tänne hyiseen ja räntäsateiseen suomeen. en pidä ääriuskonnollisista ihmisistä, jos ääri tässä yhteydessä tarkoittaa tuputtamista. minä en tuputa sinulle omaa maailmankuvaani, älä sinäkään tee minulle niin. se on minusta kohtuullista. asioista voidaan keskustella, kunhan keskustelu ei mene käännyttämisen tai tuputtamisen puolelle.
huh. vitutuskäyrä alkaa ehkä pikkuhiljaa pudota ja torahampaatkaan eivät enää raavi tämän hemulin suupieliä.
muuten. olen joskus miettinyt, onko hemuli oikeastaan mies vai nainen? vai kenties ei kumpikaan. yöllä pohtiessani totesin, että hemulin violetti mekko istuu päälleni kuin valettu - niin paljon meissä on yhteistä. hän on hieman höperö - minäkin. hän pitää luonnosta - kuten myös minä. hän on hemuli - minäkin. en ole supernaisellinen nainen, vaan mielummin hemuli, jonka määritteleminen sukupuolen perusteella on vaikeaa ja käytännössä täysin turhaa. olen syntynyt hemuliksi. voi tätä onnenpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti