Yök

YÖK. Luokassani kiertää oksennustautipöpö. Yäk. Inhottavin perustaudeista. Yök yök yök. Ja tietenkin ryhdyn välittömästi itse kuulostelemaan omaa olemistani, että oksettaako vaiko eikö oksetako vaiko ehkä sittenkin kyllä vai ei.

Tänään säntäilin ympäriinsä ja koitin ehtiä hoitamaan asiat seutulipun vaihto-ominaisuuden voimassaoloaikana. Ei onnistunut. Tietenkään. Verkkokaupassa myyjä katsoi kuin hapanta makkaraa, kun koitin selittää, että "tahtoisin sellaisen.. mötikän.. No sen, että kun on langaton nettiyhteys, niin... Että mulla on se toinen mötikkä kyllä.. Se..." "Tukias.." "TUKIASEMA! KYLLÄ. Se mulla on. Mutta se kylkeen tai USB-porttiin (sisäistä ylpeyttä hienosta termistä) tungettava.." "Verkkokort.." "VERKKOKORTTI! SE. Niin sellainen tarvittaisiin." Ja todella pätevänä kuuntelin, kuinka mies kertoili biteistä ja megoista. En ymmärtänyt, mutta nyökyttelin runsaasti. Osaan kyllä käyttää konetta ja voin tarvittaessa vaikka asentaa koneeseen verkkokortin tai vaihtaa jotain sisuskaluja, mutta aivan turha tulla selittämään mitään kovin monimutkaista tietokoneen sielunmaisemista. Minulle riittää, että kone toimii ja pääsen sillä nettiin. Softia (HIENO SANA TAAS) osaan ja uskallan hyvinkin usein käyttää, mutta hardware (HEKOTI HEKOTI) on aika kaukana mielenkiinnonkohteistani.

Henki säntäilystä ja pikaspurtista bussiin hinkuen pääsin vihdoin kotiin. Koko ilta aikaa ja huominen päivä jo suunniteltuna. Jei.