Koko ajan on melkoinen tuli takapuolen alla. Säntäilen sinne ja säntäilen tänne. Ja siinä välissä koitan ehtiä nukkumaan ja edes istahtamaan välillä. Miksi ihmeessä näin? Muutto ja duunin aloitus vievät kaikki mehut tästä hemulista. Aamu alkaa kuudelta. Koulussa työt päättyvät kahden-kolmen aikaan ja tästä alkaa seuraava työpäivä - muutto. Tavaraa on ihan jumalattoman paljon. Ja kannamme lähes päivittäin M:n kanssa lisää tavaraa uuteen kotiimme. Kirjahyllyjä, lamppuja, säkkejä, pusseja, nyssäköitä, ruokaa... Ja samaan aikaan liikenne käy myös uudesta kodistamme ulos: roskia, pakkausmateriaalia, roskia, roskia, pakkausmateriaalia.. Iltaisin kaadun (uuteen) (jenkki-) sänkyymme väsyneenä kuin karhu marraskuussa. Ja aamulla sama rumba alusta.
Oppilaat ovat tulleet jo tutuiksi ja koen viihtyväni täällä. Minulla on auktoriteettia ja pelkkä kulmien kurtistaminen saa oppilaan yleensä toimimaan tahtomallani tavalla. Mölytaso kuitenkin tuppaa välillä nousemaan, jolloin minäkin (kulmien kurtistuksen ohessa) korotan ääntäni. Hermostunut en ole vielä kertaakaan. Maltti on valttia näiden kakaroiden kanssa. :) Rähjännyt olen ja rähissytkin. Mutta hermoni ovat olleet koko ajan tämän hemulin hallussa.
Lasten kanssa olemme päässeet aika hyvään yhteissäveleen. Minä vaadin hiljaisuuden aamuisin, päivisin ruokailua ennen ja päivän päätteeksi. Lapset mukautuvat. Kerron suoraan, ettei kiristäminen auta. "Jos tänään tulee läksyy ni mä en AINAKAA tee!" "Tuolla sinä herra saat minut antamaan läksyä. Kiristys EI toimi." Tai: "Mä en tee mitää jos et kerro miks toi sai tollee ja miks mä en saa koskaan!!" "Kiristät. Ei toimi."
Hieman (???) vain stressaa se, että hallussani on kahdenkymmenen lapset ohjat. Jokainen lapsi on yksilö, jonka asiat tulisivat olla minun tiedossani ja muistissani. Samalla tulisi muistaa monet monet MONET käytänteet, ilmoitusasiat, välkkävalvonnat, läksyjen tarkastukset, kokeiden laadinnat jne jne jne.. Kai tähän muodostuu jonkin sortin rutiini jossain vaiheessa ehkä mahdollisesti. Ja kansio tärkeitä papereita varten olisi ehdoton. Tänään ostan sen. Varmasti.
En ole ehtinyt kaipaamaan menetettyä nettiyhteyttä vielä lainkaan. Enkä varmaan ehdi sitä kaipaamaankaan ennen kuin kotiimme muuttaa pieni Welho-yhteys. Ehkä jo tällä viikolla saamme pienokaisen kotiimme.
Oppilaat ovat tulleet jo tutuiksi ja koen viihtyväni täällä. Minulla on auktoriteettia ja pelkkä kulmien kurtistaminen saa oppilaan yleensä toimimaan tahtomallani tavalla. Mölytaso kuitenkin tuppaa välillä nousemaan, jolloin minäkin (kulmien kurtistuksen ohessa) korotan ääntäni. Hermostunut en ole vielä kertaakaan. Maltti on valttia näiden kakaroiden kanssa. :) Rähjännyt olen ja rähissytkin. Mutta hermoni ovat olleet koko ajan tämän hemulin hallussa.
Lasten kanssa olemme päässeet aika hyvään yhteissäveleen. Minä vaadin hiljaisuuden aamuisin, päivisin ruokailua ennen ja päivän päätteeksi. Lapset mukautuvat. Kerron suoraan, ettei kiristäminen auta. "Jos tänään tulee läksyy ni mä en AINAKAA tee!" "Tuolla sinä herra saat minut antamaan läksyä. Kiristys EI toimi." Tai: "Mä en tee mitää jos et kerro miks toi sai tollee ja miks mä en saa koskaan!!" "Kiristät. Ei toimi."
Hieman (???) vain stressaa se, että hallussani on kahdenkymmenen lapset ohjat. Jokainen lapsi on yksilö, jonka asiat tulisivat olla minun tiedossani ja muistissani. Samalla tulisi muistaa monet monet MONET käytänteet, ilmoitusasiat, välkkävalvonnat, läksyjen tarkastukset, kokeiden laadinnat jne jne jne.. Kai tähän muodostuu jonkin sortin rutiini jossain vaiheessa ehkä mahdollisesti. Ja kansio tärkeitä papereita varten olisi ehdoton. Tänään ostan sen. Varmasti.
En ole ehtinyt kaipaamaan menetettyä nettiyhteyttä vielä lainkaan. Enkä varmaan ehdi sitä kaipaamaankaan ennen kuin kotiimme muuttaa pieni Welho-yhteys. Ehkä jo tällä viikolla saamme pienokaisen kotiimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti