päänsisäisiä keskusteluita

Olen tänään käynyt uudestaan ja uudestaan ja uudestaan läpi sitä, mitä huomenna ehkä tulee tapahtumaan. Mitä minä sanon? Mitä rehtori sanoo? Mitä ääliö sanoo? On niin paljon, mitä haluaisin sanoa ja todennäköisesti unohdan kaiken. En viitsi kirjoittaa mitään paperillekaan, koska olen jo ladellut lauantaina kirjoitettuun mailiin aika paljon kaikkea. Haluaisin ehdottomasti muistaa painottaa sitä, että mitä siitä, jos minä tulin loukatuksi. Kyllä tästä selvitään jotenkin. Mutta entä, jos minä en olisi ollut parin kollegan avulla turvaamassa hänen oppilaidensa selustaa joulujuhlissa? Siinä eivät auttaisi mitkään anteeksipyynnöt eikä oikeastaan kukaan nousisi puolustamaan oppilaita. Näin luulen. Minä sentään osaan puolustaa itseäni. Hän olisi aiheuttanut usealle oppilaalle niin häpeällisiä kokemuksia esiintymiseen ja kouluelämään liittyen, ettei sellaista pyyhitä välttämättä edes ajan kanssa pois oppilaiden muistoista.

Minua pelottaa. Mitä, jos käy niin, että jälleen kerran vastuu kaikesta jää minulle? Entä, jos rehtori unohtaa tulla paikalle? Entä, jos hän olettaa, että minä johdan puhetta? En pysty siihen. Entä, jos käykin niin, että tämä kaikki on jollakin erittäin mystisellä tavalla kuitenkin minun syytäni? Olen yrittänyt keksiä, millaista päätelmäreittiä tämä päätyisi siihen, että minä olen toiminut väärin.

Tiedän, että ääliö on maininnut apulaisrehtorille jotain siitä, että jatkossa hän toivoo, että puhutaan suoraan.. En kysynyt apulaisrehtorilta, mitä tuo tarkoitti. Olisi pitänyt. Ehkä se selviää huomenna. Mutta vaikken perjantaina - päivää ennen joulujuhlaa - mennytkään hänelle suoraan sanomaan, että hänen luokkansa esitys on aivan kaaos, niin joka tapauksessa huolehdin, että asia tuli huomioitua. Kerroin asiasta sekä apulaisrehtorille (joka kävi tuolloin mainitsemassa ääliölle juontojen harjoitustarpeesta), että kollegalleni, joka työskenteli tunnin perjantaina tuossa luokassa yhdessä ääliön kanssa. En ehkä mennyt sanomaan suoraan, mutta tämä vain siksi, että siitä olisi tullut riita. Tai ainakin minä olisin käyttäytynyt huonosti. Enkä halunnut aiheuttaa riitaa. Ja kun tähän lisätään vielä se, etten ole ääliökollegani pomo, niin millä valtuuksilla minä olisin mennyt häntä käskemään tai edes ohjeistamaan?

Miten muuten tämä voisi olla minun vikani? En keksi. Mutta se voi johtua siitä, että mielikuvitukseni on tällä hetkellä tahmea ja liisterinen, enkä saa kuviteltua asioita. Ehkä olen mokannut jollain täysin käsittämättömällä tavalla. Jos asia huomenna kääntyy niin, että minun pitää pyytää jotain anteeksi, joudun käymään todella vahvan sisäisen korjausprojektin. Olisin pirstaleina, jos tämä olisikin jotenkin minun syytäni.

Toivon, että huomenna rehtori aloittaa puheen. Minä saan istua hiljaa. Ehkä sen jälkeen rehtori kysyy jotain ääliöltä ja hän saa kertoa oman näkemyksensä. Ehkä sitten pystyn vielä sanomaan sen, että oppilaat tässä olisivat pahimmassa tapauksessa olleet maksumiehiä.

Miten keskustelun pitäisi päättyä, että pystyisin taas katsomaan ääliötä kohti ja kutsumaan häntä joksikin muuksi kuin ääliöksi? En tiedä. En tiedä, mistä voisin nähdä tai tuntea, että ääliö oikeasti ymmärtää, mikä meni pieleen ja oikeasti ei tee näin enää koskaan. Ymmärrän, että hän on nuori opettaja ja ilmeisesti hyvin kokematon työelämässä. Sitä suuremmalla syyllä haluaisin saada jotenkin sen kokemuksen, että hän ymmärtää täsmälleen, miksi missään työpaikassa ei voi toimia kuten hän nyt toimi. Hän on ihan kaikkien työpaikkojen kauhukollega, jos hän kokee voivansa jättää töitä toisten niskoille. Etenkin, jos toisten niskoille jätetyissä töissä dead-linet paukkuvat ja kollegoiden tehtäväksi jää vain katastrofin minimoiminen kuten nyt kävi.