kiireinen päivä

Aamulla koiran kanssa ulos.
Aamupalaksi melonia ja kaksi kuppia kahvia.
Pari tuntia istuskelua koneella.
Koiran kanssa sienestyskurssille.
Koiran hieronta.
Todella pikainen ruuan laitto.
Ruoka jää uuniin, koska taas pitää kiitää.
Tokotreenit.
Kiireellä 30 kilometrin päähän koiranpentuja katsomaan.

Kello on kymmenen ja päivän aikana olen syönyt ehkä kilon vesimelonia. En mitään muuta. Tervehenkistä. Eikä ollut edes nälkä _missään_ vaiheessa. Ei aamulla, ei päivällä, ei illalla.

Odotan sitä hetkeä, että olo on taas yhtä hyvä kuin sillon pari vuotta sitten.

Eihän tämä syömisen hoitaminen tällä tavalla tule menemään, mutta tuntuu hyvältä, että en ole vetänyt itseäni (todellakaan) ähkyyn koko päivänä. Vesimelonistakaan ei tullut ähkyä, koska oli niin kova jano, kun sitä popsin.

pisteitä.

Aloitin parin vuoden tauon jälkeen Painonvartijoiden pisteillä pelaamisen. Oma olo on ollut lähes oksettava jo puolisen vuotta. Ällöttää, kun on lihavampi kuin koskaan. Ja silti en saa itseäni niskasta kiinni. Olen yrittänyt ja yrittänyt ja yrittänyt. Mutta ilmeisesti olo ei ole ollut tarpeeksi kehno. Ja osansa tähän soppaan tuo tietysti myös se, etten ole lainkaan sairaanloisen lihava tai erityisen läski. Ja kun kadulla näkee itseään paljon paljon lihavampia, tulee aina kuitanneeksi sen syömisen säätelemisen sillä, että "enhän mä ees oo niin kamalan läski".

Mutta kun olo on ällöttävä. Onneksi seinä tuli vastaan. Jotenkin se vaan naksahti, että nyt riittää. Avasin koneelta sivun, johon ryhdyin ihan tuosta noin vaan kirjaamaan summittaisesti pisteitä. En jaksa ryhtyä kaivamaan Painonvartijoiden vihkoja mistään, enkä myöskään halua lähteä ryhmään itseäni punnituttamaan. Enpä myöskään aio itse punnita itseäni. Menen puntarille sitten, kun olo on edes suhteellisen sopiva. Kuvottaa ajatuskin siitä luvusta, minkä puntari minulle antaisi. Tulisi vaan paha mieli ja ällötys. Sen verran haluan itseäni säästää ja huijata..

Jotenkin tämä syöminen on sikäli pois hallinnasta, että kun en ollut pisteillä, söin todellakin ihan mitä sattuu ja miten paljon tahansa. En vaan osaa sanoa ei, jos joku ehdottaa ulkona syömistä. Enkä osaa sanoa ei, kun tulee mielihalu syödä karkkia. Ja toisaalta sitten, kun olen pisteillä, on hallinta lähes liian tiukkaa. En riudu nälässä. Minulla ei edes ole nälkä. :O Illalla "joudun" syömään vielä jotain, sillä onneksi olen sen verran järjissäni, että tiedän pisterajani ja tiedän myös sen, että pisteet "pitää" syödä täyteen. Mutta jos en olisi näin järjissäni, voisin ihan hyvin syödä vain jonkun verran yli puolet päivittäisestä energiatarpeestani. Eikä siinä pidemmän päälle olisi järjen hiventäkään.

Huomaan, että pisteet palautuvat mieleen todella helposti. Tämän lisäksi palautuu mieleen todella nopeasti se, että ryhdyn raakkaamaan pois syötävien listalta ruokia. Ja varmasti tunnen myös syyllisyyttä, jos joku päivä lipsahtaa pluspisteiden puolelle. Edellisellä - ja ensimmäisellä - pisteilläelokerralla en pystynyt ostamaan edes suklaata, koska jo ajatus tuntui pahalta.

Kuten sanottua, ei tämä suhtautuminen ruokaan kai ihan älykästä ole. Mutta nyt on hyvä mieli, sillä syöminen on taas hallussa. Hyvä minä.

ahdistuksen paluu

Se tulee ja menee. Yli vuosi meni niin, että se pysyi poissa. Vain jotain hyvin satunnaisia inhottavia ajatuksia. Nyt viikon sisällä olo on ollut ajoittain hyvinkin ahdistunut. Tai oikeastaan olen ajatellut ihan sairaita. En edes halua kirjoittaa ajatuksiani, sillä pelkään että ne tulevat todeksi, jos niitä ryhdyn enemmän ajattelemaan tai kirjoittamaan nähtäväksi. Kauheaa, miten vaikeaa onkaan kirjoittaa edes yhtä "helpoimmista" ajatusleikeistä. Aloitan lauseen ja pyyhin sen pois. Aloitan ja pyyhin.. Vanhemmat ostivat mökin. Mitä ihmettä iskä tekisi yksin mökillä? Ei mitään. Tai. Uusi naisystävä. Onhan se hienoa, jos se sattuu jollekin ulkopuoliselle. Siis tarkoitan, että hienoa, jos jonkun muun isä löytäisi itselleen vielä uuden elämänkumppanin. Mutta omalle kohdalleni en sellaista kykene ajattelemaan ilman, että kurkkua kuristaa ja melkein oksettaa.

Eiväthän ajatukset niin pahoja kai ole (tosin tässä eivät ole ne kaikista pahimmat), mutta itseäni nämä ajatukset ahdistavat kovasti. En siis ajattele mitään silpomisia tai itsemurhia tai rääkkäämisiä tai muuta kirjaimellisesti kauheaa.

Kaiken tämän kuvottavan ajatusleikin synnytti lappu jääkaapin ovessa. "Mammografia, tiistai 7.7." Ja tietysti se verenpaine-epäselvyys.

Olen nähnyt unia, joissa minua ahdistaa. Painajaisia myös. Yhden aamuyön tunteina makasin hikisenä ja yritin olla ajattelematta sitä mitä ajattelin.

Oikeastaan itkettää se, että olin oikeassa heti silloin tämän alkaessa. Tiesin, ettei tämä pääty vuoteen. Ei tämä pääty kahteen vuoteen. Eikä edes viiteen vuoteen, vaikka tuossa vaiheessa onkin mahdollista saada terveen paperit. Tämä on elinkautinen.





ärsyttävää teatraalisuutta

hm.

Äitillä on verenpainetta. On ollut jo pitkään ja nyt etsitään syytä.

"Ristiriitaisia tuloksia", sanoi äiti ja naurahti. "En minä niistä mitään tajunnut. Hormoneja ne epäilee. Tehdään lisätutkimuksia."

Miksi mua huolettaa?

näin unta..

..että oli syksy ja olin töissä. Kutoseni olivat seiskoja. Taisi olla ensimmäinen työpäivä, sillä en ollut nähnyt vielä ekaluokkalaisiani. Kävin jututtamassa seiskoja ja kerroin, että olen heidän matematiikanopensa. Yksi kertoi, että hänestä on tehty lastensuojeluilmoitus ja että hän tulee kertaamaan kutosluokan. Olin ihan ihmeissäni. Kaikesta huolimatta unessa olin erittäin levollinen ja erittäin iloinen nähdessäni taas kutosiani. Eikä ykköstenkään kohtaaminen tuntunut unessa stressaavalta.

Olen nähnyt muutamasta oppilaastani unta nyt jo monta kertaa. Joka kerta olen iloinen, että saan nähdä heidät. Ja hekin vaikuttavat seesteisiltä.

Ei sitä kai vieläkään ole tajunnut, että 3,5 vuotta elämässäni pyörineet muksut ovat nyt pitkältä taakse jäänyttä elämää. Toki törmään heihin käytävällä ja moikataan, mutta minä en ole enää se, jolle asioista kerrotaan tai se, joka asioita selvittelee. On jännää nähdä ja kokea, miltä tuntuu päästää irti ja antaa jonkun muun huolehtia heidän asioistaan. Se on varmaankin vaikeaa, sillä olenhan minä kuitenkin vielä tällä hetkellä se, joka heidän asioistaan koululla eniten tietää. Onneksi saan pitää heistä edes osan kolmena tuntina viikossa.

ensimmäisen lomaviikon saldoa

1. Tein sen, mistä olen unelmoinut koko kevään. (Ja talvenkin.) Menin maanantain helleaamuna läheiselle nurmialueelle koiran kanssa heti aamutuimaan kahdeksan jälkeen. Ostin mukaan viinirypäleitä, päivän Iltasanomat ja koiralle pallon. Siellä me istuimme - minä, koira ja nurmikonleikkaajapojat. Voi jestas, sitä voisi tehdä vaikka joka aamu. Seuraavana helleaamuna keitän mukaan myös kahvia ja otan koiran aamupalankin nurmikolle.

2. Kävin töissä siivoamassa ja olemassa muuttoapuna. Lisäksi lähinnä hengasin ja imin itseeni sellaista "kyllä ensi syksynä asiat on ihan hallussa" -fiilistä. Otin kotiin lukemiseksi Aapisen opeoppaan.

3. Kävin lääkärissä.

4. Koira kävi lääkärissä tutkituttamassa korvansa, kun ravistelee niitä kovasti. Sisäkorva oli ärtynyt ja nyt ollaan korvatippakuurilla 10 päivää.

5. Olen nukkunut paljon päiväunia. Etenkin ensimmäisinä päivinä unta olisi riittänyt ihan mielettömän paljon. Unirytmi on jo kääntynyt sellaiseksi, että koira antaa aamuisin nukkua noin puoli yhdeksään asti. Ja se onkin ihan sopiva heräämisaika. En tykkää nukkua koko päivää. (Paitsi tietysti päiväunia saa ja pitääkin nukkua.)

6. Olen käynyt eläinkaupassa suunnittelemassa luokkalemmikin hankkimista. Akaattikotilo? How about that?

Kesä lomalla.

Niin se tulee kesä taas vietettyä - lomalla.

Miten loma alkoi?
No. Ensinnäkin kevätjuhlapäivä alkoi lievällä hysterialla. Jo edellisenä iltana olin ommellut, silittänyt, harsinut, parsinut, kirjoittanut kortteja, pölpöttänyt ja tuntenut itseni kiinni hirttäneeksi moottoriksi. Aamulla sama tunne jatkui. L:n luokan kevätjuhlat olivat ensimmäisessä vuorossa - joita kaiken kaikkiaan koulullamme pidettiin 3 kappaletta. L:n pari tyttöä veti oikein kunnon hysteriaitkut ja L hajoili tyttöjä katsellessaan. Perinteinen opettajien oppilaille suuntaama hyvästely-yhteislaulu meinasi muuttua parkumiseksi, kun satuin vilkaisemaan L:n oppilaita. Mutta sitten hysteriaolo meni itseltä ohi.

Toista juhlaa en jaksanut seurata, sillä kolmannessa juhlassa piti joka tapauksessa istua alusta loppuun omien oppilaiden kanssa.

Oppilaat saapuivat ja toivat ruusuja enemmän kuin koskaan aiemmin. Tältä näytti tämän hemulin kevätjuhlalahjonta.

















































































En murtunut. En kyynelehtinyt. En hysterioinut. Olin ennen kaikkea iloinen oma itseni kevätjuhlapuheessani. Kirjoitin puheen ensimmäistä kertaa jo etukäteen. Yleensä olen puhunut vain sitä mitä sylki suuhun sattuu tuomaan. Tällä kertaa ajattelin varmistaa, ettei tilanne muodostu liian vaikeaksi. Muistelin menneitä - niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Kävin läpi tätä vuotta. Yksi äideistä kyynelehti ja toi minulle todistustenjaon jälkeen kirjeen. Tämä äiti on ollut Se Haastava Tapaus, joka takuulla jää mieleeni. En avannut kirjettä siinä tilanteessa, vaan pistin kirjeen pöydälleni. Hetken kuluttua Äiti tuli uudelleen luokseni, ja sanoi kirjeen olevan kiitoskirje, joten voin avata sen huoletta. Mielessäni siis ei todellakaan käynyt mikään muu vaihtoehto kuin kiitoskirje ennen kuin Äiti tuli kertomaan asiasta. Ei kai KUKAAN tuo kevätjuhliin haukkumakirjeitä. Eihän?

Oppilaat kävivät halaamassa kuka yhden, kuka useamman kerran. Sanottiin moimoit ja sinne ne häipyivät. Tiedän opettavani ensi vuonna useita luokkani oppilaita - ja kaikki jatkavat oman koulun yläluokilla - joten ehkä tästä syystä en tuntenut niin murskaavan suuria tunteita kuin L. Vanhemmatkin kävivät kättelemässä ja halaamassa ja kaikkien kasvoilla karehti hymy.

Illalla suuntasimme opettajaporukan kanssa piknikille meren rantaan. Osa oli paikalle saapuessamme jo niin tuiterissa, että heikompia hirvitti. Loppujen lopuksi ilta oli kuitenkin erittäin hauska ja vaihdoin kuulumisia ja kesää edeltäviä tunteita monien mukavien työtovereideni kanssa. Jossain vaiheessa iltaa vaihdoimme seurueen pikkuveljiini ja heidän puolisoihinsa. Humala oli mitä ilmeisimmin karmea. Aamulla suun jälkimakujen perusteella saatoin kertoa syöneeni yöpalaksi jotain aivan järkyttävän valkosipulista ruokaa. Muistikuvat olivat hatarat, mutta olo erittäin puhdistunut. Nollaus tuli tehtyä. Ja mielestäni siihen oli tällä kertaa ihan hyvät perusteet.

Näin alkaa opettaja-hemulin loma - krapularyypyllä ja helteisellä säällä. Saa nähdä, mitä loman aikana ehtii sattua ja tapahtua.

kestoväsymys

Eihän se väsymys ole mihinkään kadonnut. Näköjään tämä kevät menee tällä tavalla - ei suoranaisesti stressaa mikään, mutta silti väsyttää ihan pohjattomasti. Silti jaksaisin kyllä ihan hyvin vielä viikkoja, eli loma ei tule viime tipassa tai jättimäiseen tarpeeseen. Toki lepään ja lomailen enemmän kuin mielelläni seuraavat 10 viikkoa, mutta tätä viimeistä viikkoa ei ole menty veren maku suussa.

Tällä viikolla ollaan muksujen kanssa puuhattu kaikkea epätärkeää ja sekalaista. Aika on kulunut, eikä olla tehty oikeastaan mitään järkevää. Ei olla pelattu - eikä TODELLAKAAN pidetty mitään namitunteja (en edes käsitä mikä hemmetti tämä tälläinen ns. mässytunti on olevinaan! ei koulussa sellaisia tarvita!) - ei luettu pulpettikirjaa, ei olla käyty ulkona hengailemassa, mutta ei myöskään olla tehty koulujuttuja. Oikeastaan ja täysin rehellisesti sanottuna en edes pysty muistamaan, millä asioilla tämän viikon koulupäivät on täytetty. Hm. Kevätkirkko vei tunnin, mutta muusta olemisesta ei ole mitään havaintoa. Siivoukseen se kai on mennyt. Eikä silti ole sellainen olo, että oltaisiin vaan hengattu tyhjän panttina. Koko keväänä ei siis ole ehtinyt tulla sellainen "voi vitsi kuluisipa minuutit, ei ole mitään tekemistäääää" -fiilis.

Tänään tuunasin kevätjuhlamekon lähes valmiiksi, eli ompelin olkaimet olkaimettomaan mekkooni. Löysin myös pinkit sukkahousut ja päätin, että vaaleanpunaiset Crocksini saavat kelvata kevätjuhlakengiksi. Illalla haen postista luokkasormukset, jotka kaikki sen tilanneet ovat maksaneet. Uskomatonta kyllä!

Tänään yksi oppilaani kysyi: "Tuleeks sulla meitä ikävä..?" "No tietty tulee!" "Oikeesti?!" "No hei te ootte mun eka kutosluokka. Totta ihmeessä mun tulee teitä ikävä!" Tyttö jäi myhäilemään. "Itketkö sä lauantaina?" "En tiiä. Yritän olla parkumatta, mutta saa nähdä."

En tosiaan tiedä, itkenkö. Turhamainen ajatus on, että ripsivärit leviävät. Voi minua.

luokkaretki takana

Reissu meni ihan hyvin. Keilattiin ja syötiin Mäkki-safkaa. Kolme tuntia koulua. Helppoa ja kevyttä? Ei niin.

Pörriäiset tilitetty. Numerot annettu.

Jumalauta että mua väsyttää.

Vien koiran ulos ja sitten aion nukkua juuri niin pitkään kuin väsyttää.

>:|

Hitto, että olikin tänään töissä lyhyt pinna ja hermo todella tiukalla. Oppilaat häröilivät, eikä minulla riittänyt kykyä täysin säästää heitä tältä loppurutistuksen stressiltä. Toisaalta oppilaissakin on sietämistä, sillä tekemiset on tehty ja oleskelu on melkoista häröilyä.

Numerot on oikeastaan yhtä lukuunottamatta annettu. Vihdoinkin. Luokka on vielä sotkuinen ja tavarat ovat väärissä paikoissa. Luokkasormuksista soitettiin ja nekin tulevat ennen kesälomaa. Pörriäiset joudun maksamaan myöhässä, mutta se on elämää. Unohdin nimittäin viitenumeron töihin ja tänään en yhden viitenumeron takia ala ajella 50 kilometria. Ehkä pörrihenkilöt pärjäävät ilman suuria summiani maanantaihin. Jos eivät, niin sittenpähän tiedätte, mistä maailman kaatuminen johtui. Se johtui siitä, etten minä ole maksanut laskua.

Ensi vuonna minä EN aio tätä hommaa enää hoitaa. En varmana.

Tänään korjasin villisti viimeisiä kokeita ja palautin jo korjattuja kokeita oppilaille.

Tänään olisi tyhy-päivä ja minua väsyttää ihan pohjattomasti. Puolet tyhystä on jo mennyt ja täällä kotona istumme me, minä ja L-ystävä. Mennään sitten illalla syömään duunikavereiden kanssa.

Perjantaina luokkaretki ja ensi viikko pelkkää luovaa oleskelua. Sitten hyvästit ja kesäloma. Aion nukkua paljon.

päiviä jäljellä 8+1

Huomenna suunnitellaan työparini kanssa ensi vuotta koko päivä. Olen saanut ottaa sijaisen, joten saadaan paneutua oikein kunnolla ensi vuoden pohtimiseen. Huomenna on myös arviointikokous, jossa käydään läpi oppilaiden numeroita. Kevät siis selvästi on lähenemässä loppuaan.

Miksi ei vaan tunnu siltä?

Tuntuu siltä, että jaksaisin oikein mainiosti vielä viikkoja. Yleensä ennen lomaa on iskenyt suuri väsymys ja loma on todellakin tullut tarpeeseen. Tänään jouduin oikein ajatuksella pohtimaan sitä, että mitenkäs pitkä aika siihen loman alkamiseen oikein on. Onko todellakin tällä viikolla jo arviointikokous? Vai onko koulua tämä viikko ja vielä kaksi viikkoa sen jälkeen. Ja mikä päivä tänään on. Lisäksi myöhästyin ruokailua seuranneelta tunnilta 25 minuuttia, koska olin lennosta siirtyneen palaverin vuoksi ns. kuutamolla. Vauhti on siis kova, ja kännykän kalenteri pullistelee vielä tekemättömiä asioita ja pitämättömiä palavereita.

Tänään onneksi saatiin jättiharppaus yhden pimpulan pulmia eteenpäin. Selvisi, että taustalla on todellakin suuria pulmia, jotka jostain todella typerästä oikusta ovat jääneet sanomatta ääneen. Nyt asiat on sanottu ääneen ja oikeat ihmiset ovat olleet kuulemassa selostuksen. Niinpä voin hyvin mielin laskea tämän lapsen kesälaitumille ja kohti yläluokkia.

-------

TO DO, versio2
1. Kevätpörriäisten tilittäminen loppuun - tällä hetkellä kadoksissa enää n. 50 euroa. (VANNON JA VAKUUTAN, ETTÄ ENSI VUONNA EN SUOSTU TÄTÄ PÖRRIVASTUUHENKILÖYTTÄ OTTAMAAN VASTAAN. >:|)
2. fysiikan ja kemian kokeiden korjaus
3. äikän kokeiden korjaus loppuun
4. numeroiden anto todistuksiin
5. luokan tyhjennys ja muutto
6. luokkasormusasia (jaiks, missähän vaiheessa tämä homma on menossa..... jaiks jii aa ii koo äs.)
7. perjantainen luokkaretki

Niin. Siinäpä se. Kai. Oikeastaan tuossa ei ole enää jäljellä mitään stressaavaa. (Paitsi nuo luokkasormukset ja maksujen keräämisprosessi.)

töitä jäljellä 15 päivää

Tekemättömien asioiden lista:

1) todistusten numeroiden miettiminen ja tietokoneelle kirjaaminen
2) luokkatilan raivaaminen tyhjäksi (SUURI OPERAATIO, johon aion hyödyntää oppilaita)
3) ensi syksyn ensimmäisen viikon suunnittelu tar-kas-ti (suunnittelu tehdään 19.5.)
4) fyken kokeet ja korjaus
5) äikän kokeiden korjaus edit. 12.5. TEHTY.
6) historian kokeet ja korjaus edit. 12.5. historian kokeet pidetty, ei korjattu
7) luokkaretken jälkimmäinen osa
8) Kevätpörriäisten rahankeruu (Y Ä K)
9) luokkasormusrahojen hoitaminen

Siinäpä se. Itse asiassa tänä keväänä tekemistä tuntuisi olevan aikaisempia keväitä vähemmän. Ei stressaa yhtään. :O

---

editoitu to do -listaa

tarpeeton?

Oppilaat puurtavat juttuja. Minulla ei ole mitään tekemistä tuntien aikana. Otetaan esimerkiksi vaikkapa tämä maanantai.

8-9 suomi toisena kielenä -tunti
Oppilaat harjoittelevat äikän kokeeseen. (Hassua käyttää "äikkä" -termiä myös heille, mutta menisi liian vaikeaksi ja erottelevaksi ryhtyä kutsumaan sitä joksikin "äskakkoseksi" heidän osaltaan.) Oppilaat tekevät monisteita ja kyselevät välillä apua. Lähinnä istun omalla paikallani.

9-10 ryhmätunti matematiikkaa
Jaan oppilaille monisteen, jossa kerrataan kutosluokalla opittuja asioita. Kukaan ei kysy oikeastaan mitään. Kaikki tekevät hommiaan. Ehkä kerran tai kaksi saan muistuttaa paria oppilasta, että höpöttelyn lisäksi pitäisi tehdä tehtäviä. Oppilaat vertailevat vastauksia keskenään ja neuvovat toinen toisiaan. "Tuolta pitää lainata ni sit tonne menee ysi. Just sillee." "Saiksä tästä tälläsen? ETKÖ! No mitä hittoa, missä mä tein mokan?"

10-11 äidinkieltä
Jaan aamulla S2-oppilaille jo jakamani monisteet koko luokalle. Kaikki ryhtyvät hommiin. Luokan täyttää iloinen "Onks vallita-sana verbi?!", "Onks ja-sana partikkeli?!", "Mikä on sijamuoto?!" -pulina. Minä kommentoin huuteluihin ajoittain, vaikkei suurin osa kysymyksistä olekaan suunnattu minulle vaan oppilaat kyselevät toisiltaan.

11-12 matematiikkaa ysiluokkalaisille
Tämä tunti on sellainen päivän murheenkryyni. Ysejä alkaa olla jo lähes mahdoton saada tekemään yhtään mitään. Viimeinenkin koe matematiikasta on jo tehty, joten he ovat lähinnä kiitoradalla nousukiitoa tekemässä eikä mikään tämän maan pinnalla jaksa heitä oikein kiinnostaa. Annan heille tekemistä ja lupaan päästää käytävään höpöttelemään heti, kun kymmenen tehtävää on tehty. Tunti, jolla kukaan ei tee mitään.

12-14 tietotekniikkaa
Oppilailla on jo pari viikkoa sitten aloitettu kotisivuprojekti kesken. Kaikki alkavat heti hommiin eikä minun tarvitse tehdä oikeastaan mitään. Istun itsekin koneella ja lähinnä valvon, että kaikki tekevät sitä mitä pitää. Ja niinhän kaikki tekevätkin. Osa valmistuu ajoissa, joten keksin heille äitienpäiväkorttipuuhaa. Lopulta lähes kaikkien kotisivuprojekti valmistuu, joten lykkään oppilaille seuraavaa projektia nenän eteen. Oppilaat lukevat alkutunnin tylsyyksissäni kirjoittamani ohjeet ja ryhtyvät hommiin. Minulla on jälleen kerran tylsää.

-----

Tänään oikeastaan kukaan ei tarvinnut minua oikeastaan mihinkään.

Olenko siis tehnyt työni hyvin vai huonosti?

Ole hyvä, ja poistu luokasta.

Oppilaiden kanssa menee edelleen ihan todella mainiosti. Rinnakkaisluokan meininki sitä vastoin on niin angstista teinimeininkiä, että heikompia (kuten esim. minua ja L:aa) hirvittää.

Vappuilimme oppilaiden kanssa eilen ja tänään L vei luokkansa vappuilemaan. Minun oppilaani katsoivat innossaan lapsellista filminpätkää ja pelasivat ulkona pallopelejä hikeen asti. L:n oppilaat tulivat kesken vappuilun minua tänään käytävällä vastaan. "No! Tytöt!" Menin lähelle, laskin käteni hartialle ja työnsin kasvoni virnistyksellä varustettuna ihan tyttöjen väliin. "Mites on vappuilut menneet?!" Kysyin ihan vilpittömän iloisena, sillä oman luokkani reaktiot antoivat olettaa vappujärjestelyjen olleen ihan mukavia.

"IHAN KIVAA ON. >:|"

Minua alkoi hymyilyttää vielä enemmän, mutta pidin sen sisälläni.

"Mihinkäs te olette menossa..?"
"TONNE PUKUHUONEESEEN >:|"
"Hm? Ai? Hm.. Mutta.. Miksi?"
"HIKI >:| JA MEIDÄN PITÄÄ >:| HIKI NIIN ETTÄ"
"Hm? Ja siis tuota.. Että teillä on sitten L:n lupa mennä pukkariin? Niinkö?"
"NIIN >:|"

Repesin vasta opehuoneessa. Mahtoi tytöillä todellakin olla hauskaa vappuiluissa.

Jälkikäteen selvisi, ettei tytöillä ollut minkään valtakunnan lupaa mennä pukkariin. Mutta mentävä on. Ai miksikö?

No. HIKI >:|

--------
--------
Tänään yhdeltä oppilaista meinasi karata mopo käsistä. Koko päivänä kyseinen oppilas ei saanut mitään aikaan. Tehtävien aloittaminen oli täysin mahdotonta ja minä jouduin jäkättäjän rooliin. Pari tuntia jäkätettyäni sain todella tylyn vastauksen. "Ei mua kiinnosta sun juttus." WHAAAT. Eihän tuo oikeasti ole mitään maailman mullistavinta epäkohteliaisuutta. Mutta. Meillä menee nyt niin hyvin, etten todellakaan aio ottaa mitään tuollaista vastaan.
"Minä en mielestäni ansaitse tuollaista kohtelua. Tuo oli epäkohteliasta eikä minulla ole mitään syytä kuunnella sellaista. Mene ulos luokasta ja tule takaisin, kun osaat käyttäytyä asiallisesti."
Oppilas lähti luokasta ja muut oppilaat hiljenivät. Kyseinen oppilas oli ilmiselvästi kaikkien mielestä ylittänyt soveliaisuuden rajat. Kukaan ei purnannut päätöksestäni vaan kaikki jatkoivat hetken hiljaisuuden jälkeen hommia. Hetken kuluttua menin hakemaan oppilasta takaisin luokkaan. "Joko sä osaat olla?" "Joo." Ja niinhän se osasi. Tunti jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaunaa ei ryhdytty kantamaan puolin eikä toisin. Ihanaa, että osasin reagoida sopivalla vahvuudella sopivassa kohdassa.

6½ viikkoa

Muksujen kanssa sujuu elämä kuin ruusuilla tanssien. Kai tätä voi pitää nyt virallisestikin ihan pysyvähkönä olotilana, kun monta viikkoa on menty jo mielettömän hienossa yhteisymmärryksessä. Asioista päätetään keskustellen - viimeksi tänään keskusteltiin luokkaan sopiva istumajärjestys. Viime viikolla sovittiin yhteistuumin matematiikan kokeelle sopivaa päivämäärää. Jne jne jne. Oppilaista ei tule valituksia käytäviltä eikä tarvitse pitää suitsia niin kireällä, että suupielet vaahtoavat verta. Olen löysännyt huimasti ja antanut oppilaille paljon omatoimisesti toteutettavia tehtäviä. Tänään viimeksi fysiikan tunnilla ensimmäinen tunti tehtiin opevetoisesti, mutta toinen tunti puhtaasti oppilaiden oman aktiivisuuden varassa. Myös kolmas ja neljäs tunti menivät hurahtamalla oppilaiden tehdessä kitisemättä hiljaisuuden vallitessa äidinkielen sanaluokkajuttuja. Tai ei luokassa täysi hiljaisuus ollut. Välillä keskustelimme siitä istumajärjestyksestä ja hetkeksi keskeytimme työskentelyn luokkasormusasioiden hoitamista varten. Mutta muutoin luokassa vallitsi tekemisen meininki.

Jossain vaiheessa rinnakkaisluokanope-ystävä L saapui luokkaamme omilla avaimillaan. En edes huomannut hänen saapumistaan ennen kuin L tokaisi, että "tulin meiän luokasta teiän luokkaan nauttimaan hiljaisuudesta". L:n luokassa vallitsee tällä hetkellä - ja jo parin kuukauden ajan ennen tätä hetkeäkin - hillitön kuohunta. Etenkin tytöt sukeltavat syvissä murkkuvesissä ja se on melkoisen raskasta kaikille osapuolille. L nauraakin, että hän on eroprosessissa oppilaiden kanssa jo TO-DEL-LA pitkällä. Hän olisi ihan valmis jos sanomaan heipat. Minä en oikein tiedä, eteneekö minun ja oppilaiden eroprosessi täysin erilaisia latuja, sillä moista kuohuntaa ei ole ollut havaittavissa ikuisuuksiin. Ehkä me tanssahtelemme ruusuilla toukokuun loppuun asti. Toivon niin.

-----

Veronpalautuksia tuli lähes 1500 euroa. Todennäköisesti pääsen tuon summan ylikin, kun vaan opettelen ilmoittaman kaikki vähennykset herra Verokarhulle.

-----

Uuden (eli käytetyn) auton hankita etenee jossakin määrin. M selaili eilen nettimyyntipalstoja ja löysikin pari sopivan hintaluokan ilmastoitua biiliä. Kesäauto on pakko saada, sillä aion suhata kodin ja vanhempieni viime viikolla ostaman 200 kilometrin päässä olevan kesämökin väliä ahkerasti ensi kesänä!

sairaslomalla

Viikonlopusta alkaen on yskittänyt ja tuntunut tukkoiselta. Eilen korvat olivat ihan tukossa koko päivän ja oppilaiden hälinän kuunteleminen aiheutti välitöntä ärtymystä. Kerroin kyllä oppilaille, että tänään hermoni ovat tavallista kireämmällä, koska olen tulossa kipeäksi.

Päivän päätteeksi tallustelin apulaisrehtorin juttusille ja hommasin sairaslomaa. Kerrankin ajoissa. En vielä koskaan ole jäänyt näin "kevyin" perustein saikuttamaan, mutta olettaisin sen kannattavan. Ensinnäkin en halua sitkeillä koulussa keskiviikkoon asti ja sairastaa sitten koko loman ajan. Toisekseen, tahdon kumota Opettaja-lehden väitteen siitä, että alle kolmikymppiset naisopettajat tulevat yleisimmin sairaana töihin.

Työkaverit tolkuttivat, että "olet pois pääsiäislomaan asti!" Mutta en nyt tiedä.. Aamulla heräsin koiran vikinään seitsemältä kahdeksan tunnin yöunien jälkeen ja mentiin ulos pissalenkille. Tultiin sisälle, syötiin aamupalaa ja kävin takaisin nukkumaan. Nelisen tuntia myöhemmin heräsin, vaikka tuntui siltä että voisin nukkua ihan loputtomiin. Koiruus kuitenkin piti huolen siitä, että raahauduttiin taas ulos pissalenkille. Lenkin jälkeen olo onkin paljon parempi. Korvat eivät ole enää tukossa - mikä on ihan mahtavaa yli vuorokauden korvatukkoisuuden jälkeen. Nenäkään ei ole tukossa. Välillä yskittää eikä ruoka maistu juuri millekään, mutta kaiken kaikkiaan olo on paljon parempi kuin eilen. En varmaankaan jaksa ryhtyä siihen urakkaan, että suunnittelisin sijaiselle huomiseksikin jotain tekemistä luokkani kanssa. Paljon helpompaa on itse mennä tekemään viiden tunnin työpäivä.

Tämä päivä pyhitetään kuitenkin levolle. Koira ja minä makaamme sohvalla. Koira sairastaa tassuaan, josta kynnen halkeamisen seurauksena nyhdettiin eläinlääkärissä koko kynsi pois. Koira on ihan ammattimainen päiväuniotus, mutta minä tulen hyvänä kakkosena tässä kisassa.

ZzZzzzz...


(7 täyttä viikkoa enää lomaan. Huh. En tiedä ahdistaisiko vai tuntuisiko hyvältä.)

JÄKÄJÄKÄJÄKÄ

Voi vit*u että mua rasittaa.

Lasten kanssa hommat kyllä sujuvat ja saan tämän puolen töistä helposti hoidettua. Mutta annas olla, kun pitäisi saada lasten asioita etenemään myös aikuisten rintamalla. Ei jumankauta etene. Nalkutan, nalkutan, jäkätän, muistutan, kyselen - ja ylläripylläri saan tästä kaikesta osakseni suhteellisen suoraa epäsuoraa vittuilua. "Etkö sä luota mun muistiin :) Mitä mä olen tehnyt ettet sä luota muhun :) Eikö me tästä jo puhuttu :) :) No, voidaan me VIELÄ käydä tää läpi :)"

HEHHEHE. Käytiinhän me se läpi. :) Ja kauheen mielellänihän minä nalkutan ja muistutan ja kysyn, että onko hoidettu. :) Se on tosi kivaa, usko pois. :) Ja juuri siitä syystä minä sitä teen. :) Ihan vain, kun on niin hirveän mukavaa nalkuttaa. :) Mä vaan aattelin, että kun tehokasta työaikaa on kahdeksan viikkoa ennen oppilaideni yläluokille siirtymistä, niin kyselisin perään, että missä mennään. :) :) Sen jälkeen ei oo kato enää mun huoli tää asia, mutta siihen asti yritän saada asiaa hoidettua :) :) :) :) :) >:| :) :)

Huomasin, että ammattimainen korrekti hymyni rakoili. Olo oli, kuin hymy olisi teipattu poskiin ja teipit alkavat joustaa kuluessaan. Ja kyllä minä huomasin, ettei vastapuolen teippauksetkaan enää pitäneet hymyä kasassa. Ihan tahallanihan minä tosiaan aiheutan oppilaineni töitä muille ihmisille. Kiusallani. Kun en muutakaan keksi.

Oon mä sen verran mulkero tyyppi.

10 viikkoa vielä.

Apulaisrehtori piti tänään aamunavauksen, jossa käytiin läpi tulevaa kevättä. Kahden ja puolen viikon päästä on pääsiäinen. Viisi päivää vapaata. Sen jälkeen on neljä viikkoa vappuun. Vappuna on vapaata. Vapun jälkeen on neljä viikkoa kevätjuhlaan.

Oppilaat näyttivät kuka tältä :O ja kuka tältä 8|

Apulaisrehtori hihitti mikrofoniin ja sanoi oppilaiden näyttävän epäuskoisilta. Eipä suotta. Kieltämättä itseäkin hätkähdytti se fakta, että pääsiäisloman jälkeen on enää kaksi neljän viikon periodia ja sitten se on siinä. Huh. Melkein ahdistaa, sillä tekemistä riittää vielä paljon. En edes ryhdy tekemään tässä vaiheessa TO DO -listaa, kuten joka kevät olen tehnyt. Se jääköön toukokuulle.

Odotan kesää kaikesta huolimatta. Toivon oikein todella kovasti, että kesästä tulisi lämmin. Haluaisin herätä aikaisin aamulla, keittää termospulloon kahvia ja hipsiä piskin kanssa läheiselle nurmikentälle aamupalalle. Tahtoisin tuntea, miten aurinko on kuuma. Tahtoisin hipsutella paljain varpain. Viime kesänä kaikki tuo jäi oikeastaan kokematta. Toivottavasti tulevana kesänä siihen on mahdollisuus, sillä olen haaveillut hyvän kirjan ja koiran kanssa paljain varpain tehdystä termoskahviaamupalasta jo kaksi vuotta. Se olisi i-ha-naa.

---

Tehtiin ystävä L:n kanssa tänään lennosta tuntivaihtarit. Minua kammoksutti kolmosluokkalaisten luovuutta vaativan höhhö-kurssin vetäminen. Ja L:aa ällötti ajatus kutosille vedettävästä nörttikurssista. Minä heitin vitsillä, että "vaihdetaanko"? (Vai L:kö sitä ehdotti?) Ja hetken kuluttua L:n vastaus oli vakava virne naamalla: "Vaihdetaan!" Ja sitten me vaihdettiin. Minä menin alakertaan kutosia opettamaan ja L kipusi yläkertaan kolmosten luo. Kerrassaan mahtavaa. Näin hommien pitäisi sujua. En yhtään tiedä, onko toimintamme kuinkakin toivottavaa tai mahdollisesti edes hyväksyttävää lakipykälien silmissä. Niinpä asiasta täytyy vielä keskustella rehtorin kanssa huomenissa. Mutta noin ajatuksen tasolla tuntuu erittäin mahtavalta, että opettajan työtäkin voi tehdä tälläisistä lähtökohdista. Minä koin olevani parempi kutosten nörtteilyssä ja L:lle sopii kuin nenä päähän hassu draamahöhhöily.

Työyhteisömme on kyllä aivan mahtava.

---

Ajelin piskiltä turkin pois. Koirasta kuoriutui kainaloinen, joka köllöttää lähellä ja nauttii rapsutteluista. Pitkässä turkissa otus ei viivy ihmisen lämpimässä halauksessa muutamaa sekuntia kauemmin. Nyt tuo on löllinyt ja köllinyt vieressäni sohvalla jo puoli tuntia.

Sahramia ja ruokajuttuja.

Perjantai. Tuntui ihan viikonlopulta ja töissä meni oikein mukavasti. Se siitä.

Illaksi sovittiin M:n kanssa ohjelmistoon leffaa ja pizzaa. Liput oli varattu johonkin kauhuleffaan ja Slumdog Millionaireen. Lähtöhetkellä valittiin Miljonäärileffa.

Lippujen lunastuksen jälkeen asteltiin erääseen vähän hintavampaan italialaiseen. Tarkoitus oli syödä hyvää pizzaa ja valmistautua leffaan. Joo.

Ensisilmäyksellä luulin, että naapuripöydässämme oli käynnissä nettipornosaiteilla sovittu ensitapaaminen kahden homon välillä. Ja eihän siinä mitään. Limainen läski äijä ja yhtä limaisen näköinen hoikka mies. Molemmat viisissäkymmenissä. Homoja vastaan ei ole mitään, mutta jotenkin niistä kahdesta nousivat niskakarvat pystyyn. Ja eihän se ensivaikutelma pieleen mennyt - ainakaan kokonaan.

Kännin aste oli limaisella pariskunnalla sitä luokkaa, että he suorastaan huusivat. Ja mikäpä siinä, jos ääni vähän korottuu. Sattuuhan sitä. Mutta.

"JA SIT MÄ PANIN SITÄ PERSEESEEN. HAHAHA."
"HAHAHA. JA se nuori siivoojamuija.. mm... *kuvottavaa hymistelyä ja virnuilua*"
"JOOOHhh.. ESPANJASSA MÄ SAIN EKAN SIEMENSYÖKSYNI. SIEMENSYÖKSY JUMALAUTA. JA PANISIN PERSEESEEN UUDELLEEN. VANHENEMINEN JUMALAUTA. SE ON PASKAA."

Jossain välissä ikkunan takaa käveli kolmen naisen seurue.

"JUMALAUTA. MMMMMMM... *kuvottavaa hymistelyä ja virnuilua* KATO NOITA PANISIN JUMALAUTA."

Keskustelun edetessä minun pinnani kiristyi kiristymistään. Siis todellakin kiristyi. Ja jossain siellä kahdenkymmenen siemensyöksy-lausauhduksen jälkeen en enää voinut välttää puuttumista asiaan.

"Anteeksi. Me olemme RAVINTOLASSA." Jos katse tappaisi, vieressäni olisi ollut kaksi ruumista.
"HEHEHEHE!" Käänsin katseeni pois, sillä minua kuvotti tapa, jolla se hoikempi limanuljaska minua vilkaisi. Varmaan käynnissä oli kilohintani määrittely.

M oli tavoilleen uskollisena kohtelias. Hän nyökytteli ja hymyili. Ja kuunteli miten äijät selittivät vielä hetken siemensyöksyistään. Minä tuijotin eteeni ja eleillä suorastaan karjuin äijille TURPAKIINNITURPAKIINNI.

Tämän jälkeen minua vilkuiltiin naapuripöydästä alentuvasti virnuillen, mutta siemensyöksyistä ei sen jälkeen enää puhuttu. Mutta.

"JUMALAUTA OOTKO NÄHNY KUOLLEITA IHMISIÄ! MÄ NÄIN KERRAN KUN SE ÄIJÄ AMMUTTIIN JUMALAUTA! SE TÄRISI JA KILJUI JUMALAUTA! JA NE VIISI JUST TAPETTUA!"
"Joo oommä nähny kans! Ootko nähny muita kuolleita!"

Suljin korvani. Miten helvetissä joistakin pojista vain ei missään vaiheessa kasva henkisesti edes kymmenvuotiaita? Tai no. Suurin osa kymmenvuotiaistakin osaa käyttäytyä paremmin. Minun oppilaani saattaisivat hakea huomiota tuollaisilla "nyt järkytän kuuntelijoita" -jutuilla. Mutta ei sellainen helvetti sentään sovi aikuisen miehen suuhun.

Ruokailun päätteeksi limanuljaskat kertoivat meitä rahastamaan tulleelle tarjoilijalle, että he tarjoavat meille korvaukseksi "neidin pahasta mielestä" drinkit. "OTTAKAA IHAN MITÄ VAAN MINÄ TARJOON!" Ei sitten otettu. Tarjoilija pahoitteli meille sivulauseessa iltaa, pyysi tulemaan joskus myöhemmin uudelleen ja viimeisenä lausahduksena kuulin tarjoilijan toteavan: "Ei täällä aina oo tällästä."
----------------------

Slumdog Millionaire. Leffa oli mieletön. Sitra soi ja sahramin keltainen ympäristö meluineen, sotkuisuuksineen ja... En edes osaa kuvailla. Mieletön leffa. Paras aikoihin. Vain Juno on saanut samanlaista vaikuttumista aikaiseksi. Itketti lopputekstien aikana. Nauratti. Oikeastaan itketti jo heti alussa. Ja hymyilytti. Nauratti.

Aivan älyttömän hyväntuulinen, mutta ei silti junomaisesti vaan vakavammalla tavalla. Leffaa katsoessani olin Intiassa. Olin siellä slummeissa ja elin pääosapojan onnea, pelkoa, surua ja naurua pursuilevaa elämää. Sitramusiikki soi välillä lähes korviavihlovan lujaa. Juuri niin lujaa kuin sen pitikin soida.

Täydellinen leffaelämys.

11 viikkoa enää

... ja sitten urani tämän muksulauman kanssa on ohi. Sitten näemme enää käytävillä ja ehkä joskus joillakin yläluokan tunneilla. Kolme ja puoli vuotta tiivistä yhteistyötä päättyy. Lopullisesti.

Aika jännää. Aika surullista. Aika haikeaa.

Ajatukset ovat jo osaltaan ensi vuoden haasteissa. Uudet ekaluokkalaiset ja paljon muutakin uutta. Uudet yhteistyökumppanit. Uudet tilat. Uusi rooli.

Taakse jää minun käsissäni muovautunut porukka, joka ei ehkä ole kaikilta osin se maailman helpoin tai maailman yhteen hitsautunein tai edes Suomen mittakaavassa mitenkään erityisen erikoinen. Mutta he ovat oppineet tekemään työtä nimenomaan minun käsissäni. Minun kanssani. Uskallan väittää, että tällä hetkellä ja vielä näiden 11 viikon ajan minä olen yksi tärkeimmistä auktoriteeteista heidän elämässään.

He selviävät kyllä - kuka mitenkin - tulevista vuosista. Eilinen sijaisen vetämä päivä sen taas osaltaan todisti. Olen tekemässä itseäni heidän suhteensa tarpeettomaksi. Jännittävää nähdä ensi syksynä, miten työni on onnistunut. Olisi enemmän kuin mielenkiintoista olla seuraamassa heidän ensimmäisiä viikkojaan hetki hetkeltä ensi elokuussa. Ja kyllähän minä lähes kaikkien kanssa olenkin.

Kunhan vaan dramatisoin.